Tänään Maailman teatteri- ja inkluusiopäivänä piti olla Osallisuus teatterin ja TAITEESTA TYÖTÄ -hankkeen suuri päivä. Suunnitelmissa oli järjestää yhdessä porilaisten teatteritoimijoiden kanssa yhteinen tapahtumapäivä, johon meillä oli käytettävissä #rakkaudellaporilaisille hyvinvointirahaa. Korona räjäytti kuitenkin suunnitelman tuhannen pillun päreiksi, mutta periksi ei anneta. Päivän aikana julkaistiin porilaisten teatteritoimijoiden yhteinen teatterijulistus ja myös Osallisuus teatterissa pohdittiin yhdessä etänä ja erikseen, mitä se teatteritoiminta oikein meille merkitsee.
Mitä teatteritoiminta merkitsee meille
Henna ja roolipaperi hoitaja Soilasta. |
Minulle teatteritoiminta merkitsee sitä,
että saamme vaikuttaa omiin asioihimme
ja tuomme esille hyvää mieltä toisillemme.
Meillä on hyvä tiimi
ja samalla me myös nähdään kavereita
terkuin Henna
Santeri Osallisuuskoordinaattorin assistenttina kuvaa tarkkaan mitä tapahtuu. |
Minulle teatteri merkitsee hyvää porukkaa
näyttelemistä ja itsensä ilmaisemista.
Ja sitä että sinne on kiva mennä
tekemään yhteistyötä kavereiden
ja ystävien kanssa.
Toiminta tarvitsee asiansa osaavat ohjaajat,kuten esimerkiksi Ari, Milla, Sirissa ja Marjaana.
Teatteri tuo lisävarmuutta ilmaista itseäni.
Santeri
Näytttelijä Erik vaihteeksi kameran takana. |
Olen surullinen.
Toivon, että virus ei vie teatteria pois.
Toivon, että teatteri saa uutta voimaa.
ja että teatteri saisi uusia keikkoja.
Olen iloinen, kun saan näytellä teatterissa.
Tehdään yhteistyötä.
Tehdään yhteistyötä.
Erik
Eija Lainsuojattomat teatterifestivaaleilla 2018. Tänä vuonna jää valitettavasti väliin. |
Minulle merkitsee paljon,
että on hyvä porukka teatterissa.
Eija
Mikko ylitarkastaja Kähkösenä. |
Hyvää Maailman teatteripäivää.
Olen Mikko Ketola
ja näytellyt erilaisissa rooleissa
jo yhteensä ehkä 12 ja puoli vuotta,
vaikka välissä olikin sellainen
4 ja puolen vuoden vuoden tauko.
Olen ollut Me Itse kokemuspuhuja koulutuksessa,
tehnyt musiikkia videoihin,
ollut animaatioissa mukana,
muutamissa taidepäivissä,
ollut videokuvaajana ja äänimiehenä
sekä valokuvaajana.
Näytteleminen on merkinnyt minulle aina paljon.
Jotkut osani ovat olleet
vaikeuksien kautta voittoon juttuja
ja jotkut ovat sujuneet paremmin.
Tai ovat parantuneet harjoitellessa.
T. Mikko Ketola
Soila ja Reijo. |
Hei. Teatteritoiminta merkitsee meille
tutustumista, hyväksymistä,
kaikki joukkooon ilman rajan vetoa.
On mukava päästä välillä itsekkin esille,
se ei onnistuisi muussa porukassa.
Meillä on yhteinen harrastus,
liikuntaa välillä ja monipuolista toimintaa.
Soila ja Reijo
Saa tehdä yhdessä
ja kuulua porukkaan.
ja kuulua porukkaan.
Tiia