torstai 25. toukokuuta 2023

Tiian luontopolut 2/4 - Inhottujärvi ja Oravajoki

Tiia Takala sai Tukiliitolta avustuksen
tutkia luontopolkuja ja tehdä näistä juttuja.
Tässä 2/4 tarinasta.
 

Noormarkussa oli minun luontopolku projektin toinen kohde. Tutustuin 18.7.2022 osaan Noormarkun retkeilyreitistä. 


Inhottujärven lintutornilla

Inhottujärven rannalla oli luontolava ja lintutorni.


Infotaulu linnustosta löytyi

Inhotunjärveltä jatkoimme

Oravajoen rantoja pitkin Noormarkun reittiä,

joka on pätkä vanhaa Satakunnan ja Pirkanmaan reitistöä.

Reitti kulkee nyt nimellä Porin Karhureitti.


Retki kartalla

Koko reitti on päässyt rapistumaan, mutta osaa kunnostetaan jälleen.


Kävelimme Hanhijoen sillalle. Sillan toisella puolella

polku oli vähän hukassa.


Maasto Hanhijoelle oli helppokulkuista.   


Hanhijuon uudelleen rakennettu silta ja laavu

Hanhijoen siltaprojekti oli kesken. 

Vanha silta oli romahtanut,
mutta uusi oli rakenteilla.
Sillan toisella on puolella laavu.


Hanhijoki

Maa on mutainen sateen jälkeen
eli matkaan oli hyvä varata kahdet lenkkarit,
kun toiset kastuivat.  


Sateen jäljiltä mutainen metsätie

Hyvät kengät on tärkeät,
ettei ne jalkoihin rakkoja.
Minulla oli uudet kengät,
enkä ollut pitänyt niitä aiemmin,
joten minulle tuli rakko jalkaan. 


Luonto reitillä oli täynnä pieniä ihmeitä

Matka ei ollut niin pitkä edellinen retki.

Tämäkin oli kaunis kohde.


Tiia Takala

perjantai 19. toukokuuta 2023

Tiian luontopolut 1/4 - Lauhanvuori

Tiian luontopolku projekti - Lauhanvuori

Nämä luontopolut sellainen projekti, 
johon innostuin siitä, että olemme Arin kanssa 
työmatkoilla kiertäneet luontopoluilla. 
Tähän olen saaneet tukea 
Tukiliiton henkilökohtaisesta apurahoista.  Sain apurahaa 4 luontopolun tutkimiseen.

Lauhanvuoren luontopoluilla

Ensimmäinen retkemme oli Pirunkierros Lauhanvuorella. 
Retkemme alkoi Spitaalijärven rannalla, 
jossa on katos, missä voi tulella ruokaa.
Siellä penkit ja pöytiä. 
Sinne kaksisataa metriä parkkipaikalta. 
Spitaalijärven rannalle voi mennä, 
vaikka olisi vähän liikuntarajoitteita.

Järven nimi tulee siitä, 
että sen uskottiin parantavan sairauksia kuten spitaalia. 
Nälkävuosina järvi kuivattiin ojittamalla 1860 luvulla,
jotta järven kalat saataisiin ruuaksi.
Toisen teorian mukaan järvi ojitettiin karjan laidunmaaksi.
Järveksi se palautettiin 1950-1960. 

Spitaalijärvi


Lauhanvuori Spitaalijärvi-Pirunkierros reitti on pitkä,
en suosittele sitä kaikille.
Pirunkierros on yhteensä 11 km 
Spitaalijärveltä lähtien.

Maasto kyllä aika helppokulkuista. 
Noin puolessa välissä kierrosta 
on laavu ja nuotiopaikka. 
Itse Pirunpelto on hieno. 
Sen yli menee laudoitettu polku ennen hienoa suoalueita.

Läpi soiden ja metsien


Matka varsinaiselle Pirunkierokselle 
kulkee suo ja metsäalueiden läpi. 
Matkalla on myös lähteitä. 
Itse Pirunkierros on noin 4 kilometriä. 
Suoalueella on pitkospuut. 

Luontopoluille on hankala päästä,
ellei ole autoa ja ajokorttia.
Se pitää olla jollakin porukasta. 

Luontopolulle kannattaa lähteä 
saman kuntoisen ihmisen kanssa,
joka ei juokse edellä  
tai laahusta paljon perässä 
ja jaksaa kävellä koko matkan.

Meillä matkaan meni 7 tuntia, 
mutta siihen kuului ruokailu laavulla,
jossa tehtiin tulella ruokaa. 

Ja tietysti aikaa meni valokuvaamiseen.  

Myös muita reittejä löytyy, 
mutta reitti jota menimme on maisemallisesti upein reitti.

Roskiksia ei ollut matkalla. 
Yksi taisi olla yksi laavulla ja sekin oli lukossa. 
Luontoon ei saa jättää roskia,
joten kuljetimme ne mukana. 

Lauhanvuoren Pirunpelto


Päivä oli hieno. 
Ehkä hienointa nähdä oli Itse Pirunpelto. 

Tiia Takala

keskiviikko 17. toukokuuta 2023

Porin meikäläisten ja Osallisuus teatterin pajapäivä 16.5.2023

Terve, täällä Porin Me Itse varapuheen johtaja Eija Railo. Kerron vähän ensin edelliseen keskiviikon 10.5 päivästäni. 

Aamulla Ari haki minut kello 8:50. Aamupäivä häärättiin SEKKissä. 

Monitaituri ja -osaaja Eija nakkisoppamestarina

Tein nakkisoppaa ja sen jälkeen laitoimme keikkakamat kuntoon, mihin Ari ja Jaana sekä Tiia olivat menossa Huittisiin keikalla, mihin minä en pääsyt. Sitten vielä treenattiin musiikkia. Koko työpäivä siinä meni.

Eijan uusi Kuuluvammaksi -bändi, jossa Eija on ykköslaulaja


Tiistai 16.5. Me itse kokous

Me Itselle kuuluu nyt hyvää. Tällä hetkellä on menossa Porin Me Itse kokous. Paikalla ovat Jaana, Ari, Jani, Mikko, Erik, Tiia, Eemeli, puheenjohtaja Santeri, Matti, Mika sekä varapuheen johtaja Eija.

Kokouksia harvakseltaan, mutta toimintaa sitäkin enemmän

Edellisen kokoukset pöytäkirja on tehty Satasirkuksessa. Poissa ovat Elina ja Henna.

Seminaari pidetään tänä vuonna, mutta ei ole Me Itse päiviä. Seuraava kokous pidetään tarvittaessa Satasirkuksessa. Minä Eija Railo varapuheen johtaja kuuntelen, mitä muut puhut tuossa kokouksessa.

Kohta tulee kuulumisen kierros.

Santeri - hänellä ei ollut kerrottavaa, mutta kumminkin hänelle kuuluu hyvää ainakin.

Jaana oli eilen Me Itsen hallituksen kokouksessa. Hän ei saa palkkaa enää eikä Me Itse päiviä voida pitää rahaan syystä. Hän saa kyllä pieniä palkkioita, mikä on vähän harmillista, sillä hän tekee tärkeää työtä.

Mikko - hän kertoo kohta oman kuulumisensa ihan pian tässä. Ei olisi mielelläään juotunut käyttämään "Älä kiusaa" punaista korttia, asiasta on kuitenkin puhuttava.

Tiian tilanne on ihan hyvässä kunnossa, hän saa pitää avotyönsä kuten aina näillä näkymin.

Me tiedetään nyt, mitä kaikille Me Itselle jäsenille kuuluu.

Varapuheen johtajalle Eija Railolle kuuluu hyvää tällä hetkellä sekä puheen johtajalle Santerille kuuluu myös hyvää minun mielestäni nyt.

Nyt tulevaa toimintaa. Kaksi keikkaa ja Satasirkus päiväleiri on tulossa, jolloin alkaa teatterin kesäloma. Merikarvia, Huittinen sekä Kankaanpää saa pajanpäivä. Kuuluvammaksi keikkoja on vielä.

Tässä oli minun blogi kirjoittamiseni tällä kertaa, ei tule mitään mieleen tässä vaiheessa. Kirjoitan taas lisää, kun käsky tulee kirjoittaa päivän blogia. Tällaista tällä kertaa taas.

Treenejä kesän keikkoja varten joka tiistai

PS. lukekaa tämä varapuheen johtaja Eija Railon blogi tarkasti, mitä olen kirjoittanut. Tämä on hyvä kirjoitusblogini.

tiistai 16. toukokuuta 2023

Merikarvian mediapajapäivä 15.5.2023

Maanantaina 15.5. on Taiteesta työtä -hankkeen meidän ensimmäinen elokuvapajapäivä kesäkaudella. 

Elokuvapajapäivä Merikarvialla 15.5.2023

Tänään on tarkoitus suunnitella meidän elokuvaleiriä. Opiston mediakurssi on jo päättynyt ja jatkuu syksyllä. 

Suunnittelimme, että kesällä me menemme syömään Merikebab -pizzeriaan. Me kokoonnumme kesällä vielä pari kertaa ennen elokuvaleiriä.

Nyt tsekkaamme meidän rahatilanteen meidän menoja varten. Jatkamme meidän animaatioiden tekemistä. 

Animaattorit Satu ja Soile tekevät historiikkiä ryhmä 30 vuotisesta taipaleesta

Työkeskus täyttää elokuussa 40 vuotta ja teemme siihenkin jotain ohjelmaa. Katselimme meidän vanhoja leirikuvia muutaman vuoden takaa. Tänään iltapäivällä kuvaamme vielä animaatiota. Tuleva animaatioelokuva kertoo meidän elokuvaryhmän 30 vuotisesta historiastamme.

Puheenjohtaja tapaamien Porissa 17.4. 

Päivi ja minä olimme Porissa puheenjohtaja tapaamisessa SEKKissä. Meitä oli muitakin puheenjohtajia ympäri Satakuntaa. 

Satakunnan meikäläisten puheenjohtaja tapaaminen 17.4.2023

Menimme linja-autolla Poriin, jossa Ari oli vastassa. Puhuimme siellä meidän puheenjohtajien ryhmien jatkosta, joka näyttää melko epävarmalta tulevaisuuden suhteen. Asioita oli paljon ja kaikkia ei ehditty käsittelemäänkään.

Yki oli tehnyt SEKKissä todella hyvät sapuskat ja maittavat.

Kyselimme kaikkien puheenjohtaja ryhmien kuulumiset ja suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta. 

Päivämme loppui puoli kahden aikoihin ja kävimme Arin kanssa vielä Puuvillassa kahvilla, sitten lähdimme linja-autolla kotiin.

Toimintasuunnitelmia 

Keskitymme Merikarvian työkeskuksen elokuvapiirin 30 vuotisjuhlavuoden valmisteluihin.

Taiteesta työtä riitti taas kaikille heti aamusta lähtien

Merikarvian erityisryhmien elokuvaryhmä haki ja sai Merikarvian kunnalta yhdestä testamenttirahastosta toimintatukea historiikin tekemiseen ja tallentamiseen tuleville sukupolville, elokuvaleirin järjestämiseen sekä kuvaus ja leirimatkojen kustannuksiin.

Merikarvian kehitysvammaisten elokuvaryhmä täyttää 30 vuotta 2024. Ryhmä on maailmaan pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut kehitysvammaisten elokuvaryhmä koko maailmassa. Ryhmä tuottanut 90 yhteisöelokuvaa Merikarvialta sekä naapurikunnista, Me Itse ja Kehitysvammaisten Tukiliiton kautta valtakunnallisestikin. 

Ryhmä on toiminut erityisryhmien kulttuuritoiminnan edelläkävijänä. Ryhmä on tuottanut näyttelyitä, Myötätuulen viestejä, Internetsivuja 1996 lähtien, tapahtumien järjestelyitä, koulutuksia ja toiminut näkyvästi  Merikarvian kulttuuritoimijana. 

2019 lähtien Satakunnan Elävän Kuvan Keskus, MEKA TV, Satakunnan Me Itse meikäläisten yhteistyöverkko on toteuttanut Taiteesta työtä 5 vuotis suunnitelmaa. Olemme olleet mukana suunnittelemassa tätä. Nyt on menossa 5 vuotissuunnitelman viimeinen vuosi. Olemme keräämässä tänä vuonna omaa toimintaamme historiikiksi ja esimerkeiksi hyvistä toimintamalleista.

Meidän ryhmä kokoontuu Merikarvian kansalaisopiston piirinä 12 kertaa vuodessa, yhteensä 60 tuntia vuodessa Merkarvian kansalaisopiston opintopiirinä. Ideoimiset, suunnittelut, harjoitukset, omat jutut kuuluu piiriin. 

Elokuvatuotantoon tarvitaan ulkopuoliset tuet, jotta ryhmän toiminnan tuotokset ovat tulleet näkyvämmiksi ja kuuluvammaksi. 

Merkittävimmät tukijat ovat olleet Me Itse ry, Kehitysvammaisten Tukiliitto, Merikarvian kunta ja kansalaisopisto, Taiteen edistämiskeskus Taike.

Keskeinen taustatuki koko toiminnan ajan on ollut alueellinen elokuvakeskus Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry. -SEKK- sekä KeViKe ja MEKA TV toiminta verkosto, joka täytti viime vuonna 30 vuotta. Merikarvian työkeskuksen elokuvaryhmä tuli osaksi verkostoa itsenäisenä ryhmänä 1994 ja täyttää 30 vuotta 2024.

TYÖSUUNNITELMA 2023                       

Toimintasuunnitelma ja tapaamiset

- Kansalaisopistossa kevätkaudella 6 kertaa kokoontumisia, joissa historiikkiä kerätään. Syksyllä historiikin viimeistelyä ja jälkituotantoa 6 kertaa kansalaisopistossa.

- Kesäkaudella 3 kuvausreissua eri puolilla Merikarviaa paikkoihin, joissa on kuvattu 30 vuoden aikana ja joissa on tapahtunut selviä muutoksia vuosikymmenien saatossa sekä haastattelukuvauksia paikallisilta asukkailta ja asiantuntijoilta.

- 3 päivän elokuvaleiri elokuussa, jolloin kootaan vuoden aikana kootut materiaalit yhteen ja editoidaan siihen asti koottuja video ja valokuvamateriaaleja sekä arkistot yhteen

- Lopputuloksia ryhmän historiikki PDF julkaisuna

- Arkistolevylle koottuna kaikki ryhmän noin 90 elokuvaa sekä valokuvia ja lehtileikkeitä toiminnasta, joista voidaan tehdä arkistokopio esimerkiksi Satakunnan museolle tai maakuntakirjastoon

- 30 vuotis näyttely kirjastoon tai kunnan talolle vuonna 2024

- Kooste elokuvan tuottaminen arkistomateriaalista

- Juhlanäytös 2024

Merkitykset Merikarvialle ja tavoitteita tulevaan

Marian näkemys hemmosta, joka työstää Taiteesta työtä Merikarvialla

Merikarvian erityisryhmän ja kunnan välinen yhteistyö sopii esimerkiksi muuallekin osallisuudesta ja tasa-arvoisesta toiminnasta, kunhan sitä saadaan paremmin näkyvämmäksi ja kuuluvammaksi niin paikallisesti, alueellisesti kuin valtakunnallisestikin. Esimerkki vahvistaa sitä, mitä Merikarvialla on tehty ja saatu enemmän aikaan kuin monessa mielessä muualla maailmassa.

Tuotannon ammattimaisen laadun varmistaa Satakunnan Elävän Kuvan Keskus, joka on toiminut ryhmän taustatukena 1994 lähtien. Ryhmän käytettävissä oleva tuotanto- ja koulutuslaitteisto sekä ohjaus on ammattilaislaatua.

Keskeisenä tavoitteena on toiminnan jatkuvuus vielä 30 vuotis juhlavuoden jälkeenkin ja se, että kaikki tähänastinen työ Merikarvialla saadaan arkistoitua sekä tuotua sekä Merikarvian kunnan asukkaille että myös laajempaan tietoisuuteen valtakunnallisesti.

Tämän vuoden tärkein työ on tehdä kuuluvammaksi 30 vuoden työ sekä kokemuksen tietotaidon siirtäminen tuleville ohjaajille ja sukupolville.

Päivän blogin Merikarvian kuulumisista kirjoitti ja koosti Marko

 Kirjoittaja ja koosteen kokosi
Marko Fagerroos