keskiviikko 24. elokuuta 2022

Satakunnan meikäläisten puheenjohtajaleiri 2022

24.8.2022 keskiviikko. Puheenjohtajien sekä Taiteesta työtä ohjausryhmän leiri täällä Merrycampingin mökillä. 

Aamu alkoi melko vauhdikkaasti yhteisellä aamiaisella

Tämä aamu alkoi aika vauhdikkaasti, aloitimme suunnittelemaan, miten me jatketaan sitten kun meidän vetäjä ari siirtyy eläkkeelle vuonna 2024. Ehdotuksia tuli paljon, mutta niiden toteutuminen tulee olemaan vaikeata, samanlaista vetäjää ei tulla helpolla löytämään. Meidän toiminta on vaarassa loppua. Toivomme kovasti, että jokin ratkaisu tullaan löytämään.

Jonkin ratkaisun etsimistä avitti myös Merja

Hakalan Merjakin kävi täällä ja suunnittelimme myös Myötätuulen viestin jatkoa ja toteutumista. Pientä toivoa on, että jonkinlainen viesti pystytään järjestämään.

Täällä leirillä on toiminut pääkokkeina Ari ja Tiia. Ruoka ollut hyvää ja maukasta.

Samuli on toiminut sihteerinä täällä ja ollut ahkera. Kaikki muutkin ovat olleet ahkerina ja osallistuneet toimintaan mukaan.

Iltataivas 23.8.2022

Eilen illalla täällä oli niin mahtava iltataivas, se hehkui punaisena ja kuvasimme sitä. Grillasimme makkaraa vielä myöhään illalla grillikodassa ja tunnelma oli upea.

Jaana on toiminut täällä puheenjohtaja päällikkönä ja osaa mitä tahansa. Hennasta löytyi uusi puoli, se osaa soittaa rumpua. Santeri täällä on osoittanut hyvää yhteistyötahtoa ja on mukava kaveri, Janneenkin on ollut kiva saada tutustua ja on fiksu kaveri. Timoonkin sain tutustua täällä ensimmäistä kertaa ja mukava, fiksu kaveri on hänkin.

On hyvä saada aina välillä tavata aivan uusiakin kasvoja ja tutustua heihin. Porukat ovat saunoneet täällä, mutta kukaan ei käynyt uimassa. Kelit on taas suosineet tätä leiriä ja lämmintä on ollut.

Nyt illalla syömme vielä iltapalaa ja sen jälkeen on vielä yhdessäoloa. 

Heippa täältä päälliköiden leiriltä


Tämä leiri loppuu huomenna torstaina 25.8. onnistunut ja hieno leiri jälleen kerran tämäkin päälliköiden leiri.


Marko Fagerroos

maanantai 22. elokuuta 2022

Blue Sea Film Festival 2022 raportti

Raumalla 19.8.2022

- Eija Railon matkaraportti

Ari ja Tiia hakivat minut kello 10:00. Sitten haimme Jaanan Ulvilasta. Ajelimme Raumalle, jossa näytimme erilaisia lyhytelokuvia, Katselimme myös minunkin kaksi musiikkivideo elokuvia. Ne olivat hyviä minun mielestäni.

Esittelimme yhdessä MEKA TV 30 vuotta juhlanäytöksen elokuvat


Esitysten jälkeen tulimme Prisma buffettiin syömään ruokaa ja pitämään vähän taukoa.


Esitimme siellä 3 esityspakettia

Tämä on minun ensimmäinen kerta täällä, missä en ole koskaan ennen ollutkaan. 


Vähän vaihtelua täälläkin olla taas, kun pääsee Porista pois. Näimme myös muiden tekijöiden eri lyhytelokuvia, mitä en ole koskaan nähnyt mitä muut ovat tehneet, niitä lyhyempiä elokuvia.


Täällä on kivempi olla kun missään muualla. Kaikkia on kiva nähdä, Rauman väkeä ja Huittisten väkeä myös tällä Raumalla.


Meidän jengi Raumalla

Näimme myös Soilen ja Reijon myöskin Raumalla. 


Ruokatauon jälkeen tulimme juhla avajaisiin kello 18:00 alkaen. Ensin oli jotain oluen maistelujuttu esitystä.


Söimme myös hyvää jäätölöä

Me söimme jäätelöä, se oli hyvää. 


Avajaisseremonia, juhlat on virallisesti avattu


Sitten olikin avajaisseremonia sekä MEKA TV onnitelun vuoro. Saimme aurinko kukkia. 


Meidä kukitettiin hienon kiitospuheen kera



Sitten oli vuorossa esiintymistä, kaksi laulajaa, hienoa musiikkia, joita saimme kuunnella tällä juhla avajaisissa.


Puhallinorkesteri Pläkkploosarit esitti parastaan


Täällä juhla avajaisissa olikin hieno orkesteri ja saimme kuunnella erilaisia lauluja tällä tänäänkin.


On ollut mukava päivä tänään täällä Raumalla. Olemme ottaneet kuvia tänäänkin eri paikoista sekä täältä juhla avajaisissa. 


Oli siellä muitakin elokuvan tekijöitä, jotka saivat auringonkukkia, eikä vain me


Se on kivaa, kun MEKA TV täyttiä 30 vuotta ja sitä juhlittiin myös täällä. 

sunnuntai 14. elokuuta 2022

Elokuun kaksi ensimmäistä #taiteestatyötä viikkoa

Tiian elokuun kahden alkuviikon toimintarapsa

Moikka taas nyt palattu kesälomilta töihin. Olin koko heinäkuun kesälomilla. Se meni hyvin. Muuta en kerro.


Maanantaina 1.8. alkoi sitten alkoi työt. Aloitimme suunnittelu päivällä Joutsijärven rannalla. Siellä kävimme elokuun ja loppuvuoden suunnitelmat läpi.


Tiia ja Ari päätti aloittaa syyskauden homma ulkotoimistossa Joutsijärvellä


2.8. tiistaina alkoi Merikarvian leiri, sen aloitimme leipomo- ja kauppareissulla. Sitten kävimme matkalla syömässä. Kello kolmeksi  menimme Merry Campingille, jossa alkoi Merikarvian leiri.


Tiistaina kotiuduttiin, saunottiin ja syötiin. Oli meillä alkupalaveri. Marko kirjoitti jokaisesta leiri päivästä raportin. Sitten Ari ja minä mietittiin yhtä laulun sanoja, jotka tulee ehkä syksyllä esitetään musikaaliin.


Merikarvian leirillä pohdittiin myös ryhmä 28 vuotista toimintahistoriaa


3.8. keskiviikkona oli sitten toinen leiripäivä. Silloin edistin luontopolku raportteja. Marko kirjoitti pariin elokuvaan käsikirjoitus jutut. Merikarvian ryhmä äänitti ne.


Kirjoitushommia elokuvien editoinnin ohessa


Olimme Danskuun ja Samuun etäyhteydessä Vantaalle. Opettelin myös editointia. Saunominen ja makkaranpaisto kuului leiriohjelmaa.


3.8. torstai olikin sitten viimeinen leiripäivä. Katsottiin vielä editoidut elokuvat läpi. Sen jälkeen oli siivousta. Kahdeltatoista luovutimme avaimen pois. Siihen päättyi leiri.


Sitten kotiin, alkoi viikonloppu. 4.-7.8. oli sitten vapaata.


8.8. maanantaina menimme Seinäjoelle ja Kauhajoelle. Siellä haastateltiin kansanedustaja Paula Risikkoa ja kuvasimme 

Seinäjoen ja Kauhajoen Me Itse ryhmien terveiset Me Itse päiville. Matkassa oli Jaana, Eija, Ari ja minä.


Kauhajoen Kamujen kanssa vietettiin hauska kuvausilta


Olimme myöhään illalla kotona.


9.8. tiistaina pidimme iltavuoron, jolloin oli Tiian galleria editointia, Blue Sea Film Festivaalin ohjelman suunnittelua ja Tiistaitiimi.


Blue Sea Film Festivaalien ohjelmat saatiin selville ja viimeisiä ensi-iltoja editoidaan


10.8. keskiviikkona oli minulla hiukan lyhyempi päivä. Meillä oli aamupäivällä Parkanon Näkyvämmäksi etäkoulutus Jaanan kanssa. Ari oli Satakunnan Kokemustoiminta ohjausryhmän viestintäryhmän kokous.


Ja illalla kävimme vielä Satakunnan kokemustoimikoiden vertaistapaamisessa. Kuultiin kuulumisia ja grillattiin makkaraa.


11.8. torstaina on luontopolkupäivä Yyterissä. Näistä tulee oma blogi sarja myöhemmin syksyllä.


Tiian luontopolkusarjan 3/4 osa tehdään Yyteristä

Tähän päättyy tämä raportti, sillä viikonloppu on vapaa.


Tiia Takala


keskiviikko 3. elokuuta 2022

Merikarvian meikäläisten elokuvaleirin 2022 kolmas päivä

Torstai 4.8. oli meidän kolmas elokuvaleiripäivä.

Aamulla vähän mietittiin, uskaltaako Päiviä päästää mukaan riehumaan siivouspäivänä

              

Tänäkin aamuna herättiin hyvissä ajoin ja nautimme hyvän aamupalan. Tiia ja Ari editoivat kello kuudesta lähtien ja he saivat editioinnit hyvin valmiiksi ja saimme tehtyä 3 elokuvaa, jotka ovat viimeistelyä vaille valmiita. 

Leirin ohjelma jatkuu siten, seuraavaksi siivoamme huoneet ja mökin saunan ja vessat. 

Satu näyttää vähän mallia, miten imurin kanssa kuuluu poseerata


Syömme vielä ennen kotiin lähtöä. 

Päätimme palkita keittiömestarin ahkeruudesta pienelle lääkepullolla



Me kiitämme Aria ja Tiiaa ohjauksesta ja avusta sekä Päiviä keittiömestarina olemisesta. Tämä on ollut onnistunut ja hieno leiri. Tästä jatkuu, syyskuussa alkaa meidän opistokurssi 19.9. 


Merikarvian meikäläisten elokuvaleirin toinen päivä

Keskiviikko 3.8. toinen leiripäivä.

Päivän raportin kirjoitti taas Marko Fagerroos

Aamulla herättiin hyvissä ajoin ja nautimme tukevan aamupalan. Sen jälkeen aloimme tekemään suunniteltuja tehtäviämme.

Tiia alkoi tekemään tärkeätä omaa tehtäväänsä ja minä aloin kirjoittelemaan Mericampingin historiasta. Sen jälkeen kirjoitin Ouran saariston historiasta ja äänitimme ne. Ari on editoinut. Arilla ja Tiialla oli päivällä hyvin tärkeä etäpalaveri. 

Söimme ruuaksi salaattia, perunamuusia ja lihapullia. 

Kävimme kaupassa Arin kanssa hakemassa vähän täydennystä jääkaappiin. Maria on piirrellyt kuvia ja niistä tehdään jonkinlainen animaatio. 

Soile ja Maria leikkaamassa animaatiohahmoja Marian kuvista


Meillä on illalla luvassa vielä makkaran paistoa ja saunomistakin, ehkäpä tehdään vielä jonkinlainen kävelylenkkikin. 

Päivällä järjestettiin ryhmän 28 vuoden historiikkia järjestykseen


Satu on videoinut videokameralla ja ottanut kuvia. 

Päivällä tutkittiin myös Merikarvian elokuvapiirin 28 vuotista historiaa ja Satu kuvasi muistiinpanoja


Päivi on ollut ahkera ja hoitanut keittiön hienosti. 

Keittiomestari Päivi tietää, ettei elokuvia voi tehdä tyhjällä vatsalla

Kaikki muukin porukka on ollut hienosti mukana.
Juhani päivitti Arin kanssa kotisivut www.meka.tv/merikarvia 

Heikki seuraa silmä tarkkana, miten Tiian editointi sujuu


Täällä on hieno grillikota ja terassi, meidän kelpaa olla täällä. Vesilintujakin on ollut aikamoinen lauma.

tiistai 2. elokuuta 2022

Merikarvian 2022 elokuvaleirin 1. päivä

Tervehdys. Täällä Merikarvian meikäläisten kesäkuulumiset.

Kesälomat on sitten lusittu ja palattu normaaliin arkeen. Nyt olemme täällä Merrycampingillä, meillä alkoi elokuvaleiri ja kestää 2.-4.8.2022.

Elokuvaleiri Merikarvialla tänäkin vuonna

Tulimme tänne osa tuli omalla kyydillä ja osa tuli taksilla. Leiri alkoi leirikahvilla, joka oli 9 minuuttia myöhässä.

Keittiömestarina Merikarvian meikäläisten puheenjohtaja Päivi

Tänään kahvin jälkeen ohjelmassa oli leirin ohjelman suunnittelu ja kirjoitettiin se paperille. Ari ja Tiia alkoivat tehdä musiikkia musikaaliin.

Illalla on ruokailua kello 18.00 ja sen jälkeen on saunomista ja pientä iltapalaa.

Tämä mökki on jo ennestään tuttu, olemme olleet täällä jo muutamia kertoja, on tilava ja iso. Päivi häärii täällä kokkina ja osaa hommansa.

Tämä leirintäalue on muutenkin niin mahtava. Meillä on tarkoitus tehdä valmiiksi pari keskeneräistä elokuvaa jotka menee Blue Sea Film Festivaaleille ensi-iltaan.

Minä kirjoitan tämän leirin blogit. Teemme myöskin animaatiota täällä.

Maria animaatiokuvien kimpussa

Teemme kaluston inventaariotakin jossain vaiheessa.  

Aurinkoinen keli on täällä, vähän navakka tuuli ja viileä. Olemme katsoneet jo huoneet ja nukkumispaikatkin valmiiksi. Huomenna sitten lisää.

Päivän raportin kirjoitti Marko Fagerroos