Maanantaina 15.5. on Taiteesta työtä -hankkeen meidän ensimmäinen elokuvapajapäivä kesäkaudella.
Elokuvapajapäivä Merikarvialla 15.5.2023 |
Tänään on tarkoitus suunnitella meidän elokuvaleiriä. Opiston mediakurssi on jo päättynyt ja jatkuu syksyllä.
Suunnittelimme, että kesällä me menemme syömään Merikebab -pizzeriaan. Me kokoonnumme kesällä vielä pari kertaa ennen elokuvaleiriä.
Nyt tsekkaamme meidän rahatilanteen meidän menoja varten. Jatkamme meidän animaatioiden tekemistä.
Animaattorit Satu ja Soile tekevät historiikkiä ryhmä 30 vuotisesta taipaleesta |
Työkeskus täyttää elokuussa 40 vuotta ja teemme siihenkin jotain ohjelmaa. Katselimme meidän vanhoja leirikuvia muutaman vuoden takaa. Tänään iltapäivällä kuvaamme vielä animaatiota. Tuleva animaatioelokuva kertoo meidän elokuvaryhmän 30 vuotisesta historiastamme.
Puheenjohtaja tapaamien Porissa 17.4.
Päivi ja minä olimme Porissa puheenjohtaja tapaamisessa SEKKissä. Meitä oli muitakin puheenjohtajia ympäri Satakuntaa.
Satakunnan meikäläisten puheenjohtaja tapaaminen 17.4.2023 |
Menimme linja-autolla Poriin, jossa Ari oli vastassa. Puhuimme siellä meidän puheenjohtajien ryhmien jatkosta, joka näyttää melko epävarmalta tulevaisuuden suhteen. Asioita oli paljon ja kaikkia ei ehditty käsittelemäänkään.
Yki oli tehnyt SEKKissä todella hyvät sapuskat ja maittavat.
Kyselimme kaikkien puheenjohtaja ryhmien kuulumiset ja suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta.
Päivämme loppui
puoli kahden aikoihin ja kävimme Arin kanssa vielä Puuvillassa kahvilla, sitten
lähdimme linja-autolla kotiin.
Toimintasuunnitelmia
Keskitymme Merikarvian työkeskuksen elokuvapiirin 30 vuotisjuhlavuoden valmisteluihin.
Taiteesta työtä riitti taas kaikille heti aamusta lähtien |
Merikarvian erityisryhmien elokuvaryhmä haki ja sai Merikarvian kunnalta yhdestä testamenttirahastosta toimintatukea historiikin tekemiseen ja tallentamiseen tuleville sukupolville, elokuvaleirin järjestämiseen sekä kuvaus ja leirimatkojen kustannuksiin.
Merikarvian kehitysvammaisten elokuvaryhmä täyttää 30 vuotta 2024. Ryhmä on maailmaan pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut kehitysvammaisten elokuvaryhmä koko maailmassa. Ryhmä tuottanut 90 yhteisöelokuvaa Merikarvialta sekä naapurikunnista, Me Itse ja Kehitysvammaisten Tukiliiton kautta valtakunnallisestikin.
Ryhmä on toiminut erityisryhmien kulttuuritoiminnan edelläkävijänä. Ryhmä on tuottanut näyttelyitä, Myötätuulen viestejä, Internetsivuja 1996 lähtien, tapahtumien järjestelyitä, koulutuksia ja toiminut näkyvästi Merikarvian kulttuuritoimijana.
2019 lähtien Satakunnan Elävän Kuvan Keskus, MEKA TV, Satakunnan Me Itse meikäläisten yhteistyöverkko on toteuttanut Taiteesta työtä 5 vuotis suunnitelmaa. Olemme olleet mukana suunnittelemassa tätä. Nyt on menossa 5 vuotissuunnitelman viimeinen vuosi. Olemme keräämässä tänä vuonna omaa toimintaamme historiikiksi ja esimerkeiksi hyvistä toimintamalleista.
Meidän ryhmä kokoontuu Merikarvian kansalaisopiston piirinä 12 kertaa vuodessa, yhteensä 60 tuntia vuodessa Merkarvian kansalaisopiston opintopiirinä. Ideoimiset, suunnittelut, harjoitukset, omat jutut kuuluu piiriin.
Elokuvatuotantoon tarvitaan ulkopuoliset tuet, jotta ryhmän toiminnan tuotokset ovat tulleet näkyvämmiksi ja kuuluvammaksi.
Merkittävimmät tukijat ovat olleet Me Itse ry, Kehitysvammaisten Tukiliitto, Merikarvian kunta ja kansalaisopisto, Taiteen edistämiskeskus Taike.
Keskeinen taustatuki koko toiminnan ajan on ollut alueellinen elokuvakeskus Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry. -SEKK- sekä KeViKe ja MEKA TV toiminta verkosto, joka täytti viime vuonna 30 vuotta. Merikarvian työkeskuksen elokuvaryhmä tuli osaksi verkostoa itsenäisenä ryhmänä 1994 ja täyttää 30 vuotta 2024.
TYÖSUUNNITELMA 2023
Toimintasuunnitelma ja tapaamiset
- Kansalaisopistossa kevätkaudella 6 kertaa kokoontumisia, joissa historiikkiä kerätään. Syksyllä historiikin viimeistelyä ja jälkituotantoa 6 kertaa kansalaisopistossa.
- Kesäkaudella 3 kuvausreissua eri puolilla Merikarviaa paikkoihin, joissa on kuvattu 30 vuoden aikana ja joissa on tapahtunut selviä muutoksia vuosikymmenien saatossa sekä haastattelukuvauksia paikallisilta asukkailta ja asiantuntijoilta.
- 3 päivän elokuvaleiri elokuussa, jolloin kootaan vuoden aikana kootut materiaalit yhteen ja editoidaan siihen asti koottuja video ja valokuvamateriaaleja sekä arkistot yhteen
- Lopputuloksia ryhmän historiikki PDF julkaisuna
- Arkistolevylle koottuna kaikki ryhmän noin 90 elokuvaa sekä valokuvia ja
lehtileikkeitä toiminnasta, joista voidaan tehdä arkistokopio esimerkiksi
Satakunnan museolle tai maakuntakirjastoon
- 30 vuotis näyttely kirjastoon tai kunnan talolle vuonna 2024
- Kooste elokuvan tuottaminen arkistomateriaalista
- Juhlanäytös 2024
Merkitykset Merikarvialle ja tavoitteita tulevaan
Tuotannon ammattimaisen laadun varmistaa
Satakunnan Elävän Kuvan Keskus, joka on toiminut ryhmän taustatukena 1994
lähtien. Ryhmän käytettävissä oleva tuotanto- ja koulutuslaitteisto sekä ohjaus on ammattilaislaatua.
Keskeisenä tavoitteena on toiminnan jatkuvuus vielä 30 vuotis
juhlavuoden jälkeenkin ja se, että kaikki tähänastinen työ Merikarvialla saadaan
arkistoitua sekä tuotua sekä Merikarvian kunnan asukkaille että myös laajempaan
tietoisuuteen valtakunnallisesti.
Tämän vuoden tärkein työ on tehdä kuuluvammaksi 30 vuoden työ sekä kokemuksen tietotaidon siirtäminen tuleville
ohjaajille ja sukupolville.
Päivän blogin Merikarvian kuulumisista kirjoitti ja koosti Marko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti