maanantai 31. elokuuta 2026

Huittisten Hulivilien leirirapsa 7.-9.8.2026

Kirjoitan tähän Huittisten Hulivilien leirirapsan. Tämä jo toinen ja viimeinen ilta leirillä. Leiri päättyy huomenna kello 15:00. Leiri alkoi eilen kello 16:00. Tämä leiri kestää siis noin kaksi vuorokautta.


Leiriläiset 2026

Mitä ihmettä me oikein olemme täällä tehneet? Olemmeko saaneet mitään järkevää aikaan?


Olemme ainakin harjoitelleet musiikkia ja sirkustemppuja. Tänään järjestettiin IHAN PIHALLA -tapahtuma, jossa oli kivasti yleisökin.


Tällaisen järjestimme ihan ITE


Siinä kokeiltiin tehdä yleisön kanssa laulu ja se onnistui ihan kivasti. Yleisö antoi aiheet ja ideat, sanoitin sitä Arin kanssa, Ari sävelsi ja tapahtuman lopuksi Hulivilit esitti sen laulu. Laulu kertoi kotiseuturetkestä karhiniemeen.


Keikalla ihan pihalla


Yleisö sai myös kokeilla sirkustemppuja. Tapahtuma myös kuvattiin ja lisäksi kuvattiin pieniä haasteluja. Niistä ja Hullusta yöstä editoidaan huomenna juttua Bluukkareille.


Tässäpä muuten se valmis elokuva, jonka maailman ensi-ilta oli 21.8.2026 Blue Sea Film Festivaaleilla.





Olemme käyneet myös lenkeillä.


Leiri sujunut hyvin. Osa on ollut vain päiväleirillä ja osa on ollut koko ajan leirillä.


Tiia Takala


Osallistujien kommentit leiristä


Juuso: Leiri meni hyvin ja liian nopeasti, sirkustemput oli kivoja ja taikatemput. Ruoka oli hyvää ja esiintyminen. Soitin tamburiinia


Hanna I: Ihan hyvin meni, ohjelma meni ihan ok vissiin. Ilmat oli hyviä. Hanna


Hanna II; Hyvin meni esitys, meni hyvin ja kiva kun tuli vieraita katsomoon. Nuo sirkustemput oli parhaita


Henna I: Ruuat oli hyviä. Keikka meni hyvin, kiva kun oli yleisöä katsomassa


Henna II: Mukava leiri oli. Hieno esitys meillä oli, oli paljon porukkaa, nyt olen onnellinen ja väsynyt.


Osa leiristä meni ihan pelleilyksi

Joonas: Leiri on mennyt tosi nopeasti. Lauantai keikka meni hyvin ja yleisöä oli riittävästi. Sirkustemppuja oli kiva kokeilla ja tänään tein omaa laulua.


Ps. Joonaksen laulusta tehdään oma video myöhemmin syksyllä.

sunnuntai 30. elokuuta 2026

Junatoimistossa kohti Torniota 31.8.2026

Mitäpä muutakaan ihminen voi tehdä pitkällä junamatkalla kuin kirjoittaa matkamuistio kirjaa varten. Ajateltiin Tiian kanssa, että Tornion reissun joutohetket sujuvat näin rattoisasti junatoimistossa ja vähän perilläkin.

Muutenkin viime aikoina ollaan menty sinne tänne sellaisella nopeudella, ettei olla läheskään kaikkia asioita yhdessä käsittelemään.

Lähtö Porista 8:04


Junassa oltiin ajoissa. Käytiin pientä aamupalaveria kuulumisista ja tehtiin matkasuunnitelmaa. Annelle lähetettiin kuva, että junassa ollaan. Ollaan siis matkalla Tukiliiton järjestämälle koulutukselle Tornioon. Toistaiseksi ei paljoa muuta tulevista päivistä tiedetä, paitsi että varmaan kaikenlaisia mukavia kohtaamisia on odotettavissa. Ja elokuva, jonka reissusta teemme. Ehkä pari laulua myös ja ehkä kirjoitamme kirjan tai kaksi.

Mukana on kevytkalusto, 5 videokameraa, 4 jalustaa, pari tietokonetta, muistiinpanovälineitä, animaatiojalusta ja vähän kaikkea, mitä tarvitaan silloin, kun halutaan tehdä elokuvaa ja harjoitella itseilmaisu, pitää hauskaa ja vaikuttaa yhteisiin asioihin. Soittohärveleitä ei ole mukana, saadaan kitaraa lainaksi Torniosta. Ja tietenkin mukana on meidän ikioma pääoma, jonka turvin voimme avustaa torniolaisia kavereita saamaan oma ääni kuuluvammaksi.

Kun junaliput on tarkistettu, junatoimistossa Tiia alkaa tehdä viikkomenua, minä aloitin tämän ja tässä ohessa käydään läpi tehtävälistoja sun muita keskeneräisiä asioita.

Junatoimisto auki

Tampereelta eteenpäin

Matka jatkuu Anne Vuorenpään kanssa. Tehtiin vähän tilannepäivityksiä ja matkasuunnitelmia. Junassa taas toimisto pystyyn. Kemissä ollaan 15:30, joten kaikenlaista pientä sitä sopii yrittää.

11.09 lähdettiin Seinäjoelta eteenpäin. Vähän saatu taas asioita eteenpäin, Huittisten leirirapsa on roikkunut monta viikkoa tekemättä, eikä kaikkia Bluukkarileffojakaan olla ehditty mainostamaan.

Kokkolan kohdilla syötiin ja hommat sekä matka jatkuu. Ruuan lisäksi maisteltiin vähän tulevia apuraha hakuja, mutta synkältä näyttää.

14:19 ollaan pian Oulussa. Tiia tehnyt syyskuun kulkuennustetta ja me muut jotain muuta. Seurattiin muuten tilastoista, mistä maasta meitä juttuja eniten luetaan. Yhdysvalloissa luetaan näitä 10 kertaa enemmän kuin kotimaassamme Suomessa. 

Missä maissa meidän blogeja luetaan eniten?

Nyt alkaa pian Junatoimisto sulkeutua ja Kemi lähestyä. Meille tyypilliseen tapaan minun mielestäni jäi puolet tekemättä, mitä olisi voinut tehdä, mutta Tiian mielestä saatiin puolet hienosti tehtyä. Ollaan silti siis keskimäärin tyytyväisiä päivän tuloksiin tähän saakka. 

Päivää on tosin vielä jäljellä.

Tehtyjä juttuja junatoimistossa

  • Matkakuvia tulevaan elokuvaan otettu
  • Aamupalaveria pidetty
  • Tehtävälistojen päivitykset ja muut maanantairutiinit
  • Matkakaluston inventaario tehty
  • Mediataitoviikolle 8.-14.2.2027 ilmoittauduttu
  • Kuvakäsittelyä viikkomenuun ja blogeihin
  • Tiia kokosi Satakunnan meikäläisten Viikkomenun, Ari editoi ja julkaisi sen
  • Tiia kokosi ja tilitti kuukauden avotyöt
  • Tiedostosiivousta, turhia ja tarpeettomia muistiinpanoja pois
  • Kuuluvammaksi kotisivujen päivitystä; Menoallakka, Huittisten kotisivut, Euran sivut, kurssisivuja lisätty
  • Teatteri- ja keskiviikkopajan asioita järjestelty
  • Matka- ja kurssisuunnitelmia Annen kanssa, tilannepäivityksiä
  • Yhden ylimääräisen elokuvan suunnittelua Annen kanssa yms. apurahapohdintoja
  • Huittisten Hulivilien Tiian leirirapsa editointi ja julkaistu
  • Hulivilien Facebook sivuja päivitetty ja elokuvaa mainostettu
  • Huittisten Sataopiston kurssiasiat järjestyksessä
  • Apurahapohdintoja lounaspöydässä
  • Syyskuun kulkuennuste kirjoitettu, huomenna julkaistaan
  • Euran Kiukaisten kurssiasiat järjestyksessä, Facebook päivitetty
  • Santerin tekstin editointi ja julkaisu
  • Seurattiin tilastoja, mistä meitä oikein luetaan
  • Suunniteltiin osallistumista Vammaishistoriakuukauteen
  • Linkitettiin Kaikki mahdollista on -Kuuluvammaksi laulu 5/9 Blue Sea Film Festivaalien ensi-iltalinkkeihin

perjantai 28. elokuuta 2026

Keskiviikkopajassa 26.8.2026

Keskiviikkopajan raportti 26.8.2026

Päivän kulkua kirjasi Eija Railo

Aamulla tulimme tänne SEKKiin Mikon, Eemilin, Kimmon ja Pertun sekä Marjaanan kanssa. Käytiin läpi mitä tänään tehdään. Ainakin treenataan jotakin kappaleita syyskonserttia varten.

Tänään syödään ruokaa ja sitten juodaan kahvia. Kohta avataan tuo paketti, minkä tänään Ari ja Matias haki. 

Meille tuli Saksasta paketti

Ari tuossa kertoi Tukiliiton kurjasta tilanteesta, että pahimmillaan kaksikymmentä ihmistä ajetaan ulos töistä. Eilen kuultiin huonoja uutisia Kehitysvammaliitosta.

Nyt on paketti avattu ja kaverit kokoaa sen rumpujutun mikä tuli paketissa tänään. Ari ja Tiia touhuavat ja laittoivat ensi viikon Tornion reissun tavaroita autoon. Milla ja Tiia lähtevät Porin kulttuuriparlamentin palaveriin edustamaan meitä.

Saatiin Avain orkesterin rummut soittokuntoon, kun saatiin varaosat Saksasta


Kimmon kanssa juteltiin hänen kesäkuulumisia, mitä hän on tehnyt kesälomallaan viime aikoina. 

Kimmolla meni kesäloma eritäin hyvin. Hän on viettänyt asuntolassa omaa aikaa eikä ole käynyt missään kesälomallaan.

Tänne tuli sisälle nokosperhonen. se lähti ulos täältä talosta ennen kuin saatiin kuva siitä.

Ensi tiistaina onkin Ari ja Tiia ovat poissa, Milla on ensi kerralla teatterissa, mutta minä olen kyllä mukana auttamassa, joten Milla ei ole silloin yksin.

Nyt aloitamme ruokailun, siellä on jotain hernekeittoa ja juomista myös. Leipääkin on ruoan kanssa. 

Ari näytti minulle Johannesvikini Taidetalon videon, eikä se nyt haitanut vaikka katsoin sen uudestaan.



Tänään tuossa illalla on minun harrastukseni Satasirkus juttuni ja siihen tulee vielä minun lisäkseni kaksi asukasta mukaan.

Nyt on ruoka syöty. Vähän oli liikaa mausteita hernekeittossa, ei ollut minun makuuni, jos on liikaa mausteta ruoassa. 

Eilen kävin vähän ostoksilla ja minun hiukset eilen värjättiin ja toissa päivänä minun hiukset leikattiin.

Eijan uusi kampaus


Ihan kohta aletaan treenaamaan kappaleita. Se on hyvä asia sekä ihan kiva juttu ainakin. Aina tykkään silloin tällöin treenata kappaleita siihen syyskonsertin. 

Tällä kokoonpanolla treenattiin tänään


Nyt on treenit pidetty. Yhtäkkiä Matias oli ensin basisti ja nyt yhtäkkiä rumpali. Yllätyin, en ole koskaan kuullutkaan, mutta nyt eka kertaa kuulin, että Matias soitti rumpuja treenien aikana. Pysyin tahdissa, olen ylpeä siitä. Harmi nyt kun Milla ja Tiia eivät nähneet olenkaan, kun treenattiin kappaleita tällä kokoonpanolla, kun Matias soitti rumpuja. 

Kimmo ja Perttu oli taustalaulussa sekä Ari kitaran kanssa. Mikko soitteli toista rumpua.

Hain vettä juotavaksi itselleni. Ennen soittoa minun molemmat kädet tärisevät. En tiedä miksi, välillä tärisee ja sitten taas ei tärise, en tiedä syytä.

Päivärapsan 26.8.2026 kirjoitti
Eija Railo

keskiviikko 12. elokuuta 2026

Tiian höpinäblogi kesälomasta ja töihin paluusta 2026

Moikka. Ajattelin kirjoittaa yhden tämmöisen höpinäblogin kesälomasta vähän ja töihin paluusta.

Ei ihan Pariisissa asti, mutta Lahdessa kumminkin

Minulla oli tänä vuonna viiden viikon kesäloma, joka tuli kyllä tarpeeseen, sillä loppukevät ja alkukesä olivat aika kiireisiä.

Kesälomalla oli sitten sopivasti tekemistä ja ihan vaan oleilua. Näin monta kertaa parasta kaveriani, kävimme Maikkalassa ja kävelemässä myös Jazzkadulla kerran.


Olimme myös Lahdessa kesälomareissulla. Ilmat olivat vähän huonoja, mutta pääsimme kuitenkin tutustumaan Lahteen ja erityisesti museoihin. Lahden reissu kesti viisi päivää.


Yhden toisen kaverin kanssa kävin myös päiväreissulla.


Päiväreissulla Saaren kansanpuistossa ja tässä Torrosuolla 

Loman viimeisenä päivänä kävin parhaan ystävän elokuvissa katsomassa uuden Spider -man elokuvan. Se oli hyvä.

Lomalla viimeisellä viikolla piti vähän järjestellä Osallisuus teatterin kirjastonäyttelyä. Maanantaina tehtiin mainoksia ja torstaina pidettiin vielä Eijalle treenit.


Kunnon säpinällä aloitettiin syyskausi


Töihin paluu alkoi alkoi sitten kunnon säpinällä, kun maanantaina 3.8. piti pystyttää kirjastonäyttely ja sopia Monituoteessa avajaisjärjestelyt. Sitten oli illalla maanantai tiimi.


Tiistaina oli näyttelyn avajaiset. Sen jälkeen pidettiin vähän palaveria SEKKissä kuka editoi ja mitä ja miten muutenkin syksyllä toimitaan.


Syyskauden 1. Kuuluvammaksi keikka tällä porukalla näyttelyn avajaisisa

Keskiviikkona kävin Arin kanssa Merikarvialla katsomassa saadaanko siellä vielä ryhmä kokoon, kun osa ryhmästä oli joutunut muuttamaan kotikunnastaan pois. Ja kyllä saadaan juuri ja juuri.


Tällä porukalla aloitetaan Merikarvialla syyskausi

Torstaina pidin vapaapäivän, koska perjantaina alkoi Huittisten leiri, johon aloitettiin valmistuminen käymällä kaupassa ja leipomossa. Huittisten leiristä onkin sitten erillinen leiri raportti.


Syyskauden 2. Kuuluvammaksi keikka IHAN PIHALLA tapahtumassa


10.8. maanantaina olen SEKKissä kirjottamassa tätä höpinäblogia. Tein myös viikkomenun ja kirjoitin pienen tarinan laulusta, syntyi leirillä.


Oman tien kulkija Tiia


Terveisin Tiia Takala

keskiviikko 5. elokuuta 2026

Merikarvialta terveisiä elokorjuun aikana 2026

5 viikon kesälomat on pidetty ja ollaan palattu arkeen.

Kesä on mennyt nopeasti. Reissattu on.

Tällä porukalla aloitetaan Merikarvialla

Tänään 5.8.2026 Merikarvian mediapiiri kokoontui kesän jälkeen. Viimeksi ollaan tavattu elokuvaleirillä Merrycampingillä toukokuussa.

Pidimme suunnittelupäivän ja myös kokouksen, missä laitettiin suunnitelmat sovittuina pöytäkirjaan.

Samalla meillä oli oma Keskiviikkopaja täällä Merikarvialla ja katsoimme editointeja missä mennään. Laskujen mukaan meillä on 4 keskeneräistä elokuvaa tekemättä. Kuultiin myös kaikki muut Satakunnan meikäläisten kuulumiset.

21.8. saamme maailman ensi-iltaa Blue Sea Film Festivaaleille animaatioelokuvan Vaarallinen lähiluonto.

Ensi-illassa Blue Sea Film Festivaaleilla 21.8.2026


Kunnalta olemme saaneet 400 euron avustuksen sekä hyvinvointialueen alueellisen järjestöapurahan kanssa toimitaan nyt. Kansalaisopiston kurssi alkaa 14.9.2026.

Merkittiin ylös meidän tulevat kurssipäivät sekä maanantaitiimit.

Maanantaitiimeille on mahdollista osallistua SEKKistä ja me muut osallistumme verkosta etänä.

Syksyllä menemme kunnantalolle esittämään meidän elokuvia kuntalaisille. Niitä on kaksi näytöstä.

Mediapiiri on nyt pienempi kuin aikaisemmin, koska osa asukkaista joutui muuttamaan Poriin.

Merikarvian mediapiiri toivottaa kaikille hyvää loppukesää. 

Marko Fagerroos