MEKA TV ja Satakunnan meikäläiset jälkijunassa osallisuuden jäljillä yhdenvertaisina yhdessä 2014-2018 tekemässä TAITEESTA TYÖTÄ 2019-2023 ja rakentamassa HYVÄ ELÄMÄ -hanketta sivistyneesti 2024.
22.11. maanantai aamuna Ari haki minut kello 8:50. Aloitimme aamun palaverissa Tiilimäen Nesteellä. Menimme soittotreeneihin Monituotteesen. Harjoittelimme musikaalin lauluja. Sen jälkeen menimme SEKKiin, jossa tein mm. viikon menun.
23.11. tiistaina meillä oli Palmgren opistolla teatterin musikaalin kenraaliharjoitus. Saimme käytyä musikaalin läpi kaksi kertaa. Toinen kerta oli sellainen jossa ollut enää keskeytyksiä. Ensi viikolla on sitten musikaalin ensi-ilta.
Musikaalin ensi-ilta lähenee ja hommia riittää riittävästi
24.11. keskiviikkona hääräsimme koko päivän SEKKissä. Teimme Joulukalentereiden suunnittelua ja aloitin kokoamaan Osallisuus teatterin vuosirapsaa. Kahden maissa lähdimme kotiin.
Ari kävi vielä illalla näyttää Merikarvialla elokuvia. Minulla oli muuta.
25.11. torstaina Ari haki 9:10 minut kotoa. Menimme Tekunkorpeen, jossa oli tämän vuoden toiseksi viimeinen kurssikerta. Kuvasimme TikTok videon, jonka julkaisemme TikTok joulukalenterissa. Sen jälkeen tulimme tänne SEKKiin, jossa teen viikkorapsaa valmiiksi. Samalla suunniteltiin koko joulukalenterin luukut.
28.11. perjantaina Ari ja Jaana kävivät Eurajoen toimarin ryhmän kanssa suunnittelemassa 3.12. tapahtumaa.
3.12. tavataan livenä YouTubessa
27.11. lauantaina käymme vielä Huittisissa saamassa TikTok opetusta ja kuvaamassa Huittisten Hulivilien TikTok joulukalenterin sekä suunnittelemassa 4.12. tapahtumaa.
Huittisissa tavataan 4.12.2021 näissä merkeissä
Tämä onkin sitten viimeinen viikkorapsa tänä vuonna. Ensi viikolla aloitamme kahden joulukalenteri julkaisemisen ja teemme vuosirapsoja Taiken tuella sekä osallistumme kehitysvammaisten teemaviikon tapahtumiin täysillä.
Tänään on torstai 18.11. kun kirjoitan tätä. Olemme täällä Tekunkorvessa tänään ja kirjoitan tämän 46. viikon rapsaa.
Työviikko alkoi taas Merikarvialta, josta jäätiin jo joululomille
Viikko alkoi maanantaina 15.11. Merikarvialta, jossa Merikarvian media- ja elokuvaryhmä lähti opistosta jo joululomalle. Nyt päästiin koko syksyn kurssi ilman koronan keskeyttämistä.
Tiistaina 16.11 oli meillä teatteripäivä. Harjoiteltiin Tampereen keikkaa ja tulevaa musikaalia.
Osallisuus teatterin vuoden isoin ponnistus on musikaalin teko, jonka ensi-ilta on ihan just
Tampereen keikka oli keskiviikkona 17.11.
Tästä Eija kirjoitti matkablogin junassa.
Tiia Takala
Eijan matka rapsa
Aamulla lähdimme junalla noin kello 8.15. matkalle Tampereelle.
Kun pääsimme Laikun talolle, joimme kahvia ja söimme leipää.
Laitoimme soittokamat valmiiksi esiintymistämme varten. Mukana olivat Henna, Tiia, Mika, Ari T, Eemeli, Aleksi, Erik, Milla sekä Marjaana, Eija ja myöskin Ari.
Osallisuus teatteri keikalla Tampereella 17.11.2021
Keikka meni hyvin. Myöskin pidettiin hauskaa, porukkaa oli hyvä määrä.
Iltapäivästä myös nähtiin myös Esa Vienamo pitkästä aikaa.
Tänään oli niin mukava päivä ja näimme Jasminin myös pitkästä aikaa. Kiertelimme kaupoissa ja sitten menimme Raxiin syömään ruokaa.
Minun mielestäni oli oikein kiva päivä. Valitettavasti puheenjohtaja Santeri Saarinen ei päässyt Tampereelle mukaan tällä kertaa.
Kyllä tämä junamatkustaminen onkin hauskaa ja vaihtelu virkistää taas tämän koronan jälkeen. Vihdoin päästiin taas Tampereelle käymään.
Nyt istumme junassa. Paluumatka alkoi noin klo 18.15. Pysähtelimme välillä eri kohdissa.
Onkin niin kiva kun tällainen porukka lähti Tampereelle katsomaan sitä tapahtumaa, mitä emme ole ennen nähneet emmekä olleet ennen siellä esiintyneet.
Minulle ei tule enää mitään mieleen, lopettelen nyt tämän matkarapsan.
Eija Railo
Tiian torstai
Tämä torstaipäivä jatkuu Tekunkorven jälkeen niin, että kahdeltatoista haetaan Eija SEKKiin treenaamaan ja käydään lauantain keikkaa läpi, kun Eija laulaa koko setin, kun Henna ei pääse tällä kertaa mukaan.
Tiia
Ari loppuviikon kommentit
Perjantaina Tiialla oli vapaapäivä ja minulla kotitoimistopäivä. Tekemättömiä ja keskeneräisiä töitä oli taas kertynyt parin matalalentoviikon jälkeen niin paljon, että vain vähän sain työsumaa purettua.
Lauantaina 20.11. Impolan taksi haki ensin Tiian, sitten Eijan ja sitten Samulin huristamaan kohti Kiukaisten Jokimutkaa, jossa oli Tukiliiton KIITOS 60 vuotta kiertueen seuraava keikka.
Jälleen yksi onnistunut Tukiliiton KIITOS kiertueen tapahtuma järjestetty
Ensin laitettiin tekniikka pystyyn ja kello 13:00 alkoi tilaisuus.
Samuli aloitti juhlavasti ja ensin kuultiin Kiukaisten porukan omaa ohjelmaa.
Harjavallan ja Kiukaisten Huimaveikkojen oma esiintymisvuoro
Sitten päästettiin Eija ja Tiia lavalle. Tiia kertoi Taiteesta työtä hankkeen etenemisestä, minä kerroin vähän 30 vuotisesta KeViKe/MEKA TV historiasta ja sitten Tiian kanssa avattiin Tukiliiton kanssa tehtyä yhteistyötä viime vuosina.
Sitten Eija lauloi kolme laulua, jonka jälkeen kuultiin vielä Hannan laulua ennen päivän elokuvia.
Hanna lämmitti yleisön sydämiä laululla ja sitten muisteltiin Arin kanssa menneitä
Ensin katsottiin Tukiliiton KIITOS elokuva ja sen jälkeen Harjavallan ja Kiukaisten Me Itse Huimaveikkojen ensi-ilta elokuva KIITOS mietteitä Euran Kiukaisista.
Eija lauloi elokuvan jälkeen vielä kaksi laulua ja sitten päästettiin Eija vielä rumpuihin ja Ari lauloi Tiian kanssa vielä lopuksi Yhdessä me selvitään.
Eijalla pukkaa keikkaa, keskiviikkona Tampere ja lauantaina Kiukainen
Ohjelmaa riitti puolitoista tuntia ja tapahtuma onnistui taas hienosti.
Sitten me matkalaiset kävimme vielä palkitsemassa itseämme ruualla ja painelimme sitten kotiin viettämään erinomaisen hyvin ansaittua vapaata.
Huomenna sunnuntaina levätään, ladataan akkuja ja maanantaina riehutaan taas.
Hyvää ilmailupäivää 11.11.2021. Päätettiin täällä Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirissä pitää matalalentopäivä ja kertoa vähän mitä täällä tehdään. Samalla kirjoitetaan vähän viikkorapsaa viikosta numero 45.
Ari ja Tiia otti pari valokuvaa marraskuusta matkalla päivän runoa varten.
Kuva marraskuusta
Tekunkorvessa käytiin ensin viikon kuulumiset läpi. Ari ja Tiia kertoi omasta viikostaan.
Tekunkorvesta kuuluu hyvää ja viikko on mennyt hyvin.
Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirin viikkorapsan paikka
Arin ja Tiian viikko alkoi maanantaina SEKKistä, jossa tehtiin edellisen viikon rästitöitä pois, tehtiin viikko- kuukausi- ja vuosisuunnitelmia sekä mietittiin tulevien tapahtumien käsikirjoituksia. Iltapäivällä käytiin kuvaamassa Hormiston kyläelokuvaan kuvituskuvia sekä tehtiin TikTok video siitä, miten Ari ajaa kuin vanha eukko ja miten Tiia näyttää mallia miten kuuluu ajaa. Arilla oli vielä ilta- ja yöpuhteena Hormiston elokuvien editointi.
Tiistaina oli teatteripäivä ja käytiin koko musikaali läpi ensimmäistä kertaa Millan kanssa. Ensi viikon Tampereen keikkaa pohdittiin myös. Ilta- ja yöpuuhina Ari editoi Hormiston ensi-iltaelokuvan esityskuntoon.
Keskiviikkona aloitettiin aamu vasta iltapäivällä. Ari ja Tiia käsitteli rahahakemuksia, joita ei ehditty tekemään ja kirjoituksia sekä hakuja, joita tarttis kiireesti tehdä. Sitten haettiin Eija ja huristettiin eukon vauhtia Hormistolle tällä kertaa Arin ajamana.
Hormiston ensi-ilta tapahtuma oli hieno ja lämminhenkinen, yleisöäkin oli mukavasti yli 50 ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.
Nakkilan Hormiston kylämuistoja ensi-illassa
Ari, Eija ja Tiia kertoivat myös omasta Taiteesta työtä hankkeesta sekä Tukiliiton KIITOS 60 vuotta kiertueesta, joista tämä Hormiston ilta oli myös yksi näistä sivutapahtumista.
Ja nyt torstaina sitten ollaan täällä kirjoittamassa tätä viikorapsaa Tekunkorven porukan kanssa, tekemässä runoa marraskuusta sekä pohdittiin myös ensi viikon Osallisuus teatterin keikkaa ja musiikkia, joita Ari ja Tiia esittivät tässä kurssipäivän ohessa.
Ja nyt se runo.
Marraskuussa on meillä sinkkupäivä
kesästä on jäljellä vain muistohäivä.
Pellot on kynnetty, sato on korjattu
on puskista noukittu marjat ja vattu.
Marraskuussa on lehdet tippunut puusta
jo pohditaan mistä löytyy joulukuusta.
Hämärässä valot loistaa ikkunoista
tulisi jo ensilumi pilvistä noista.
Jos lumi olisi maassa olisi valoisampaa,
peittyisi kura, olisi kauniimpaa.
Jos ei pian valkoinen talvi jo tuu
olisi meillä ikuinen marraskuu.
Onneksi meillä oli poikkeuspäivä tänään
auringon ja hyvät kaverit täällä nään.
Näin loppui tämä runo Marraskuusta
ja on katseemme nyt kohti joulukuusta.
Runosuoni sykki taas Tekunkorvessa
Loppuviikon kulku
Viikko jatkuu sitten niin, että Ari ja Tiia juonii SEKKissä tulevia sekä osallistuu Taikusydämen kokoukseen ja palaveeraa Hannan kanssa tulevasta projektista. Sitten jää Tiia viikonloppuvapaalle ja Ari jatkaa työviikkoa Ahlaste tuupin kanssa.
Perjantaina Ari ja Jaana huristaa Eurajoelle toimarin meikäläisiä tapaamassa. Eurajoelta kuuluu vähän huonoa, sillä tämän vuoden KIITOS tapahtuma joudutaan nyt perumaan koronarajoitusten vuoksi. Nyt pitää katsoa, voidaankon järjestää korvaava tapahtuma 3.12. etänä tai livelähetyksenä.
Jaana ja Eurajoen Me Itse puheenjohtaja Janne tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen koronasulkujen vuoksi
Paluumatkalla Ari ja Jaana käyvät vielä katsomassa Veikkoa Raumalla.
Myös Rauman Me Itse puheenjohtaja Veikko ei ollut Jaanaa nähnyt puoleentoista vuoteen
Lauantaina Ari ja Jaana työstävät Huittisten Hulivilien kanssa tulevaa KIITOS tapahtumaa.
Syysloma päätettiin jo päivää aikaisemmin pakkolaskuun työelämään, kun ennen lomia jäi kokolailla paljon keskeneräisiä hommia tekemättä ja uudet hommat painavat päälle. Iltapäivällä treenattiin HPNN kanssa tulevan viikon keikkabiisejä ja käytiin syömässä. Siinä sivussa Tiia ja Ari teki Riittävän hyvä elämä -laulua musikaalin loppuun. Kertosäettä treenattiin ja Tiia teki loput säkeistöt lomailun ohessa.
Elämää hankaloittaa nyt suuresti se, että Taiken TAITEESTA TYÖTÄ hankevuoden tuet on käytetty käytännössä loppuun ja loppuvuoden hommat on nyt tehtävä muun työn ohessa, jos jaksetaan. Eikä ensi vuoden tuistakaan ole mitään varmaa tietoa, joten aika epävarmalta pohjalta pitää nyt ponnistaa eteenpäin, vaikka hommia olisi jakaa isommallekin porukalle.
Sitten annetaan Tiialle kirjoitusvuoro viikon 44. kulusta.
Tiian työviikko
Kankaanpäässä keikalla HPNN ja Jaana
1.11. Maanantaina Ari haki minut kotiportilta 8:10. Lähdimme Merikarvialle. Matkalla pidimme aamupalaverin. Merikarvialla tein ensin viikkomenun. Ja sitten edistin teatterin musikaalin käsikirjoitusta.
Merikarvian meikäläiset pitivät Me Itse kokouksen. He valitsivat leffat,
jotka näytetään seuraavassa Merikarvian elokuva esityksessä 24.11.2021.
Lähdimme ajamaan Poriin. Kävimme Porissa soitinliikkeessä ostamassa nuottitelineen, mikkitelineen ja rytmimunia. Sitten veimme kamoja SEKKiin, otimme Jaanan kyytiin SEKKistä, lähdimme hakemaan Eijaa ja Hennaa.
Ajoimme Kankaanpäähän matkalla suunnittelimme Kankaanpään ohjelmaa ja juontoja. Kankaanpäässä oli Tukiliiton KIITOS -kiertueen tapahtuma, jossa Jaana ja minä toimittiin juontajina.
Saimme Kankaanpään kaupungilta käyttöön Kankaanpää salin ja ammattilaismiksaajan tapahtumaan.
Juontojen lisäksi Jaana kertoi Me Itsestä ja minä kerroin teatterista.
Kankaanpäällä oli kolme omaa esitystä Samulla, Eijalla ja Jaakkolla.
Kerroimme myös hieman Kankaanpään pajapäivistä.
Katsoimme kaksi elokuvaa, joista toinen oli kankaanpääläisten kesällä kuvaama elokuva. Ja toinen oli Tukiliiton KIITOS elokuva.
Lisäksi oli vielä musiikkia HPNN ryhmältä.
2.11. tiistaina meillä oli teatterin treenipäivä, jolloin edistämme musikaalia. Jouduimme pärjäämään ilman Millaa, kun hänellä muita töitä. Oikeastaan Hanna Siivolan piti tulla vetämään meille teatteri treenit, mutta hän oli kipeä. Kaikesta huolimatta saimme edistetty näytelmää hyvin.
3.11. keskiviikko alkoi hieman myöhemmin ja tulin vasta 11:30 SEKKiin.
Suunnittelimme Tampereen keikkaa, edistimme erityistaitaiteloiden elokuvia ja osallistuimme kokemustoimijoiden järjestöjen etäpalaveriin.
4.11. tortaista Ari haki minut kotoa 9:10. Lähdimme Tekukorpeen, jossa edestimme musikaalin käsikirjoitusta ja esitimme tekunkorpilaisille musikaalin laulut.
Tekunkorven elokuvapiirin muistelijat saiva kuulla kaikki musikaalin laulut Arin ja Tiian esittäminä
Tulimme sieltä SEKKiin, jossa kävimme käsikirjoituksen läpi Millan kanssa ja myös puhuimme Tampereen keikasta.
Ja kirjoitin tämän viikon blogin.
Tällainen oli minun työviikko 44.
Tiia Takala
Sitten vielä jatkui yhden ohjaajareppanan työviikko perjantaina kotitoimistossa. Pitkä työviikko oli ottanyt veronsa ja päivästä tuli muuten tehoton, paitsi että yksi ensi viikon puolen tunnin elokuvasta tuli esityskelpoista. Päivällä tuli myös kaksi kurssitus- ja yhteistyöehdotusta TikTok videoiden tekemisestä ja kurssittamisesta. Tämä osaaminen MEKA TV ja Taiteesta työtä -suunnitelmasta vielä puuttuikin, mutta päätettiin sitten Tiian kanssa ottaa haaste vastaan ja suunnittelimme etänä myös joulukalenterin tekemisestä TikTok videoina.
6.11. lauantain Pyhäinmiesten päivänä oli vielä Eurajoella Tähtitaivaan elokuvapiirin aamupäivä ja iltapäivällä Harjavallan ja Kiukaisten Huimaveikkojen kokoontuminen Kiukaisissa. Molemmissa ryhmissä muun työn ohessa tutustuttiin sitten TikTok videoiden maailmaan ja tehtiin sitten itsekin kaksi TikTok juttua.
Nyt sitten vapaalle, ehkä. Ensi viikon ensi-iltojen ja muutaman muun kymmenen asian deadlinet kyllä painavat päälle ja se, ettei näihin ole oikeaa työaikaa nyt, kun Taiteesta työtä -suunitelma on telakalla tuen loppumisen jälkeen.