sunnuntai 29. elokuuta 2021

Viikkorapsa 34 Tiimi Huikealta

Tällä viikolla päästettiin Tiia vapaalle viikkorapsasta ja Eija kirjoitti sen.

Sunnuntai 22.8.2021

Hei kaikki porukat, täällä Porin Me Itse varapuheenjohtaja Eija Railo.

Tällä viikolla oli myös Puunhalausviikko


Ari tuli vähän myöhempään iltapäivällä minua hakemaan asuntolasta. Lähdimme ajamaan tänne Leppärään päin musiikki- ja teatterileirille.

Kannoimme ruokakaupan kanssit sisälle ja tutustumme leirin alueelle. Tämän jälkeen joimme tulokahvit ja söimme vähän keksejä.

Leppärän yöpaikka


Hetken kuluttua puusuulista kannoime puita kotikäryillä yhden kasallisen. Sitten minä työnsin kotikärryä saunalle. Katsoimme lämmityspataan, että onko syttynyt tuli hyvin. Tämän jälkeen katsoimme vielä saunan puolelle, että oliko syntynyt hyvin tuli. 

Sitten teimme ja söimme jauhalihakeittoa. Se maistui hyvälle. Minä ja Tiia kävimme saunassa. Oli kyllä hyvä sauna ja hienokin se oli.

Maanantai 23.8.2021

Aamulla heräsimme aikaisin ylös ja Tiia soitti Arin paikkalle, kun oli hieman ongelmia kahvikeittimen kanssa. Tämän jälkeen Ari lähti hakemaan Hennaa tänne päiväleirille. Söimme aamupalaa, joimme kahvia, leipää sekä jugurtia. En käynyt saunassa tänään olenkaan.

Ari ja Henna saapuivat päiväleirille. Vastassa oli Tiia sekä minä eli Eija. 

Keittimme Arille ja Hennalle kahvia. Näytimme Hennalle paikkoja sekä näytimme yläkertaa, myöskin saunarakennuksen.

Otimme vastaan Ojantien porukan ja esiinnyimme heille. Henna lauloi omia kappaleitaan ja sitten oli minun vuoroni laulaan yhden kappaleeni.

Käviin Arin ja Matin kanssa saunalla katsomassa, palaako vesipadassa tuli sekä saunan puolella kurkistimme palaako tuli hyvin kivikiukaalla.

Sitten paistoimme makkaraa. Söimme myös perunasalaattia. Meillä onkin nyt omaa aikaa, kun Ojantien porukka lähti päiväleiriltä. Minä kirjoittelen tätä blogia tällä hetkellä. 

Hetki omaa aikaa


Teen vielä Tapiolle kysymyksiä, katsotaan osaako hän vastata niihin, kun minä haastatellen häntä. 

Tänään tänne tulee SEKKistä porukaa, myös Jaanakin tulee tänne meidän kanssamme. 

Matias oli soitamassa bassoa, Yki koskettimia ja kokeilimme bändin soittamista.

Tiistai 24.8.2021

Aamulla heräsimme ja söimme aamupalaa. Tänne oli tulossa aamulla klo 9.30 Monituotteen porukkaa ja teimme teatteriharjoituksia ja pidimme hauskaa. Niitten kanssa oli myös mukavaa.

Näytimme niillekin paikkoja, saunantilaa myös yläkertaa. Sekä söimme herkullista ruokaa. Osa miheistä kävi saunassa. Kävin saunassa, mahtava sauna oli kyllä.

Keskiviikko 25.8.2021

Aamulla heräsimme söimme aamupalaa. Taas hieman myöhemmin tänne saapui Monituotteen porukka ja samoilla jutuilla menimme,  teatteriharjoituksilla, osa miehistä kävi taas saunassa, söimme ruokaa ja se oli hyvää. 

Sitten oli illalla viimeiset saunomiset ja myös viimeisimmät makkarat. Kävin saunassa ja sauna oli lämmin.

Illalla juteltiin Hannan kanssa etänä. Sitten sävellettiin kolme uutta laulua ja sävellettiin ne. Ari ja Tiia kävivät illalla vielä Tiian koronapäiväkirjaa läpi.

Torstai 26.8.2021

Aamulla heräsimme taas ajoissa söimme aamupalaa. Kävimme Arin ja Tiian kanssa luontopolulla kävelyllä. 


Aamulenkillä Kräsoorannokassa


Laitoimme yläkerran kuntoon, samoin keittiön kuntoon ja saunakin oli kunnossa. Ehkä tämän jälkeen söimme loput ruuat, mitä oli jäänyt.

Nyt lopetan tämän blogin kirjoitamisen, kun ei tule enää mitään mieleen tällä hetkellä. Toivotavasti nähdään taas porukalla ja on ollut hauskoja päiviä Leppärän musiikki- ja teatterileirillä.

Oli myös kiva nähdä Ojantien porukka. SEKKin porukkaa ja myös Monituoteen Osallisuus teatteria sekä Jaanaa, Tiiaa ja Hennaa.  Hauskaa ja myös kiva oli nähdä Aria. Myös näiden neljän ihmisen oli kiva nähdä minuakin pitkästä aikaa.

Eija Railo

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Peruutusten #taiteestatyötä viikko 33.

Tässä Tiian viikkorapsa peruutusten viikosta 33. Tällä viikolla piti olla elonkorjuu hurjimmillaan, ensi-iltoja piti olla koko mokoma, mutta kaikki viikon tärkeät tapahtuma peruuntuivat korotilanteen takia.

Tiian viikko 33.

Nyt kerron teille, miten meni MEKA TV peruutusten työviikko 33.

16.8. maanantaina menin yhdeksältä SEKKiin. Maanantaina tuli myös tieto, että järjestötapaaminen on keskiviikolta peruttu. Tämän viikon kaikki tapahtumat ja keikat on nyt peruttu.


Tein ensin viikkomenun. Sen jälkeen joimme kahvit. Kun olimme juoneet kahvit, menimme vinttiin, jossa editoimme Keuruun juttua.


Editointipäivä SEKKissä



Välillä tulimme alas tekemään ruokaa syömään. Sen jälkeen jatkoimme Keuruun jutun editointia, kunnes kello kaksi oli aika lähteä kotia.


17.8 tiistaina pidimme noin tunnin HPNN treenit Monituotteen varastossa, vaikka viikon keikka oli peruttu.


Syyskauden ensimmäiset treenit keikalle, joka peruuntui



Keskiviikkona Ari tuli hakemaan minut kotoa jo kello seitsemän. Lähdimme kohti Yyteriä, jossa suoritimme ensin aamukävelyn ja otimme valokuvia.

Työyhteisön kehittämispäivä peruuntuneiden keikkojen tilalle

Sen jälkeen menimme Arin mökille, jossa teimme Leppärään leirimuistiota. Veimme osan leiriḱamoista sinne. Sen jälkeen kävimme syömässä sitten päätimme päivän Ari vei minut kotiin


Menin torstaina aamulla SEKKiin kello 9:00, jossa teimme ensin loput lisäykset Leppärän leirin muistioon. Sitten editoimme Keuruun juttua. Sanoitimme ja sävelsimme siihen uuden laulun. Välillä me söimme.


Torstaina meillä piti olla Keuruun ensi-ilta, mutta korona siirsi sen jonnekin tulevaan, joten meillä on nyt aikaa tehdä elokuvasta parempi.


Lopetimme päivän puoli yksi, kun Arilla oli palaveri yhdeltä. Siinä sovittiin vähän lokakuun asioita.


Perjantai olikin  sitten vapaapäivä. Perjantaina piti olla Blue Sea Film Festival, mutta koronan takia sekin jäi välistä. Eipä sitten ollut mitään. 


Lauantai oli vapaapäivä.


Sunnuntaina Ari tuli hakemaan kello yksi. Kävimme ensin Arin luona hakemassa leirikamoja. Menimme sitten kauppaan, josta ruokaa leirille.  Haimme Eijan. Tulimme Leppärään. Täällä olemme tehneet jauhelihakeittoa, saunoneet ja kotiutuneet.


Valmistautumista ensi viikon päiväleirien vetämiseen


Ensi viikolla vedämme täällä neljän eri ryhmän kanssa musiikki- ja teatterileiriä päiväleireinä.


Tiia Takala

torstai 12. elokuuta 2021

Elonkorjuun aikaan 2021

Näyttää vähän siltä, että Taiteesta työtä -hankkeen elonkorjuukin on lähes kokonaan peruttu koronaperkeleen vuoksi. Tiia sentään palasi lomilta ja näin meni työntäytteinen peruutusten viikko numero 32. Tiian #taiteestatyötä viikkorapsan mukaan.

Elonkorjuun aika alkaa

9.8. maanantaina Ari tuli hakemaan minut kello 8:00. Lähdimme Raumalle, jossa oli tarkoitus edistää Rauman muistitietoelokuvia. Haimme Veikon. Elina Ja Timo tulivat paikalle pyörillä. Muut tulivat omilla autoilla.

Rauman meikäläisten muistitietoelokuvia editoidaan vaikka korona söikin ensi-illat


Minä laadin viikkomenun. Ari edisti muistitietoelokuvia yhdessä muistelijoiden kanssa. Jo alkuvaiheessa tuli tieto, että tämän vuoden Blue Sea Film Festival on meidän osaltamme peruttu. Näidenkin elokuvien piti olla bluukareilla ensi-illassa, mutta ensi-ilta siirtyi 11.10.2021, joten kiireet elokuvien osalta loppui siihen tältä erään.

Raumalla tein myös hiukan musiikkia elokuviin. Ja otin valokuvia. 

Päivän päätteeksi kävimme Timon, Elinan ja Veikon kanssa pizzalla. Sitten veimme Veikon kotiin. Lähdimme itsekin kotiin.

10.8.tiistaina 

Lähdimme Arin kanssa kello 10:00 leipomoon, josta ostimme leipää ja sitten kauppaan, josta ostimme Merikarvian leirille ruokaa. Sitten ajoimme Merry Monkiin, jossa hyvää ruokaa.  Sen jälkeen kulutimme aikaamme Krookassa kävellen ja Vanhan Savun taidenäyttelyssä, kunnes kello kaksi Ari haki Merry Camping avaimet. Sitten tulimme tänne mökille. 

Ari kävi hakemassa porukkaa Wassalta. Päivi hääri keittiöissä. Valitsin valokuvia Koronapäiväkirjaani. Sitten testailimme etäyhteyksiä Keskiviikon pikkujouluriahaa varten.


Etäyhteydet kunnossa, olemme valmiit ottamaan yhteydet maailmaan, mutta onko maailma valmis? 

Marko kirjoitti blogin. Illalla kävimme kävellyllä, josta otimme valokuvia. 

Tietenkin grillattiin makkaraa ja saunottiin.

Meillä oli mukava leiripäivä.

11.8. keskiviikkona 

Päivä alkoi Merry Camping leirillä aamupalalla ennen kello puoli kahdeksaa. Aamupalan päivitimme Arin kanssa allakkaamme.

Sen jälkeen sain katsovaksi  yhden videon. Marko ja muut katsoi mitä haastattelu materiaalia oli kuvattu kyläelokuviin.

Sen jälkeen kirjoitin tätä viikko raporttia lounaaseen asti, jonka jälkeen kävimme kaupassa. Sen jälkeen kävimme kävelemässä ja joimme päiväkahvit. 

Nyt päiväkahvin jälkeen kirjoitan taas tätä viikkoraporttia. 

Seuraavaksi katsomme kuvat koronapäiväkirjaan kohdilleen. Tänään saatiin tietää myös, että ensi viikon Keuruun reissu on peruttu koronan takia. Sitten peruutettiin se ensi viikon viimeinenkin tapaaminen.

Samalla meni nyt koko ensi viikon suunnitelmat kokonaan uusiksi.

Tänään on vielä luvassa Merikarvian Pikkujouluriaha etänä Messengerin huoneessa, jota ei peruta. Pikkujouluriaha meni ihan mukavasti. 


Saimme mukavia Pikkujouluriahakavereita Vantaalta, Samu ja Daniela

Meillä oli vain kaksi etäosallistujaa Vantaalta, Samu ja Daniela, mutta he olivatkin kivoja osallistujia. Mukavaa oli kuitenkin.

12.8. torstaina 

Aloitimme Arin kanssa aamupalaverissa rannalla laiturilla kahvikupin kera.

Sitten söimme aamupalan koko porukan kanssa. Satu ja Ari teki aamupalan, Päiville annettiin vähän vapaata.

Keittiömestarimme Päivi kolmen päivä keittiöurakan jälkeen


Nyt leiri on loppu siivousta vaille ohi. Ari lähtee vielä viemään porukoita Wassalle. Päivi jää tekemään loppusiivouksen meidän kanssa. 

Sitten luovutetaan avaimet ja lähdetään mekin kotiin.

Tiia Takala

Tiian viikkorapatuokio


Kaikki ensi viikon tärkeät menot, näytönpaikat ja ensi-illat on siis peruttu. Kiireet tältä elonkorjuun ajalta ohi. Nyt kun minullekin tuli ylimääräistä pakkolomaa kaikkien ensi viikon deadlinejen kanssa , päätettiin Tiian kanssa siirtää kaikki isot murheet ensi viikkoon.

Ensi viikolla menee taas kaikki syksyn suunnitelmat uusiksi viidennen  koronasulun takia puolentoista vuoden sisään. 

On tämä yhtä perkelettä taas.

Ari Impola