torstai 27. tammikuuta 2022

Tammikuussa jossakin viikolla 4

Viikkorapsan 4. vuoro.

Tammikuussa jossakin

24.1. maanantaina olimme SEKKssä. Jaana oli mukana ja teimme Tukiliiton KIITOS infoa ja toimintaraha hakupyyntöä Satakunnan tukiyhdistyksille ja tukipiirille, kun Me Itse ei voi sitä hakea omissa nimissään. Suunnittelimme myös Tukiliiton Näkyvämmäksi hanketta.

Maanantain työläiset

Tietysti kirjoitin viikkomenun.

25.1. tiistaina kokoontui Tiistaitiimi Jitsin kautta kello 18.00 illlalla. Meitä oli 12 osallistujaa ja asiaa oli paljon.


Tiistaitiimissä oli paljon ikäviä asioita käsiteltävinä, mutta porukka oli mitä parasta

26.1. keskiviikkona oli Eijan päivä. Aamulla kävimme kuvaamassa Kirjurissa tammikuun laulun musiikkivideota sekä äänitimme Eijan laulun ja rummut tammikuun lauluun. Illalla osallistuin Rauman Me Itse palaveriin etänä.


Rauman etäpalaveri keskiviikkona

Tässä Eijan tarina keskiviikko päivästä


Hei kaikki Me Itse porukat, täällä Porin varapuheenjohtaja Eija. 


Aamulla Ari haki minut kello 8:50. Menimme ensin Kirjuriluotoon kuvaamaan minun video juttuani ja olimme siellä hetken aikaa.


Myöhemmin tulimme SEKKiin. Kannettiin tavaroita, mitä tarvitsimme äänityksissä. Joimme ensin kahvia, sen jälkeen ruvettiin äänityshommiin.


Eija tammikuussa jossakin


Hetken päästä pidimme ruokatauon, söimme spagettia ja lihapullia. Sitten taas äänitettiin hieman lisää.


Otimme vielä lisää kuvia, niistä tuli hyviä.


Mennäänpäs minun kuulumisiini. Minulle eli varapuheenjohtajalle kuuluu todella hyvää tällä hetkellä, olen ollut töissä nyt maanantaista alkaen.


Tällä hetkellä on ollut mukavinta tehdä töissä hommia mukavasti. Tykkään tehdä erilaisia hommia, mitä minulle on annettu.


Porin Me Itseen kuuluu tälläkin hetkellä oikein hyvää minun mielestäni. Minusta tehtiin videopätkä, mitä ei vielä julkaista. 


Minulle ei tule nyt mitään muuta tällä hetkellä mieleen enää, mutta on ollut mahtavin päivä tämäkin päivä.


Eija Railo



27.1. torstaina ohjelmassa oli muun muassa Tukiliitto toimintaraha hakemuksen ja viime vuoden raportin tekemistä. Jatkoin myös eilen aloittamani viikko rapsan tekoa, joka on tässä.


Tiia Takala


Ps. kommentit Arilta 27.1.


Löysässä hirressä toiminnan jatkon suhteen ollaan vielä. Alkuviikosta tuli taas roppakaupalla huonoja uuutisia, mutta joitakin valonpilkahduksia tuli loppuviikosta ja lisää palkattomia hommia, jotka on vain pakko hoitaa. Palkallisia tunteja tuli jo peräti 6 kappaletta viikossa peruttujen 16 tunnin tilalle.

Viikonloppu menee harrastaen osin edellisten vuoden apurahaselvitysten sekä uusien hakemusten tekemiseen, mutta minkäs teet, jos ei näitä tee, niin ei ole mitään hommia odotettavissakaan.

Perjantaina on vapaapäivä ja koitan kerätä voimia, sillä todennäköisesti joudutaan seuraavaksi hommaksi perua kaikki hommat helmikuun alussa taas ja pitää valmistautua työkkäriin menoa, kun konstit toiminnan jatkumiselle alkavat olla lopussa yhdeltä ohjaajan reppanalta.

Olen kiitollinen kolmesta hienosta työkaverista tällä viikolla, mutta suren niitä kaikkia 57 muuta kaveria, joilta korona on vienyt yhdessä kohtaamisen riemun tälläkin viikolla pois.

torstai 20. tammikuuta 2022

Viikkorapsa 3.

Viikkorapsa numero 3. vuonna 2022. Eipä tässä ole oikein ihmeempää kerrottavaa, kun kaikki Satakunnan meikäläisryhmät ovat koronarajoitusten takia jumissa. Tällä viikolla olisi pitänyt alkaa Merikarvian ryhmä, Osallisuus teatteri, Ojantie sekä Tekunkorpi. Ryhmien sijaan ollaan häärätty SEKKissä.


17.1. maanantaina Jaana oli SEKKissä ja suunniteltiin Tukiliiton koulutus kiertuetta, jonka nimi on Näkyvämmäksi.


Kuvattiin vielä aamupäivällä Jaanan Uuden vuoden tervehdys.




Iltapäivällä jatkoimme vielä suunnittelua. Sitten vielä siivosimme SEKKin vinttiä.


18.1. tiistaina illalla kello 18.00 kokoontui Jitsin kautta Tiistaitiimi. Meitä oli 12 meikäläistä pohtimassa etänä, miten Yhdessä ME selvitään.

19.1. keskiviikkona kävimme aamupäivällä hyvän keskustelun Porin perusturvan työvalmentajan kanssa. Ja pohdimme iltapäivällä Tukiliiton toimintarahan hakemusta.


20.1. torstaina jatkettiin Tukiliiton toimintaraha hakemuksen mietintää ja otimme Jitsi yhteyden Jaanaan, niin saatiin suunnitelmalle Me Itse päällikön hyväksyntä.


Oppi ei kaada ojaan SEKKin koulutuspäivänä


Saimme iltapäivällä striimaus koulutusta, saatiin toinen streemaussysteemi toimimaan ja kirjoitin tämän viikkorapsan.


Tiia Takala

 

torstai 13. tammikuuta 2022

Vuoden alkua 2022

Taiteesta työtä 1 ja 2 viikkorapsat 2022

Vuosi alkoi melkoisen epämääräisissä tunnelmissa.


Sumealta ja hämärältä näyttää nyt tuleva vuosi


STEAn joululahja Me Itselle - rahoituksen leikkaaminen puolella ja 2023 tuen lopettaminen kokonaan - aiheutti murhetta koko vuoden vaihteen ajaksi. Taiteesta työtä -5 vuotissuunnitelma jouduttiin laittamaan myös telakalle tuen puuttumisen vuoksi. MEKA TV toiminnalla on säännölliset menot, mutta nyt ei laisinkaan tuloja. Toiminnan tuet pienevät muutenkin taas vuosi vuodelta kuin pyyt maailmanlopun edellä.


Korona teki myös elämän suunnittelua hankalaksi, mitäpä jos joudutaan opistokautta siirtämään tai jopa perumaan, niin sitten ollaan kusessa toiminnan jatkumisen kanssa. 


Tavoitteena on järjestää YHDESSÄ ME SELVITÄÄN -teemaviikko 7.-14.2.2022, kun meikäläisten KeViKe/MEKA TV toiminta täyttää 30 vuotta. Juhlaviikkoa tarttis kiivaasti päästä yhdessä järjestämään, mutta minkäs teet, kun korona jyllää, eikä tiedossa ole kuin vain muutama pieni keskeneräinen apurahahomma, jonka puitteissa Arilla ja Tiialla oli tiedossa hommia 3 päivänä viikossa elokuvien editoinnin kanssa.


Mitenköhän tässä nyt yhdessä selvitään?

Jaanalla on Me Itse puitteissa palkkatyötä ja Tiialla SEKKissä työharjoittelua ja jokunen tuntityö, mutta muuten ollaan aika hunningolla nyt.


Näin on mennyt alkuvuosi 2022


3.1. Ari ja Tiia avasi vuoden parin tunnin suunnittelupalaverilla, jolloin tarkistettiin vuoden suunnitelmia ja varasuunnitelmia. Samalla saimme varmistuksen seuraavan päivän Tampereen matkasta.


4.1. Jaana, Ari ja Tiia kävivät Tampereella suunnitelmassa Tukiliiton Näkyvämmäksi -koulutus kiertuetta. Mukana suunnittelemassa Anne Vuorenpää. Jaana työskentelee tässä hankkeessa Me Itse palkkalistoilla ja Ari sekä Tiia tuntityönä. Reissu oli kaikin puolin antoisa. Sitten jäätiin vielä 5 päivän loppiaislomalle. 


10.1. maanantaina oli tarkoitus alkaa työvuosi suunnittelulla ja editoinnilla, mutta sitten päivä menikin peruutusten merkeissä. Jaana ei päässyt suunnittelemaan Tukiliiton juttua ja päivä menikin sitten uudelleen suunnittelun merkeissä peruutusten sadellessa. Aamulla pidettiin SEKKin työntekijöiden vuoden avauspalaveri ja tulevaisuuden näkymät todettiin aika lohduttomiksi. Vajaalla viikolla aloittavat muut SEKKiläiset ja Arilta tuntuu loppuvan työt kokonaan.


11.1. tiistaina Tiialla oli Monituotepäivä ja Arilla työtön päivä. Illalla pidettiin etänä Satakunnan meikäläisten ja Taiteesta työtä ohjausryhmän Tiistaitiimi 18:00-19:00. Osallistujia oli kivasti kymmenen osallistujaa Porista, Ulvilasta, Huittisista, Kankaanpäästä, Merikarvialta ja Raumalta.


Tiistaitiimi kokoontuu taas tiistaisin

12.1. keskiviikkona Ari ja Tiia hääräsivät aamupäivän SEKKin vintissä. Tiia blokkasi valokuvia Tiian galleria elokuvaan ja Ari teki Yhdessä me selvitään ja Tiistaitiimi infoa ja mainosta. Sitten kävimme laskemassa SEKKiläisten mäkeä Yyterissä teemalla Syöksylaskijoita kaikki tyyni.


13.1. torstaina jatkoimme valokuvien valitsemista Tiian galleria -elokuvaan. Arilla meni melkein koko aamupäivä ryhmien perumiseen tammikuun osalta, kun loputkin kursseista peruttiin tammikuun osalta nyt ensin koronatilanteen vuoksi. 


Päivätehtäviä riittää

Työviikon päätteeksi kirjoitimme tätä viikko blogia. Sekä saatiin Markoon Merikarvialle toimivat Jits yhteys. Tiia edisti vielä Tiian galleriaa.


Nyt heitämme murheet hukkaan kolmeksi vapaapäiväksi ja koitetaan päästä uuteen alkuun ensi viikon maanantaina Arin, Jaanan ja Tiian kanssa.


Ari Impola ja Tiia Takala