lauantai 21. tammikuuta 2023

Toni Peltomaan muistokirjoitus

Toni Peltomaan muistolle

Toni Peltomaa siirtyi autuaammille elokuvamaille joulukuun alussa 2022. Piia Nurminen kirjoitti Eurajoen elokuvaryhmän puolesta muistokirjoituksen.


Toni teki pitkän ja merkityksellisen työn, ensin KeViKe -elokuvaryhmässä ja sen jälkeen MEKA TV toiminnassa. 

30 elokuvaa ja noin useita kymmeniä paikallis TV ohjelmaa on jopa enemmän kuin moni ammattilainen on urallaan tehnyt. 

Tonin ehtymätön idea-arkku on mahdollistanut monet hulvattoman hauskat lyhytelokuvat, jotka ovat naurattaneet katsojiaan jopa 28 vuoden ajan. 

Vuonna 2004 Toni sai kunniamaininnan elokuvasta Latvala TV sekä paras kehitysvammainen näyttelijä -palkinnon. 

Ystävilleen Toni oli tukipilari ja kannustava. Hänen hersyvä huumorinsa sai jokaisen hyvälle tuulelle ja jos joskus tuli riitaa kaveriporukassa, niin Toni pyrki toiminnallaan saamaan sovun takaisin. Hän toimi usein sovittelijana ja koitti kaikin tavoin saada toiset tulemaan toimeen keskenään. 

Toni oli myös usein se, jolle uskottiin salaisuudet ja jonka kanssa sai puhua myös vaikeista asioista. Toni oli äärimmäisen hyvä kuuntelija ja piti salaisuudet itsellään, hänen olkapäänsä otti myös vastaan ystävien kyyneleet. 

Tonille merkitsi todella paljon toiminta MEKA TV:ssä sekä Eurajoen Me Itse meikäläisissä. Eritoten yhteisöelokuvat ja niiden tekeminen oli Tonille sydämen asia. 

Me jatkamme täällä Tonilta kesken jäänyttä työtä hänen muistoaan kunnioittaen.


Nyt ideoit sateenkaaren toisella puolella ja vielä joskus toteutamme ideasi yhdessä siellä.

Piia Nurminen 
Eurajoen meikäläisten puolesta

tiistai 10. tammikuuta 2023

MEKA TV ja Satakunnan meikäläisten tammikuu 2023

Tammikuu on jo pitkällä, ennenkuin saatiin MEKA TV ryhmätoiminta käyntiin. Satakunnan meikäläiset ovat toistaiseksi telakalla tuen puuttumisen vuoksi eikä Taiteesta työtä -5 vuotissuunnitelman viimeinen toimintavuosi ole vielä saanut mistään tukea. Kansalaisopistojen ryhmät käynnistyvät, mutta muuten vuoden alku näyttää sangen kehnolta.

Tammikuussa 2023

Vuoden teemana on Muutosten aika, mutta vielä ei siis tiedetä, pysymmekö muutoksessa mukana vai onko vuodesta tulossa Luopumisen aika.

Tässä ensin Tiian alkuvuoden toiminnan tarinaa, Tiia on jo aloittanut SEKKissä työharjoittelun, mutta Arilla on vain vapaaehtoishommia ja nyt näyttää Jaanankin tllanne huonolta palkkatöiden suhteen niin kuin Arillakin.

Tiia kirjoitti Merikarvialla alkuvuoden kuulumiset

Terve

Nollabudjetilla ollaan aloitettu.

Työvuosi kuitenkin alkanut mukavasti 

Arin kanssa jo viime viikolla.


Olemme tekemässä Satakunnan kokemustoiminnasta

videosarjaa. 

Nyt olemme siitä tehneet demovideota

ja suunnitelleet niitä muiden videoita. 

Muusta ei ole vielä varmuutta.

Hanketoiminnan jatko selviää vasta

helmikuun puolessa välissä.


Kurssitoiminta käynnistyy tämän ja ensi viikon aikana.

Merikarvia ja Eurajoki aloittaa tällä viikolla.

Teatteri, Ojantie, Taidetestaamo, Tekunkorpi,

Kiukainen ja Tähtitaivas aloittaa ensi viikolla.


Kaikille hyvää alkanutta vuotta 2023.


Tiia Takala


Tammikuun kulkuennuste


Tammikuun alussa oli taas normaaleita teknisiä ongelmia paljon


9.1. alkoi Merikarvian mediaryhmän toimintavuosi opistolla

- Tästä päivästä on Marko tehnyt blogin tänne


12.1. Arilla alkaa lasten ja nuorten Ahlaste tuupin kevätkausi


14.1. Eurajoen meikäläisten Intensiivinen elokuvakurssi alkaa, Jaana tulee mukaan


16.1. Arilla Satakunnan kokemustoiminta ohjausryhmän palaveri


17.1. Osallisuus teatterin kausi alkaa sekä myös Ojantien animaatiopaja käynnistyy


18.1. Kokemustoiminta videoiden tuotannon käynnistyksen lanseerausta Kokemustoiminta ryhmien kanssa. Mistelin Taidetestaamo käynnistyy.


19.1. Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri käynnistyy ja illemmalla Ahlaste tuupi jatkaa päivää


21.1. Tähtitaivaan elokuvapiirin sekä Harjavallan/Kiukaisten ryhmät aloittavat kevätkauden


23.1. Ojantien TikTok kurssi käynnistyy


24.1. Osallisuus teatteria Monituotteessa ja Ojantien animaatiopaja


25.1. Mistelin Taidetestaamo


26.1. Tekunkorpi ja Ahlainen


28.1. Huittisten Hulivilien kevätkausi käynnistyy


Merikarvialla tavataan tammikuussa 2 kertaa

30.1. Merikarvian elokuvapiiri kokoontuu

31.1. Osallisuus teatterin ja Ojantien animaatiopajan päivä


Työllisyystilanne on nyt huono. Tiialla on nyt 3 päivänä viikossa avotyötä ja työharjoittelua SEKKissä sekä yksi päivä Monituotteessa, mutta Arilla on vain vähän tuntitöitä sekä muutama keskeneräinen työ sekä mahdollinen tuleva työ, jolla saa kyllä leipää, muttei juuri mitään leivän päälle.


Jaanan tilanne on surkein, STEAn leikkausten myötä menetämme ainakin toistaiseksi alueellisen palkatun työntekijän, joten vapaaehtoisvoimin tehdään nyt enimmäkseen mennään taaksepäin ja taka-askelin. Joitakin palkkioperusteisia hommia tehdään, mutta säännöllistä on nyt vain epäsäännöllisyys.


Helmikuun puolessa välissä vasta ratkeaa, onko tämä toimintavuosi muutoksen vai luopumisen aikaa.

maanantai 9. tammikuuta 2023

Merikarvialta terveisiä vuoden alussa 2023

Merikarvian Mediapiiri 9.1.2023 maanantaina.

Vuosi on vaihtunut ja mennään tammikuuta.
Tästä polkaistiin meidän mediapiirin kevätkurssi käyntiin.
Meidän kurssille saatiin opintosetelit,
joka oli loistava juttu.

Merikarvian mediapiirin työvuosi alkoi

Tämän päivän aikana on tarkoitus
ottaa Jaanaan yhteys,
pidetään kokous
ja pitäisi tallentaa kovalevylle meidän juttuja.

Toimintarahaa ei tällä hetkellä ole,
mutta onneksi voimme kokoontua
kansalaisopiston mediapiirinä.

Jaana vierailu meillä etänä

Jaanaan saatiin yhteys ja Jaana kertoi heidän kuulumiset,
jotka olivat aika synkät.

Meidän on tarkoitus alkaa työstämään
30 vuotishistoriikkia
ja tehdään jonkinlainen historiikki animaatio.

Meidän anomia raha-anomuksiakin on mennyt pieleen,
eikä oikeastaan rahaa ole järjestää mitään.
Tämän päivän aikana on tarkoitus kuvata
ja julkaista nämä pienimuotoiset uutiset.  

Lumimyräkkää Merikarvialla

Saatiin tähän alkuvuoteenkin mukava lumimyräkkäkin. 

Marko Fagerroos