TAITEESTA TYÖTÄ -hanke etenee nyt 3 osa-aika työntekijän voimin. Tässä vähän Jaanan ja Tiian töihinpaluun tunnelmia kesäloman jälkeen sekä Arin juttua viime aikojen toiminnoista.
|
Aamupalaverissa Tiia, Ari ja Jaana
|
Työt alkoivat tänään 17.8 kello 9.00 aamulla.
Tulin hyvillä mielin töihin.
Aloitimme Arin ja Jaanan kanssa pohtimalla
ja kirjaamalla asioita tärkeysjärjestykseen.
Myös teatterin kamat listatiin.
Teimme syksyn suunnitelmia.
Lounaaksi oli lihapullia ja spakettia.
Lounaan jälkeen kuvasimme
Satakunnan meikäläisten elonkorjuun uutiset,
jossa minä kerron teatteri jutut
Jaana kertoi omat kuulumiset ja Me Itse jutut.
|
Iltapäivän kuvauksia
|
lltapäivän juttu on tämä blogin kirjoittaminen.
Terveisin Tiia Takala
Osallisuus teatterin yhteisövastaava
Hei kaikille
|
Olisi paljon kivaa tulossa
|
Olen täällä SEKKissä tällä hetkellä
Arin, Millan ja Tiian kanssa töissä.
Työt on alkanut hyvin ja vauhdikkaasti.
Olen kerinyt käymään jo Tampereella kerran.
Ja nyt olen täällä SEKKissä.
Toivon sydämeni pohjasta,
että saan olla täällä töissä jouluun asti
eikä mitkään koronat sekottaisi meitä.
Olisi niin paljon kaikenlaista kivaa tulossa.
Nähdään taas pian.
Terveisin Jaana Nordlund
palkkatyöläinen
Me Itse ry. puheenjohtaja
|
Vähän on vielä taivaanranta hukassa tällä taivaanrannan maalarilla
|
Minulla alkoi jo 4. työviikko
olemattoman pienen kesätauo jälkeen.
Ensimäinen viikko meni syksyä suunnittelessa,
työhuoneen ja työpöydä siivoamisessa
sekä syksyn toimintoja järjestäessä.
Toisella viikolla editoitiin Rauman meikäläisten
Syvärauma II elokuvaa.
Loppuviikko hurahti Osallisuus teatterin
musiikki- ja teatterileirillä Ahlaisten Sahakosken pirtillä.
Kolmannella viikolla vedin
Ahlaisten lasten ja nuorten kanssa
Luova lava leirillä elokuvaryhmää.
Sitten päästettiin Osallisuus teatterin
Porinavirus irti Satakunnan Kansan teatterilivessä.
Sitten oli vuorossa Merikarvia elokuvaleiri.
Vähän on ollut raskasta,
vaikka olen saanut työskennellä
upeiden ihmisten kanssa.
Kaikkia työsuunnitelmia vaivaa
uhka toisesta korona-aallosta
ja epävarmuus siitä,
jatkuuko työt ja miten.
Jaanan ja Tiian kanssa oli mukava alkaa taas
elonkorjuun aika ja syyskauden suunnittelua.
Satakoon taivaan täydeltä vaikka pieniä kiviä,
kyllä tällä porukalla jotain aina keksitään,
miten eteenpäin selvitään.
|
Asioita laitetaan ensin tärkeysjärjestykseen ennen kuin aletaan hosumaan
|
Eipä tarvitse enää ainakaan
näitä asioita yksin murehtia.
Terveisin Ari Impola
pitkänmatka murehtija