perjantai 12. kesäkuuta 2026

Johannevikin taide- ja luontotalolla leirin 1. päivä

Perjantai 12.6. Johannevikin taide- ja luontotalosswa

Minut haettiin ennen kello 9.05 aikaan, sen jälkeen haimme Jaanan Ulvilasta. Eka pysähdys oli Humppilassa, jossa käytiin kahvilla. Siitä me jatketiin ajo matkaa Karkkilan ABC:lle lounaalle. Ostin itselleni matkamuistoksi aurinko lasit.

Ruoan jälkeen taas jatketiin matkaa. Ajeltiin maisemareittiä pitkin. Olimme täällä kello 13.54 aikaan. 

Johannevikin taide- ja luontotalo


Tämä paikka on hieno sekä kivoja huoneita on tuolla yläkerrassa.

Suunniteltiin Osallisuus teatterin näyttelyä Porin pääkirjastoon. Käytiin myös kuvia läpi mitä otetaan näyttelyyn myöskin.

Ari ja Tiia kävivät Kaupassa hakemassa ruokatarvikkeita. Tänään syödään ranskalaiset ja lihapullat sekä salaattia.

Minä katoin pöydän valmiiksi ja siitä on kuva todiste. 

Eija kattoi todistettavasti ruokapöydän


Meitä kolmea harmittaa Satasirkuksen juttu, kun he joutuvat taas muuttamaan. Olen yhden asukkaan kanssa käynyt seitsemään kertaa ja Santeri Saaristakin harmittaa myös sama tilanne. Olen todella pettynyt vähän tästä tilanteesta.

Nyt on ruoka syöty, söin kolme annosta ja oli hyvää. 

Tuossa ulkona on saunarakennus, mihin mennään huomenna saunomaan ja illalla grillataan makkaraa. Käydään huomenna myös Porkkalanniemen vierassatamassa katselemaan, mitä siellä on.

Mennäänpäs asiaan. Porin Me Itselle kuuluu tällä hetkellä hyvää ja kokouksia ollaan pidetty tarpeen mukaan, jos on ollut asioita.

Ari otti samalla kuvan kun me syötiin ruokaa nyt on jo kaksi kuvaa todisteita otettu. 

Päivän ruokahetki


Nyt mennään vähän kävelemään. 

Käytiin pienellä kävely lenkillä sekä katseltiin maisemia.

Ari tuossa vieressä soitellee musiikkia ja aika rauhallista musiikin soittoa, se on oikeastaan aika hyvä juttu. Saa kuunnella hänen soittoaan. Se saa minut rauhoittumaan, musiikin soittaminen.

Tällä sisällä on hienoja tauluja. Yläkerrassakin on hienoja tauluja myös. Kaikissa huoneissa on myöskin hienot tapetit. 

Täällä on myös hieno ruokailusali, missä olimme syömässä sekä olohuone, missä olemme nyt työskennelleet. Täällä kanssani ovat minä, Ari, Jaana sekä Milla myöskin Tiia. 

Jaanan kanssa laitetiin jo petijutut valmiiksi, ettei enää tarvitse laitaa. Ari ja Tiia menivät laitamaan myöskin petivaateet valmiiksi sekä Millakin laitaa myöskin petivaateet valmiiksi.

Tälläinen leirirapsa tänään. Kirjoitelleen taas huomenna lisää tätä leirirapsaa taas jossain vaiheessa, jos aikaa on kirjoitella. 

Eija Railo