MEKA TV ryhmien ja Satakunnan meikäläisten 5 vuotissuunnitelma ja hankekausi Taiteesta työtä 2019-2023 päättyi, mutta uutta hankekautta rakennetaan vuosiksi 2024-2026. Suunnitelmat ovat erinomaisen hyviä, enää puuttuu vain rahoitus.
Uuden hankkeen 1. hätäpäissä tehty logoluonnos
Mitäs sanotte suunnitelmista, jotka on kirjattu SEKKin toimintasuunnitelmiin? Muitakin toimintasuunnitelmia on joka ryhmällä, mutta tässä muutama.
Keskeisin teema on osallistua kaikin mahdollisin tavoin Sivistyksen teemavuoteen muistuttamaan, että sivistys kuuluu kaikille.
MEKA TV ja SIVISTYKSEN TEEMAVUOSI 2024
MEKA TV 33. toimintavuoden päätavoite on järjestää toimintaa muuttuvassa maailmassa, jossa korona, Venäjän sota, energiakriisi, soteuudistukset, vammaispalvelulain siirtyminen ja hallituksen moniteräiset leikkurit uhkaavat erityisryhmien elokuva- ja mediatuotannon, kulttuurihyvinvoinnin ja erityistaidetoiminnan jatkuvuutta.
MEKA TV on vapaamuotoinen lähinnä erityisryhmistä ja muista erityistä tukea tarvitsevista kokemustoimijoista koostuva toimintaverkosto ja tuotantovisio ohjaajineen. Se tarjoaa koulutusta ja tuotantoa erilaisille kohderyhmille. Verkosto toimii alueellisesti Satakunnassa sekä myös valtakunnallisesti. Verkostossa on 16 ryhmää, jotka toimivat yhteistyössä Me Itse ry:n, SEKKin ja alueen kansalaisopistojen sekä muiden yhteistyökumppanien kanssa sekä toteuttivat 5-vuotisen TAITEESTA TYÖTÄ -suunnitelman 2019-2023. Suunnitelman tavoitteena oli kehittää ja tuoda esille toiminnallisia malleja, jotta erityistaide- ja kulttuuritoiminnasta tulisi oikeaa työtä erityistä tukea tarvitseville osaajille. Ryhmissä toimii 120 elokuva- ja kulttuuritoimijaa.
Koronan, soteuudistusten ja vammaispalvelulain siirtämisen vuoksi työ jäi auttamattomasti kesken. Yhteiskunnallisten muutosten myötä tehtävämäärä lisääntyi, mutta resurssit pienenivät. Toiminnan turvaamiseksi kaikki ryhmät ovat tehneet yhteisen HYVÄ ELÄMÄ 2024-2026 -tavoitesuunnitelman, jonka aikana TAITEESTA TYÖTÄ -5 vuosisuunnitelman tehtävät saadaan vietyä loppuun ja hyvät toimintamallit siirrettyä uusille ohjaajille ja toimijoille.
Toiminta on uudistumassa Ari Impolan aktiiviuran päättyessä vuoden 2024 aikana. Arkistot sekä tietotaito siirretään uusille ohjaajille. Mukana tässä on erityistaidetoiminnan kokemusasiantuntija Tiia Takala, joka on toiminut Impolan työparina ja mentorioppijana v. 2020 lähtien. Takala on koonnut Impolan kanssa MEKA TV -arkistoa, toiminut vertaisohjaajana sekä ylläpitänyt yhteistä toimintakalustoa. Tavoitteena on, että MEKA TV:n hallussa olevat arkistot, 1400 yhteisöelokuvaa dokumentteineen sekä ryhmien yhteiset median koulutus- ja tuotantolaitteistot siirretään SEKKissä tuleville toimijoille Takalan toimiessa arkistojen ja yhteisen toimintalaitteiston vastaavana.
Satakunnan meikäläisiä on aika monta - tässä meistä muutama
Satakunnan meikäläiset
Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten ja heidän läheistensä oma järjestö, jonka toiminta on avointa kaikille diagnoosiin katsomatta. Tavoitteena on tarjota vertaistukea ja vaikuttaa kehitys-vammaisten sekä muiden erityistä tukea tarvitsevien ihmisten elämään liittyviin asioihin. Me Itse ry on valtakunnallinen kansalaisjärjestö, jonka toiminnan ydin on vertaistuki ja vaikuttaminen. Yhdistyksessä osalliset saavat toisiltaan tietoa, tukea ja rohkeutta, mikä auttaa osallistujia vaikuttamaan itse omiin asioihin.
Satakunnan meikäläiset on seitsemän Me Itse ry:n paikallisryhmän alueellinen verkosto, joiden teknisenä taustatukena toimii SEKK ja MEKA TV. Ryhmällä on Me Itsen palkkaama aluetyöntekijä Jaana Nordlund 1-2 päivänä viikossa, joka saa ohjaustukea SEKKistä. Meikäläisryhmät ovat myös kaikki myös MEKA TV-elokuvaryhmiä SEKKin toimiessa ryhmien taustatukena. Kaikki ryhmät ovat olleet keskeisiä toimijoita TAITEESTA TYÖTÄ 2019-2023 suunnitelmassa ja ovat sitoutuneet mukaan myös HYVÄ ELÄMÄ 2024-2026 tavoitesuunnitelmaan.
Satakunnan meikäläisryhmät tuovat esille Satakunnassa kehitettyjä toimintamalleja sekä elokuvan että esittävän taiteen kautta tapahtuvaa esittämistoimintaa myös valtakunnallisesti. Satakunnan meikäläiset ovat vahvasti mukana myös Satakunnan kokemustoimintaverkostossa. Meikäläisten edustaja SEKKistä on mukana ohjausryhmässä. Ohjausryhmässä on toiminut Satakunnan meikäläisten ohjaaja Ari Impola 2018-2023. Milla Impola jatkaa 2024-2025.
2024 katsotaan, mihin muutos on meitä vienyt
OSALLISUUS TEATTERI ja Kuuluvammaksi-musiikkiryhmä
Erityisryhmien teatteri on teatterimuoto, joka on suunnattu ja sovitettu erityisryhmille. Nämä ryhmät voivat koostua esimerkiksi vammaisista, ikääntyneistä, maahanmuuttajista tai muista sellaisista henkilöistä, jotka saattavat kohdata esteitä perinteisen teatterin parissa. Erityisryhmien teatteri pyrkii tarjoamaan kaikille mahdollisuuden osallistua ja nauttia teatterista, riippumatta heidän taustastaan tai kyvyistään. Se voi sisältää esityksiä, musiikkia, yhteisöelokuvia, tapahtumien järjestämistä, koulutusta ja kokemusasiantuntijuutta.
Osallisuus-teatteri on erityisryhmien kokeileva ja osallistuva ITE- ja yhteisöteatteri Porissa ja Satakunnassa, joka tarjoaa omien näytelmien lisäksi myös elokuvatuotantoa, koulutusta, tapahtumien järjestämisiä, ilmaisutaidon pajapäiviä, konsertteja ja kokemusasiantuntijoiden esityksiä.
Teatteri on perustettu 2018 MEKA TV elokuviaryhmien innoittamana tuomaan ilmaisutaitojen kehittämiseen lisää ulottuvuutta. Osallistujat tekevät esityksiä erilaisiin tilaisuuksiin ja tuottavat yhteisöelokuvia. Osallisuus on harrastajateatterin ytimissä, ja teatteri on aina ryhmätoimintaa, jossa pääsee kokeilemaan uusia taitoja ja kykyjä. Yhteisöllisyys ja tunne ryhmään kuulumisesta vahvistavat myös muita elämän osa-alueita.
Teatterilla on keväällä ja syksyllä toimintaan kansalaisopistokurssina Porin seudun kansalaisopistossa yhteistyössä Monituotteen ja SEKKin kanssa. Teatteri toimii pääosin Monituotteen työkeskuksessa. Teatteri on toiminut myös keskeisenä toimijana TAITEESTA TYÖTÄ -hankkeessa, järjestänyt tapahtumia, koulutuksia ja työpajoja muualle Satakuntaan ja valtakunnallisesti. Teatteri on myös keskeinen toimija tulevassa HYVÄ ELÄMÄ tavoitesuunnitelmassa. Kesätoimintaan ja kesän esityksiin haetaan ja tarvitaan muuta tukea sekä kohdeapurahoja. Teatteri päätehtävä on syksyn näytelmän tuottaminen kehitysvammaisten teemaviikolle 2024. Lisäksi teatteri tuottaa esityksiä erilaisiin tilaisuuksiin ja koulutuksiin yhdessä Kuuluvammaksi- musiikkiryhmän kanssa.
Maakunnalliseen toimintaan kuuluu Ilmaisutaidon pajapäivät Eurajoella, Kankaanpäässä ja Huittisissa. Näissä teatterilaiset toimivat vertaisohjaajina. Kesällä tavoitteena on järjestää kaksi omaa teatterileiriä. Teatterin ja ilmaisutaidon ohjaajalle pyritään saamaan palkkakulut koko vuodeksi. Teatterin yhteisövastaavana toimii SEKK harjoittelija/työntekijä Tiia Takala.
KUULUVAMMAKSI on Osallisuus teatterin musiikkiryhmä, joka esiintyy myös itsenäisesti sekä äänittää ja tuottaa musiikkivideoita. Ryhmä on tuottanut Tiia Takalan kanssa yli 60 yhteisölaulua, joita on esitetty erilaisissa tilaisuuksissa, tapahtumissa, musiikkivideoissa sekä näytelmissä. Toimintamalliin kuuluu myös musiikkipajojen järjestäminen, joissa eri ryhmät voivat tuottaa omia yhteisölauluja ja -musiikkia. Ryhmällä on käytettävissä oma esityskalusto sekä kiertävä kevytstudio, jonka tavoitteena on vuoden 2024 aikana äänittää yhteisölauluja eri ryhmien kanssa. Esityskanavia haetaan Kehitysvammaliiton sekä Tukiliiton verkkosivulla, joissa ei juurikaan ole erityisryhmien itsensä tuottamia musiikkivideoita tarjolla.
Katukeikalla Kuuluvammaksi Huittisissa
KUULUVAMMAKSI tavoitteet 2024
- Järjestää HYVÄ ELÄMÄ SIVISTYNEESTI 2024 kuuluvammaksi -kiertue eri toimintayksiköihin ja ta-pahtumiin vuoden aikana
- yhteisömusiikkipajoja resurssien mukaan
- keikkoja sekä itsenäisesti että Osallisuus-teatterin kanssa
- 2-4 musiikkivideota
- CD kokoelma tehdyistä yhteisölauluista
HYVÄ ELÄMÄ 2024-2026
Vuosi 2024 on opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämä kansallinen sivistyksen teemavuosi, jonka tarkoituksena on tuoda sivistystä ja sen merkitystä tähän päivään ja ihmisten arkeen. Teemavuoden aikana järjestetään erilaisia sivistystä edistäviä ja juhlistavia tapahtumia, koulutusta, seminaareja, näyttelyitä, konsertteja ja työpajoja. Sivistys ei ole vain tietoa tai oppimista, vaan myös arvoja, asenteita, taitoja ja kokemuksia, jotka rikastuttavat elämää ja yhteiskuntaa. Teemavuoden tavoitteena on kouluttaa, osallistaa ja innostaa ihmisiä sivistymään yhdessä ja erikseen sekä uudelleen sanoittamaan sivistyksen käsitettä siten, että sivistys kuuluu meille kaikille.
MEKA TV erityisryhmien, Satakunnan meikäläisten sekä Osallisuus teatterin yhteinen TAITEESTA TYÖTÄ 5-vuotinen suunnitelmakausi päättyy 2023. Kaikki osallistuvat ryhmät ovat suunnitelleet jatkoksi yhteisen HYVÄ ELÄMÄ nimisen kolmevuotisen siirtymäsuunnitelman, jonka tavoitteena on siirtää ja tuoda esille hyväksi koettuja osallisuuden toimintamalleja mahdollisimman laajasti erilaisissa tilaisuuksissa ja koulutuksissa sivistyksen teemavuoden yhteydessä sekä löytää toiminnalle uusia ohjaajia. Kaikki suunnitelmaan sitoutuneet ryhmät pohtivat hyvän elämän merkityksiä. Näistä tuotetaan yhteisöelokuvia sekä muuta yhteisöllistä erityistaidetoimintaa.
Ensimmäisen vuoden tavoitteena on kaksi osa-aikaista ohjaajaa koko vuodeksi, työllistää kaksi vertaisohjaajaa sekä kouluttaa ja työllistää useita vertaisohjaajia sekä kokemustoimijoita koko Satakunnan alueella hankkeen järjestämissä tapahtumissa.
Keskeisenä tavoitteena on myös SEKKissä kehitetyn erityistaidetoiminnan ammattilaisen ja kokemusasiantuntijan työparimallin vahvistaminen ja tuotteistaminen sekä esille tuominen erilaisissa koulutus- ja kulttuuritapahtumissa. Tavoitteena on vahvistaa elokuva-, media- ja erityistaidetoiminnan asemaa, koulutusta, tietoisuutta ja saavutettavuutta koko Satakunnan alueella sekä siirtää tie-totaito uusille toimijoille.
MUU MEKA TV -TOIMINTA
Erityisryhmien lisäksi MEKA TV tarjoaa mediakursseja ja elokuvan tekemisen mahdollisuuksia lapsille, nuorille, aikuisopiskelijoille, kyläyhteisöille ja muistitiedon kerääjille. Viime vuosina lasten ja nuorten elokuva- ja mediakasvatuksen tuki on hiipunut, joten toiminnassa on vain yksi lasten- ja nuorten elokuvaryhmä ”Ahlaste tuupi”, jolla alkaa 14. toimintavuosi. Muistelupiireistä yhteistyötä tehdään Rauma museon ystävien sekä Uudenkoiviston muistitietoryhmän kanssa
TAPAHTUMIA VUONNA 2024
- HYVÄ ELÄMÄ SIVISTYNEESTI 2024 Kuuluvammaksi -kiertue mahdollisimman moneen kohteeseen resurssien mukaisesti koko vuoden aikana.
- Blue Sea Film sekä Pori Film festivaaleissa erityisryhmien aarrearkku -elokuvanäytös vuoden tärkeimmistä lyhyt- ja yhteisöelokuvista
- HYVÄ ELÄMÄ SIVISTYNEESTI 2024 valtakunnallisen erityisryhmien elokuva- ja teatteriseminaarin järjestäminen joulukuussa 2024 sekä Osallisuus-teatterin syksyn näytelmän ensi-ilta
- Joulukuun kehitysvammaisten viikolla 3-4 tapahtumaa Satakunnassa
MEKA ToimintaVerkosto 2024
Satakunnan meikäläiset, Eurajoen elokuvaryhmä ja Me Itse, Onnikoti Tähtitaivaan elokuvaryhmä Eurajoki, Huittisten elokuvaryhmä ja Me Itse, Harjavalta/Kiukainen elokuvaryhmä ja Me Itse, Rauman elokuvaryhmä ja Me Itse, Merikarvian elokuvaryhmä ja Me Itse, Kankaanpään Me Itse, Pori: Ojantien toimintakeskuksen animaatiopaja ja TikTok kurssi, Ahlaste tuupi, Dansku ja Keltainen kuu, Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri, Monituotteen työkeskus elokuvaryhmä, Osallisuus teatteri, Kuuluvammaksi musiikki-ryhmä sekä Porin Me Itse.