Tiian luontopolku projekti - Lauhanvuori
Nämä luontopolut sellainen projekti,
johon innostuin siitä, että olemme Arin kanssa
työmatkoilla kiertäneet luontopoluilla.
Tähän olen saaneet tukea
Tukiliiton henkilökohtaisesta apurahoista.
Sain apurahaa 4 luontopolun tutkimiseen.
Ensimmäinen retkemme oli Pirunkierros Lauhanvuorella.
Retkemme alkoi Spitaalijärven rannalla,
jossa on katos, missä voi tulella ruokaa.
Siellä penkit ja pöytiä.
Sinne kaksisataa metriä parkkipaikalta.
Spitaalijärven rannalle voi mennä,
vaikka olisi vähän liikuntarajoitteita.
Järven nimi tulee siitä,
että sen uskottiin parantavan sairauksia kuten spitaalia.
Nälkävuosina järvi kuivattiin ojittamalla 1860 luvulla,
jotta järven kalat saataisiin ruuaksi.
Toisen teorian mukaan järvi ojitettiin
karjan laidunmaaksi.
Järveksi se palautettiin 1950-1960.
Spitaalijärvi |
Lauhanvuori Spitaalijärvi-Pirunkierros reitti on pitkä,
en suosittele sitä kaikille.
Pirunkierros on yhteensä 11 km
Spitaalijärveltä lähtien.
Maasto kyllä aika helppokulkuista.
Noin puolessa välissä kierrosta
on laavu ja nuotiopaikka.
Itse Pirunpelto on hieno.
Sen yli menee laudoitettu polku ennen hienoa suoalueita.
Matka varsinaiselle Pirunkierokselle
kulkee suo ja metsäalueiden läpi.
Matkalla on myös lähteitä.
Itse Pirunkierros on noin 4 kilometriä.
Suoalueella on pitkospuut.
Luontopoluille on hankala päästä,
ellei ole autoa ja ajokorttia.
Se pitää olla jollakin porukasta.
Luontopolulle kannattaa lähteä
saman kuntoisen ihmisen kanssa,
joka ei juokse edellä
tai laahusta paljon perässä
ja jaksaa kävellä koko matkan.
Meillä matkaan meni 7 tuntia,
mutta siihen kuului ruokailu laavulla,
jossa tehtiin tulella ruokaa.
Ja tietysti aikaa meni valokuvaamiseen.
Myös muita reittejä löytyy,
mutta reitti jota menimme
on maisemallisesti upein reitti.
Roskiksia ei ollut matkalla.
Yksi taisi olla yksi laavulla ja sekin oli lukossa.
Luontoon ei saa jättää roskia,
joten kuljetimme ne mukana.
Päivä oli hieno.
Ehkä hienointa nähdä oli Itse Pirunpelto.
Tiia Takala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti