maanantai 3. elokuuta 2020

Syvärauman kuvausjuttu

Oltiin kuvamassa Syvärauma elokuvaa
10.6.2020 
pienellä porukalla,
kun oli korona päällä
ja yritettiin olla vähän niin kuin väljemmin.


Syvärauman kuvauspäivä 10.6.2020


Ei oikein ole sopinut aikaisemmin keväällä
tehdä kuvauskeikkoja.

Kuvattiin paljon materiaalia Syväraumasta
tehdyn aikataulun mukaisesti.
Silloin oli kuuma päivä,
noin 27 astetta.


Rauman porukkaa ja yksi porilainenkin

Siinä meni koko päivä,
kun saatiin kaikki kuvattua.
Rauman Me Itse ryhmä siis kuvasi jutun.

Editointipäivä oli
palvelukeskuksessa Uotilassa 3.8.2020


Syvärauma elokuvan editointiporukka

Syvärauman elokuvassa mukana olleet 
ovat mukana nytkin
ja katsotaan kuvattuja videokuvia,
mitä ollaan saatu tehtyä.

Siitä tehdään yksi jaksoinen elokuva
mitä voidaan esittää isommalle porukalle.

Kuvauksesta puhuttiin
ja suunniteltiin, mitä jätetään videoon
ja mitä otetaan pois.

Me Itse Rauman ryhmä Boja ja flika
ovat olleet koronan takia säpissä.
Eikä olla kokoonnuttu säännöllisesti
eikä varmaan kokonnuta vasta
kuin ensi vuonna sitten.

Että kyllä se vähän harmittaa,
kun kaikki toiminta loppui yhtäkkiä
ja ollaan oltu vaan kotona
muista ihmisistä erillään!!

Nyt ollaan vähän aloitettu toimintaa 
pienellä elokuvaporukalla,
kuvaushommia ensin tehty
ja nyt siis editointipäivä hommia

Tässä nyt jatkoa katsotaan
24.8. jatketaan editointia
ja käydään haastattelemassa
kansanedustaja Kristiina Salosta.

Blogin kirjoitti Timo Klemettilä
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti