Näytetään tekstit, joissa on tunniste Porin meikäläiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Porin meikäläiset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. elokuuta 2025

Porin ja Satakunnan meikäläisten keskiviikkopaja 13.8.2025

Terveisiä täältä Keskiviikkopajasta. Tulin tänne SEKKiin Mikan kanssa 9.00. Joimme ensin kahvia suunniteltiin vielä keskiviikon pajajuttuja.


Tässä me Porin Me Itsen luottamushenkilöt

Kun tulin Mikan kanssa, täällä oli jo paikalla Mikko, Jaana, Santeri, Milla, Ari myös Matias.


Suunnitteluhommia menossa

Tällä porukalla alkoi Porin meikäläisten Keskiviikkopajat. Ensin visioitiin mitä tänään syödään, mitä sitten tehdään, millainen syksy meille tulee, miten hoidetaan HYVÄ ELÄMÄ hankkeen loppu kunniakkaasti ja visioitiin seuraava hankekausi 2027-2030 sekä tehtiin VISIO 2030. Iltapäivällä sitten jotain muuta.


Matias teki meille kanakeittoa. Sitten kun ruoka oli valmis ruvettiin syömään ruokaa. Tämän jälkeen treenattiin lauluja hetken aikaa, muutamia lauluja vedettiin. Sitten joimme vielä kahvia.


Tulevana tiistaina alkaa kesäloman tauon jälkeen Osalisuus teatteri ja Kuuluvammaksi ryhmä. Sen jälkeen aamupäivällä tiistaina on teatteria ja iltapäivällä Kuuluvamaksi musiikkimusiikki ryhmää Monituotteessa.


Saatiin jotain aikaseksi ja vähän valmiiksi. Tulen taas ensi keskiviikkona tänne keskiviikon pajalle Pertun, Eemelin, Jaanan, Tiian kanssa. Täällä porukalla aloitetaan keskiviikkopajat. 


Päivän rapsan kirjoitti Eija Railo

sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

Keskiviikkopajan tarinoita Eemeliltä

HYVÄ ELÄMÄ -keskiviikon taidetouhupajassa työskennellään pienissä ryhmissä asioiden kanssa, joita ei isommissa ryhmissä ehditä eikä pystytä tekemään. 11.6. Keskiviikkopajassa oli Eemeli, Jaana, Perttu ja Tiia Matiaksen kanssa. Tässä Eemelin päivän rapsa.

Hei täällä Eemeli. Ollaan SEKKissä pajapäivää tekemässä. Biisintekemistä tietokoneella, blogia tekemässä ja kokeillaan kuvata kameralla kuvia. Jaanasta ja Tiiasta tehdään pienet elokuvat.

Moi, täällä Eemeli


Pyöräilin aamulla tänne pajapäivään.

Aamupalaverissa juotiin kahvia ja syötiin leivoskeksiä.

Päätettiin tehdä mukava päivä SEKKissä ja saadaan myös olla mukana makkarakeiton tekemisessä mukana.

Syödään puoli kaksitoista makkarakeittoa ja leipää sekä juodaan maitoa.

Tehdään kivoja juttuja SEKKissä tänään mukavalla porukalla.

Olen nyt kirjoittamassa tietokoneella pajapäivän blogia tietokoneella.

Tykkään olla Porin Me Itse puheenjohtajana ja Kuuluvammaksi rumpalina. Eilen oli Porin Me Itse kokous. Avasin puheenjohtajana kokouksen.

Tietokonehommia myös Pertulla ja Tiialla


Teen kohta itse biisiä tietokoneella. Pian katsotaan meidän kirppistapahtuma Kuluvammaksi keikan videoita ruuan jälkeen.

Tein biisin tietokone ohjelmalla. Juodaan vielä iltapäivä kahvit ennen kotiin lähtöä.

torstai 12. kesäkuuta 2025

Keskiviikko taidepuuhapajan Eijan juttu

Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksen ja MEKA TV HYVÄ ELÄMÄ -hankkeen keskiviikkopajoissa tapahtuu välillä niin paljon, ettei sanotuksi saa. Tässä vielä Eijan muistiinpanoja 4.6.2025 keskiviikkopajasta ja kokousmuistio 10.6.2025 käsitellyistä asioista. 

4.6.2025

Olen Eija Railo ja Porin Me Itse varapuheenjohtaja.

Omakuva Eijasta

Olen myös eka laulaja Kuuluvammaksi ryhmässä

sekä näyttelijä Osallisuus teatterissa.
Tehtäviin kuuluu tavaroiden laittaminen ja vieminen
sekä rumpali olen välillä ollut.

Olemme pitäneet tarpeen mukaan
Me Itse Porin kokouksia.

Olen oppinut uusia lauluja aika paljonkin lähiaikoina.
Olen ollut keikoilla tarpeen mukaisesti.
Mukavia ihmisiä on keikoilla ollut.

Olen ollut myös tekemässä CD levyä,
sitä oli kiva tehdä.

Keikkalistaa suunnittelemassa sunnuntain keikalle

Sunnuntaina on Sahalaistenkadulla pihakirppis tapahtuma
ja minä myyn omia taideteoksia pois,
kun ei ole tilaa mihin niitä laittaa.


10.6.2025

Porin Me Itsellä, Osallisuus teatterilla ja Kuuluvammaksi
on paljon tapahtumia ja keikkoja tänä vuonna.

Meillä oli Monituotepäivä ja kokous 10.6.
ja kirjoitin ylös, mitä me käsiteltiin.

Päivän ohjelma ja kokous 10.6.2025

- 20.5 on ollut viimeksi kokous

- Raha asiat on käyty läpi. Raha-asiat ok.

- Vanhenpain ilta Tynkäkujalla pidetty 3.6. tiistaina, Eija Ari keikalla siellä, hyvin meni, yleisö tykkäsi 

- keskiviikko 4.6. keskiviikon paja päivä pidetiin SEKKissä. Seuraavat pajapäivät 11.6. ja 18.6.

- 17.6. teatterin päiväleiri ensin SEKKissä ja sitten Rakastajat teatterissa Corey Picketin katuteatteri- ja sirkuspajassa. Sitten teatteri kesälomille

- Huittisten Jokirannan rokki 25.6 keskiviikkona, Jaana, Eija, Tiia, Milla ja Ari sinne myymään levyjä ja pitämään Pop-Up telttaa Me Itsen kanssa ja esittämään myös väliaika musiikkia ja pelleilyä

Jokirannan rockissa meidän levyä myynnissä 10 euron hintaan


- SuomiAreenalla on 26.6 torstaina

- Huittisten Ilmaisutaidon leirille 1.-3.8. Eija, Tiia, Milla ja Ari 

- Maanantaitiimi alkaa 4.8.

- 19.8. teatterikausi alkaa Monituotteella

- 22.8. Blue Sea Film Festivaalit Raumalla

- Teatteri alkaa opistokurssina 19.9. tiistaina täällä porukalla

- Lukutaitopäivä on 8.9. Porin kirjastolla 

- Syyskonsertti on 30.9. tiistaina

- Merikarvia ja Kankaanpään keikat on maanantaina 1.12.

- Seminaari 2.12. tiistaina ja näytelmän ensi-ilta

- Toinen näytös 9.12. 

Eija Railo

keskiviikko 19. maaliskuuta 2025

Eija Kuuluvammaksi päivä SEKKissä

Eijan päivä 19.3.2025

Eijan treeni- ja työpäivä SEKKissä 19.3.2025

Ari ja Tiia haki minut kello 8.57. 

Juttelimme matkalla,
mitä tehdään tämän päivän aikana.
Tulimme SEKKiin, kannettiin tavarat
ja Tiia avasi oven että päästiin sisälle.
Sen jälkeen Tiia keitti meille kahvit. 

Eija ja Tiia kokosi onnenpyörä Eujajoen 29.3. vaalitapahtumaa varten

Ennen sitä Ari sanoi,
että hän unohti mikinjalan kotiin,
mitä olisi tarvittu treeneissä.

Tänään mietitään,
mitä kappaleita otetaan kevät konserttiin
ja vähän myös siivotaan tavaroita.

Tiia kirjottaa blogia, kuten minäkin.
Kirjoitan blogia tästä päivästä
ja Ari touhuilee tuossa.
Hän sanoi äsken,
että mikinjalka löytyy äsken SEKKistä.

Mikinjalka onneksi löytyi ennen treenejä

Jossain vaiheessa syödään pizza
ja salaattia ruoaksi. 


Tiia teki hedelmäsalaattia jälkiruuaksi

Eilen tiistaina meillä oli Kuuluvammaksi treenit.
Ne menivät hyvin.
Ennen sitä vedin aamupiirin
ja pitkästä aikaa Matiaskin oli mukana myös.

Sen jälkeen vedettiin laulutreenit
kevät konserttia varteen.
Yhdessä kohdassa en kuullut mitään,
kun minulla meni vasen korva lukkoon.
Jouduin menemään lähelle,
että kuulin kitaran ja basson soittoa.
En voinut mitään,
kun minulta menee välillä kuulo,
mutta se ei ollut mitenkään haitallista.

Eijan työpäivä kuulumisia ja vähän muutakin


Mennäänpäs varapuheenjohtajan kuulumisiin.
Porin Me Itselle kuuluu hyvää tällä hetkellä
ja edelliselle puheenjohtajalle Santerille
kuuluu myös hyvää. 

Hän kertoi eilen huonot ja hyvät uutiset. 

Mietin hetken, että voiko olla näin,
että SEKK menee konkkaan
ja tilat menee alta,
mutta toivottavasti ne saavat jostain uudet tilat.
En tiedä mistä saavat,
se jää vähän arvoitukseksi.

Tänään aamulla on ollut rauhallista ainakin
ja juon vielä kahvia tässä samalla, kun kirjoitan.
Kerron nyt teille,
että ensi keskiviikkona 26.3.
tulen vielä SEKKiin auttamaan muita siivouksessa,
kun minua tarvitaan tällä silloinkin
ja aina olen valmis auttamaan
tilanteessa kuin tilanteessa. 

En jätä ketään pulaan ollenkaan.

Minulla on sitten keikkoja luvassa,
mihin olen menossa.
Ihan hyvä, että niitä riittää aika hyvinkin.  

Eija Railo
Porin Me Itse meikäläisten varapuheenjohtaja
ja Kuuluvammaksi yhteisövastaava


sunnuntai 15. joulukuuta 2024

Osallisuuden jäljillä - Soiva joulukalenteri 15. luukku - Porinavirus

Paljon on videolle jäänyt Osallisuus teatterin ja Kuuluvammaksi keikkataltioita, joita ei olla ehditty työstää loppuun eikä tuoda koko maailman nähtäville. Osallisuus teatterin 5 vuotis konsertti oli meikäläisten yksi parhaista keikoista, joka tietysti oli ihan parasta paikan päällä. Tässä nyt kolmen tönöttävän kameran kuvaus Porinavirus laulusta. Samalla on hyvä pohtia, millaisia vaikutuksia yhteisöteatteri toiminnalla on meille kaikille.

Soiva joulukalenteri 15. luukku



Porinavirus

Tämä laulu on tehty Kohti uutta epänormaalia näytelmään, kun näytelmässä haluttiin käsitellä koronaa jotenkin niin, ettei mainita sitä ääneen. Koronan vuoksi näytelmä jäi esittämättä elävälle yleisölle, mutta se tehtiin elokuvaksi.

Sanat Tiia Takala ja Ari Impola, sävel Ari Impola


Osallisuus teatterin 5 vuotis konsertissa riitti vauhtia muillekin jakaa



SÄÄSTÖTALKOOT vinkki päättäjille


Osallisuus teatteri on kokeilevaa erityisryhmien ITE ja yhteisöteatteri toimintaa. Yhteisöteatteri kärsii Suomen hallituksen leikkauksista enemmän kuin tavalliset teatterit, koska yleensä yhteisöteatteri ei saa lipputuloja ja on riippuvainen vapaasta sivistystyöstä, järjestöistä sekä yleisistä kulttuurituista, hyvinvointialueiden kulttuurihyvinvointipalvelusita, jotka kaikkien leikkaukset yhteensä aiheuttavat moninkertaisia leikkauksia toimintaan. Toimintaa tukemalla saataisiin kuitenkin aikaan monenlaisia säästöjä ja tässä tekoäly Geminin keräämiä säästövinkkejä yhteiskunnan kehittämiseen yhteisöteatteri toiminnan avulla.


Miten yhteisöteatteri toimintaa tukemalla saadaan yhteiskunnallisia taloudellisia säästöjä?

Yhteisöteatterin tukeminen ei välttämättä näy suoraan budjetissa säästöinä, mutta se tuottaa yhteiskunnalle merkittäviä pitkän aikavälin hyötyjä, jotka heijastuvat talouteen monin tavoin. Tässä muutamia esimerkkejä:

1. Sosiaalisten ongelmien ehkäisy ja hoito

  • Yhteisöllisyyden vahvistaminen: Yhteisöteatteri toimii usein sosiaalisena foorumina, jossa ihmiset eri taustoista voivat kohdata ja ymmärtää toisiaan paremmin. Tämä vähentää syrjäytymistä ja eriarvoisuutta, jotka puolestaan liittyvät moniin yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten mielenterveysongelmiin ja rikollisuuteen.
  • Taitojen kehittäminen: Teatterityöskentely kehittää vuorovaikutustaitoja, itsetuntoa ja luovuutta. Nämä taidot ovat tärkeitä työelämässä ja arjessa pärjäämisessä, mikä vähentää esimerkiksi työttömyyden aiheuttamia kustannuksia.

2. Kulttuurisen pääoman lisääminen

  • Osallistuminen kulttuurielämään: Yhteisöteatteri tarjoaa mahdollisuuden osallistua kulttuurielämään myös niille, joilla ei välttämättä ole siihen mahdollisuuksia muuten. Tämä parantaa elämänlaatua ja lisätä hyvinvointia.
  • Kulttuurisen identiteetin vahvistaminen: Teatteri auttaa ihmisiä ymmärtämään omaa kulttuuriaan ja historiaansa paremmin, mikä vahvistaa yhteisöllisyyttä ja identiteettiä.

3. Terveyden edistäminen

  • Mielenterveyden tukeminen: Teatterityöskentely voi olla terapeuttista ja auttaa käsittelemään erilaisia tunteita ja kokemuksia. Tämä vähentää mielenterveyden häiriöiden aiheuttamia kustannuksia.
  • Fyysisen aktiivisuuden lisääminen: Harrastaminen yleisesti ottaen lisää liikuntaa, mikä puolestaan edistää fyysistä terveyttä.

4. Koulutuksen tukeminen

  • Oppimisen tukeminen: Teatteri tukee oppimista luovalla ja kokemuksellisella tavalla.
  • Kiinnostuksen herättäminen: Teatteri voi herättää osallistujien kiinnostusta taiteisiin ja kulttuuriin, mikä motivoi heitä jatkamaan opintojaan.

Vaikka yhteisöteatterin taloudellisten vaikutusten mittaaminen on haastavaa, on selvää, että se tuottaa yhteiskunnalle merkittäviä hyötyjä. Pitkällä aikavälillä yhteisöteatterin tukeminen johtaa vähennettyihin kustannuksiin sosiaali- ja terveydenhuollossa, koulutuksessa sekä rikosoikeudellisissa palveluissa. Lisäksi se vahvistaa yhteisöllisyyttä, lisää hyvinvointia ja parantaa elämänlaatua.

perjantai 18. lokakuuta 2024

Hyvän elämän runopäivä Porissa

Tiistaina 15.10.2024 meillä oli Hyvän elämän runopäivä

Tehtiin ja esitettiin hyvä runoja tänään tällä porukalla

Aamulla menin bussilla töihin Monituotteeseen. Otimme mukaan tavaraa, mitä tarvittiin, kun Ari haki minut ja Matin Porin kaupunginkirjastoon. Sitten mentiin kantamaan tavaraa sisälle. 

Meillä oli tunnetila kortteja ja erilaisia kuvia mistä piti kertoa, millainen on hyvän elämän resepti ja mitä ne kuvat kertoi. 

Tehtiin reseptejä hyvälle elämälle

Sen jälkeen oli magneetti kirjoitusta ja kaikki kertoi vuorollaan niistä.

Runokirjoitusta tämäkin

Otin niistä kuvia ja vähän videon pätkiä sillä aikaa kun Ari lähti hakemaa toista autoaan korjauksesta. Otin kaikista teatterilaista kuvia niistä tuli hyvät.

Tulimme tänne SEKKin tiloihin odottamaan pizzaa. Saatiin ruokajuomat, sitten syötiin pizzat ja juotiin juomat. 

Katsottiin meidän tekemä elokuva viime vuoden Muutosten aika -näytelmästä. Sillä välin, kun muut katselivat elokuvaa, minä menin keittämään porukalle kahvia. 

Päivä jatkuu muilla ohjelmilla ja illan vietolla. 

Täällä oltiin ensin sanataidepajassa ja illalla keikalla

Ilta mennään viettämään kirjastolle ja kuulemme muiden hyvä elämän runoa mitä ihmiset lukevat.

Eija sai myös uuden puseron, kun Merja käväisi tuomassa tavaraa Tampereelta

Tänään oli oikein mukava päivä, nautimme muiden seurassa ja kaikilla oli antoisa mukavin päivä. 

Illalla oli vielä meidän keikka Porin kaupunginkirjastossa

Tämän raportin kirjoitti Eija Railo ja Matti Virtanen

keskiviikko 25. syyskuuta 2024

Kuuluvammaksi KeMuissa

Tänään 7.9.2024 olimme KeMut tapahtumassa. Siellä oli muitakin esiintyjä, kun me vedettiin viisi lauluja ainakin. 

Tänään myös tämä oli minulle aikainen herätys, heräsin kello 4.45 aikaan ja meni aamujuttujeni jälkeen aamupalalle söin leipää, muroja join kahvia ja mehua join. Ari haki minut Tiian kanssa aamulla kello 5:40. Menimme juna-asemalle missä Jaana oli meitä vastassa.

Jaana ja minä matkalla KeMuihin Helsinkiin

Vaihdoimme junaa Tampereella. Ennen Helsinkiä huilasin neljä kertaa. Jäi vähän univelkaa, niin pakkohan oli huilata ne pois. 

Treenattiin ensimmäistä kertaa tällä porukalla ennen keikkaa

Sitten oli meidän esiintymisvuoro ja ne menivät hyvin.

Kuuluvammaksi keikalla KeMuissa

Laulut, jotka esitettiin

  1. KeMut tapahtuma nää - joka oli tänne muuteltu versio Ammattimessuista
  2. Jokainen päivä on ystävänpäivä
  3. Keltainen kuu
  4. Yhdessä me selvitään
  5. Minkäs teet, jos esteenä on asenteet - vedettiin laulun viimeinen säkeistö ja kertosäettä kunnolla

Nähtiin Danskua ja Samuakin samalla keikalla, he olivat meidän kanssa esiintymässä myöskin. 

Dansku ja Keltainen kuu -bändi oli meidän kanssa yhteiskeikalla

Yleisöä oli aika paljon minun mielestäni. Välillä lähti porukkaa pois ja välillä tuli takaisin porukkaa. 

Näin kommentoi järjestäjät meidän keikkaa

Ostin KeMut tapahtumasta paidan ja kangaskassin. 

Minä ja uusi T-paita

Mutta nyt tämä KeMut tapahtuma Helsingissä on ohi ja ollaan menossa junalla kohti Poria ja sitten päätämme päivän iltapalalla, menemme Heseen syömään hyvät iltapalat.

Eija Railo
Osallisuus teatterin ja Kuuluvammaksi 
ykköslaulaja

tiistai 13. elokuuta 2024

Eijan kuulumisia ja menovinkkejä

Moi kaikki, täällä Porin meikäläisten varapuheenjohtaja Eija.

Monitaituri ja Kuuluvammaksi laulaja Eijalla on asiaa

Tuon Santerin blogin kommenttiin pieni lisäys.

Minäkin olen perjantaina 23.8.
Raumalla Sinisen Meren Juhlassa,
jossa minäkin olen mukana koko päivän myöskin
eli puheenjohtaja Santeri Saarinen ei ole yksin siellä.
Mennään sinne isolla porukalla bussilla.

Raumalla elokuvissa 23.8.2024

Minun kesälomani meni hyvin ja rauhallisemmin.

Olin viime viikon lauantaina 10.8. laivareissussa. 

Me itselle kuuluu hyvää ja kesäloma tuli ja meni taas.

Nyt ensi viikkoon.
Tiistaina meillä alkaa teatteri aamupäivällä
ja musiikkitreenit iltapäivällä.

Syksyn treeniohjelma

Nyt perjantaina olen Huittisissa
Jokirannan rokissa koko päivän.

Täällä kohtaat myös Eijan Tiian, Merjan, Arin ja Huittisten Hulivilien seurassa

Sanotaan nyt näin,

että perjantai 16.8. minun työpäivä.
Työni alkaa kello 11:00 ja päättyy noin kello 20:00,
se on oikeasti pitkä päivä.

Eija Railo
Porin meikäläisten varapuheejohtaja
Kuuluvammaksi musiikkiryhmä yhteisövastaava ja laulaja

torstai 27. kesäkuuta 2024

Kesäterveisiä Kuuluvammaksi Eijalta

Tässä tulee minun viimeinen ennen kesälomaa kirjoitamani blogini.

Heippa kaikille, tällä varapuheenjohtaja Eija Railolla on asiaa.

Minulla enää tänään ja perjantai työpäivä,
sitten minulla alkaa ansaittu kesäloma.

Tänään olimme syömässä hienossa Ratsulan Gomee ruokapaikkassa, olikin kyllä hyvää ruokaa. Joimme ruoan päälle vielä kahvit.

Syömisen jälkeen olimme keikalla Kaupunkiolohuonessa. 

Ari ja Tiian kanssa Kuuluvammaksi keikalla

Jälleen kerran liian vähän ihmisiä oli katsomassa.
Lauloin tänään kolme laulua. 
Ne olivat
- Ollaan toisillemme ihmiset
- Mieluummin yhdessä kuin yksin
- Rakkauslaulu

Me Itselle kuuluu ihan hyvää ihan varmasti.
 
Nautikaamme kesästä ja juokaa vettä,
koska kesällä on kuumia päiviä 

Me Itse väelle haluan toivottaa oikein hyvää kesää teille!

Hyvää kesää kaikille!

Eija Railo

tiistai 12. syyskuuta 2023

HALOO! - Nyt on Osallisuus teatterin muutosten aika!

Tänään tiistaina 12.9. armon vuonna 2023 ajateltiin laittaa kaikki hyrskynmyrskyn täällä Osallisuus teatterissa ja kirjataan tänne samalla, mitä täällä oikein tapahtuu.

HALOO! Täällä Pori ja Osallisuus teatteri muutosten kourissa

Viime perjantaina meillä oli YK:n Lukutaitopäivän keikka ja muutenkin elonkorjuun aika on kääntymässä syyskyntöjen ajaksi. Nyt teatterin kanssa aherretaan Taiteesta työtä -5 vuotissuunnitelman parissa, joka on siis loppusuoralla ja koitetaan kovasti nyt miettiä, miten me tässä muutoksen ajasta oikein selvitään.

Nyt sitten kohti muutoksen aikaa, joka on meidän tämän vuoden ja syksyn näytelmän keskeinen teema.

Aluksi kuitenkin vedettiin pienet lämmittelyt, tällä kertaa Tiian vetämänä, kun aamun lämmittelyveturi Eija on tänään poissa.

Lämmittelyveturina toimi tällä kertaa Tiia

Sitten alettiin suunnittelemaan syksyn Muutosten aika -näytelmää. Aloitimme kirjaamalla SWOT -analyysia omasta toiminnastamme, joka on todennäköisesti keskeisenä tutkiskelun aiheena myös meidän näytelmässä sekä 5.12.2023 seminaarissa.

Tässä muuten päivän kulku

9:00 alettiin roudaamaan kamaa Arin autosta. Tavaraa olikin taas kokolailla paljon.

Aamupäivällä tehtiin pientä inventaariota, etsittiin keikkakamoja ja lavasteita edellisten keikkojen jäljiltä. Tiia veti pienet lämppärit, sitten aloitettiin tekemään Muutosten aika -näytelmän käsistä SWOT -analyysin avulla. 

Jaana ja Tiia vetivät käsikirjoituspajaa ja taustalla Jani odottelee, koska päästään laulamaan


Sitten laitettiin Jani laulamaan ja Perttu kokeili myös mikkiin laulamista taustoissa. Hyvin meni. Innostuttiin sitten vetämään muutama biisi lisääkin Janin laulamana. 

Tänään oli ykköslaulaja Eija poissa, joten me äijät päätettiin näyttää mallia, että kyllä mekin osataan


Näytelmän musiikit valittiin, 4 vanhaa laulua, jotka kertovat teatterin omasta 5 vuotissuunnitelmasta ja sen toteutumisesta tähän saakka sekä 2 uutta laulua vielä tehdään näiden lisäksi. Sitten pidettiin ruokatunti, Matti vietiin Ojantielle Puupäiden treeneihin ja iltapäivällä sitten taas jatketaan teatterin kanssa.

SWOT analyysi

Jaana ja Tiia kokosi vähän porukoiden mielipiteitä SWOT -analyysin avulla. Samalla huomattiin, että tässähän on myös tulevan näytelmän käsikirjoitukseen palikoita.


Vahvuudet

- Yhdessä tekeminen
- Yhdessä me selvitään -periaate
- Soittaminen
- Laulaminen
- Näytteleminen omana itsenä
- Oppiminen
- Huumori
- Ollaan näkyvillä
- Iloisuus

Mahdollisuudet

- Yhdistyksen perustaminen teatteritoimintaa tukemaan
- Päästään keikoille ja esille
- Voidaan vaikuttaa asioihin
Päästään esiintymään oikeisiin teattereihin (Rakastajat teatteri yms.)

Heikkoudet

- Ei ole päästä näyttelemään tarpeeksi yleisön eteen
- Toinen laulaja puuttuu
- Tilat isommat varsinkin esiintymisille 
- Ilmaisutaidonohjaaja puuttuu
- Ei omaa rahoitusta toimintaan

Uhkakuvat

- Rahaa ei ole eikä tule
- OrPun hallitus leikkaa toimintaedellytykset pois
- Apurahapaperien kanssa suuri määrä työtä saamatta kuitenkaan tukea
- Tehdylle työlle ei löydy jatkajaa, kun Ari jää pois

Iltapäivän kulku

Ei ehditty edes kissaa sanomaan iltapäivällä, mutta käsikirjoituksen runko ja roolit saatiin suunniteltua valmiiksi.

Myös Eija osallistui käsikirjoitukseen, etänä tosin, mutta rooli saatiin selväksi


Sitten treenattiin kaikki tähän mennessä näytelmään sävelletyt laulut. 

Tänään treenattiin kaikki laulut tällä porukalla - kuvan takana vielä Tiia


Kaksi uutta laulua annettiin Tiialle tehtäväksi sanoittaa.
Käsikirjoitusrunko on nyt varsin epäselkeä, mutta tehty. 

Muutosten aika -käsikirjoitus tulee vielä tästä muuttumaan ajallaan

Hyvä ME!

keskiviikko 9. elokuuta 2023

Eijan tiistai 8.8.2023

Päivän rapsa tiistaina 8.8.2023

Eijan päivän rapsa

Ari ja Jaana haki minut töihin kello 11.
Tulin vähän myöhempää,
kun menimme Monituotteeseen.
Kannettiin tavaroita,
sitten menin syömään rauhassa ruuan.

Sen jälkeen pidimme
Porin Me Itse pikakokouksen,
jossa kävimme asioita läpi hieman.
Kävimme myös kesän kuulumiset läpi.

Tänään myös pidimme treenit kesäloman jälkeen.
Laulettiin erilaisia lauluja ja mitä oli tuttujakin meille.

Nyt Porin Me Itse varapuheenjohtaja Eijalla on asiaa

Porin Me Itselle kuuluu hyvää
ainakin nyt tällä hetkellä
minun mielestäni ja puheenjohtaja Santerille
kuuluu myös hyvää.
Osallisuus teatterille kuuluu myös hyvää. 

Minulla meni kesäloma meni hyvin.
Kävin päivä reissussa Kuivalahdella.
Siellä oli kivaa.
Olen ennenkin käynyt siellä.

Meillä meni treeneissä ihan hyvin
ja Eerik oli hyvä taustalauluissa minun mielestäni
sekä Pekka soitti hyvin bassoa.
Minun mielestäni on mennyt hyvin
nämä Osallisuus teatteri ja laulu treenit myös. 

Jaanalle ja Arille sekä Tiialle kuuluu hyvää.
Minun mielestäni ainakaa
ei koskaan ole mennytkään huonosti,
minun mielipiteeni mukaan onneksi.

Treenien jälkeen mentiin
Jaanan ja Tiian kanssa Ari mökille
suunnittelemaan syksyn toimintaa.
Minä kirjoitin tämän. 

Tänään tähän blogi rapsaan tulee kuviakin,
nytkin mitä menen ottamaan erilaisia kuvia.
Tässä näitä kuvia.

Arin ja Eeva-Liisan mökin pihalla

Mökkirannalla kävi kova tuuli


Leppärä, jossa meillä oli teatteri- ja musiikkileiri 2 vuotta sitten

Tällainen oli minun blogini tänään. 

Illalla meillä oli mökillä vielä Tiistaitiimi etätapaaminen

Minä ja Porin Me itse toivottaa hyvää alkavaa viikkoa porukoille.

Eija Railo


keskiviikko 17. toukokuuta 2023

Porin meikäläisten ja Osallisuus teatterin pajapäivä 16.5.2023

Terve, täällä Porin Me Itse varapuheen johtaja Eija Railo. Kerron vähän ensin edelliseen keskiviikon 10.5 päivästäni. 

Aamulla Ari haki minut kello 8:50. Aamupäivä häärättiin SEKKissä. 

Monitaituri ja -osaaja Eija nakkisoppamestarina

Tein nakkisoppaa ja sen jälkeen laitoimme keikkakamat kuntoon, mihin Ari ja Jaana sekä Tiia olivat menossa Huittisiin keikalla, mihin minä en pääsyt. Sitten vielä treenattiin musiikkia. Koko työpäivä siinä meni.

Eijan uusi Kuuluvammaksi -bändi, jossa Eija on ykköslaulaja


Tiistai 16.5. Me itse kokous

Me Itselle kuuluu nyt hyvää. Tällä hetkellä on menossa Porin Me Itse kokous. Paikalla ovat Jaana, Ari, Jani, Mikko, Erik, Tiia, Eemeli, puheenjohtaja Santeri, Matti, Mika sekä varapuheen johtaja Eija.

Kokouksia harvakseltaan, mutta toimintaa sitäkin enemmän

Edellisen kokoukset pöytäkirja on tehty Satasirkuksessa. Poissa ovat Elina ja Henna.

Seminaari pidetään tänä vuonna, mutta ei ole Me Itse päiviä. Seuraava kokous pidetään tarvittaessa Satasirkuksessa. Minä Eija Railo varapuheen johtaja kuuntelen, mitä muut puhut tuossa kokouksessa.

Kohta tulee kuulumisen kierros.

Santeri - hänellä ei ollut kerrottavaa, mutta kumminkin hänelle kuuluu hyvää ainakin.

Jaana oli eilen Me Itsen hallituksen kokouksessa. Hän ei saa palkkaa enää eikä Me Itse päiviä voida pitää rahaan syystä. Hän saa kyllä pieniä palkkioita, mikä on vähän harmillista, sillä hän tekee tärkeää työtä.

Mikko - hän kertoo kohta oman kuulumisensa ihan pian tässä. Ei olisi mielelläään juotunut käyttämään "Älä kiusaa" punaista korttia, asiasta on kuitenkin puhuttava.

Tiian tilanne on ihan hyvässä kunnossa, hän saa pitää avotyönsä kuten aina näillä näkymin.

Me tiedetään nyt, mitä kaikille Me Itselle jäsenille kuuluu.

Varapuheen johtajalle Eija Railolle kuuluu hyvää tällä hetkellä sekä puheen johtajalle Santerille kuuluu myös hyvää minun mielestäni nyt.

Nyt tulevaa toimintaa. Kaksi keikkaa ja Satasirkus päiväleiri on tulossa, jolloin alkaa teatterin kesäloma. Merikarvia, Huittinen sekä Kankaanpää saa pajanpäivä. Kuuluvammaksi keikkoja on vielä.

Tässä oli minun blogi kirjoittamiseni tällä kertaa, ei tule mitään mieleen tässä vaiheessa. Kirjoitan taas lisää, kun käsky tulee kirjoittaa päivän blogia. Tällaista tällä kertaa taas.

Treenejä kesän keikkoja varten joka tiistai

PS. lukekaa tämä varapuheen johtaja Eija Railon blogi tarkasti, mitä olen kirjoittanut. Tämä on hyvä kirjoitusblogini.