Tänään Suomen Itsenäisyyspäivänä on hyvä muistuttaa, että itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus on tärkeitä asioita ja peruskiviä toiminnalle meille Taiteesta työtä -hankkeen osallisillekin. Meille, jotka teemme jatkuvasti omaa vaikuttamistyötä, se on vielä tärkeämpää kuin joillekuille muille, jotka ajattelevat ja asennoituvat itsenäisyyteen ja itsemääräämisoikeuksiin niin, että ne olisivat itsestäänselviä tarjottimilla tarjottuja asioita. Itsenäisyys ei voi syntyä ilman tekoja, pelkät sanat eivät riitä kuin juhlapuheisiin. Näitä tekoja olemme tehneet Taiteesta työtä -hankkeessa aktiivisesti koko viiden hankevuoden ajan.
Vilkaiskaapa, mitä Taiteesta työtä joulukalentereissa on pohdittu aiemmin, mitäpä näitä enää toistamaan.
2019 vuodesta kyllä kannattaa nostaa yksi nosto. SEKK sai Satakuntaliitolta pronssisen ansiomitalin maakunnan kehittämisestä omalla toiminnallaan. Erityisryhmien toiminta mainittiin tässä perustelussa näin;
Kehitysvammaisten omaehtoinen elokuvakulttuurinen toiminta SEKK ry ja MEKA TV:n yhteistyönä lienee laajinta maailmassa. Elokuvakulttuurista hyvinvointia on SEKK ry:n kantava toiminta-ajatus. Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry on vaikuttanut laajasti kohderyhmiensä elämään rohkaisevalla, tukevalla ja positiivisella toiminnallaan.
Täällä koko 2019 Itsenäisyys päivän Taiteesta työtä -joulukalenteri
2020 meikäläisten itsenäisyys koki koronan vuoksi kokolailla kovia iskuja eikä varsinkaan erityisryhmien itsemääräämisoikeudesta voi häpeilemättä näin jälkeenpäin puhua. Erityisryhmistä tuli koronan myötä eristysryhmiä, eikä tätä koronavelkaa kyllä olla vieläkään maksettu takaisin.
2021 Itsenäisyyspäivänä pohdittiin taas perusasioita itsenäisyydestä.
2022 Itsenäisyyspäivänä Suomi täytti 105 vuotta itsenäisenä valtiona ja KeViKe/MEKA TV 30 vuotta itsenäisenä vapaamuotoisena toimintaverkostona.
Nyt vuonna 2023 hiljennymme taas kunnioittamaan Itsenäisyyttä ja muistuttamaan itsemääräämisoikeuksien tärkeyttä.
Tässä vielä muistutukseksi tämän vuoden Me Itsen tekemä julkilausuma Itsemääräämisoikeuksista pitää huolehtia. Sopii erinomaisesti tähän päivään.
Hyvää Itsenäisyyspäivää KAIKILLE!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti