MEKA TV ja Satakunnan meikäläiset jälkijunassa osallisuuden jäljillä yhdenvertaisina yhdessä 2014-2018 tekemässä TAITEESTA TYÖTÄ 2019-2023 ja rakentamassa HYVÄ ELÄMÄ -hanketta 2024-2026 yhteisellä asialla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huittisten Hulivilit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huittisten Hulivilit. Näytä kaikki tekstit
Henna Mari: Ruoat oli hyviä sekä sirkustemput. Myös laulut, suoraviiva kävely.
Monitaituri Henna on myös taitava piirtäjä
Hanna Sofia: Laulut ja sirkus, uiminen, musiikki myös ruuat. Suoraviiva kävely.
Mukavaa on ollut
Eija: Ruoka oli hyvää, Sirkus temput, Laulut, Ruoka oli maistuvaa ja myös iltapalat. Aamupala olikin hyvää. Sekä hauska seuraa myöskin. Tänäänkin oli hyvä ruoka mistä tykkäsin. En kokeilut suora viivaa kävelyä. Sekä teimme ilta kävelyn kahden kerran yrittämällä, kastutin jonkun verran eilen illalla. Sitten iltapäivällä meillä oli keikka vähemmän viisi ihmistä olisikin ollut enenemään porukkaa täällä kyläkartanoon vahalla koululla. Tein vielä kesä runon kirjoitin ihan itse.
Kedollinen kukkia
savullinen saunahetkiä
hyppysellisen hauskuutta
litra laulua
aimo annos aurinkoa
suven suloisuuta
Leirin pääkirjurina toimi Eija
Henna S: Mukava leiri. Parasta oli musiikkiharjoitukset, kaverit, ruuat, uiminen, suoraviiva kävely.
Henna ehti myös harrastaa sirkustaidetta
Joonas: Oli kyllä tosi mukavaa. Hyvää oli ruoka, musisointi, suoraviiva kävely.
Joona tykkää musiikista
Mari: Mukava, ruuat ja mainiota suoraviiva kävely, sirkustempput, solmuun selvittäminen. En kokeilut suoraviiva kävely.
Mari huolehti Arin kanssa ruokahuollosta, suurkiitos hänelle tästä
Markus: Ihan mukavaa on ollut, hauska tämä leiri. Ruoka oli myös hyvää. Suoraviiva kävely.
Markuksellakin oli hauska leiri
Hanna: Mukava porukka on ollut, hyvin menee nyt, hommia, sirkustemppuja, suoraviivan kävely vähän haastavaa.
Hannalle riitti hommia
Lauri: Ruoka oli hyvää, sirkustemput, suoraviiva kävely, musiikki.
Laurikin löysi leiriltä paljon hyvää
Hauskaa on ollut. Keikkakin oli hieno, mutta se on sitten jo aivan toinen juttu.
Terveisiä täältä kyläkartanosta Karhiniemen koululta, missä olen nyt toisen kerran täällä. Meillä on täällä Huittisten Hulivilien kanssa kolmen päivän Ilmaisutaidon leiri.
Teimme lämmittelykierroksen ulkona ja sirkustemppuja huomiseen esitykseen.
Lämmittelykierros menossa
Sitten olimme ulkona taas. Teimme kivoja juttuja ulkona, laitoimme itsemme solmuun ja toinen selvitteli meidät solmusta.
Sen jälkeen laulettiin lauluja huomista varten, mikä oli ihan hyvä.
Meillä oli tiukat laulutreenit huomista keikkaa ajatellen
Nyt minä kirjoitelen tätä blogia, mitä kolmena päivä tapahtuu täällä leirillä nyt.
Mennäänpäs minun kuulumisiini. Porin Me Itselle kuuluu hyvää ja nyt kesälomalla on vielä Osallisuus teatteri ja Kuuluvammaksi bändi.
Me Itse kokouksia ollaan pidetty tarpeen mukaisesti ja ollaan mietitty kaikenlaisia juttuja. Puheenjohtaja Eemelille kuuluu hyvää ja varapuheen johtajalle Eijalle kuuluu myös hyvää ja Me Itse porukoille kuuluu myöskin hyvää.
Tiialle, minulle ja Millalle sekä Arille kuuluu oikein hyvää. Tänään on ollut hauska päivä tähän mennessä.
Tänään on ollut hyvä päivä tähän mennessä
Tänään myös on otettu tilannekuvia tästä päivästä tänäänkin.
Huittisten Hulivilit oli kesäloman jälkeen ihan pihalla ja leirillä sekä Ilmaisutaidon pajapäivillä 2.-4.8.2025, jossa sentään oltiin vähän sisälläkin. Tässä vähän rapsaa päivistä Tiialta, Markukselta ja Arilta.
Tiian rapsaa
Terve täältä Karhiniemestä. Täällä on ollut perjantaista sunnuntaihin Huittisten meikäläisten elokuvaleiri ja Ilmaisutaidon pajapäivät. Myös Anne Vuorenpää oli täällä perjantaista lauantaihin. Meille Arille ja Tiialle tulee pieni työprojekti ja tätä suunniteltiin muun touhun ohessa.
Eilen oli IHAN PIHALLA keikka. Myös Jaana oli keikalla.
Tällä porukalla Kuuluvammaksi IHAN PIHALLA tapahtumassa
Vähän muutenkin samassa näytettiin elokuvia ja oli kahvitarjoilua.
Tarjolla hyvää musiikkia, Satavarmaa kokemusosaamista, elokuvia ja kahvia
Kolme oli täällä yötä. Perjantai illalla käytiin Anne, Ari, Henna ja Tiia Isosuon luontopolulla.
Keskiyön retkellä painuttiin suolle
Lauantaina käytiin hakemassa Vanhakosken luontopolulla valokuvia, kun päivä leiriläiset lähtivät kotiin.
Vanhakosken satumaisella luontopolulla riitti ihmeteltävää
Palautteet
Hyvä keikka lauantaina, yleisöä oli ja kaikilla ole hauskaa
8497 on katsonut Facebookissa eilisen tapahtumien Markuksen laittamia valokuvia
Kordelin säätiön Huittisten kaupunkirahastolta saatu tukea, jolla tehdään kolme elokuvaa. Sunnuntaina nyt tehdään Hulivilien Historiikin elokuvan käsikirjoitusta. Se on yksi näistä Kolmesta elokuvasta, joita Kordelin säätiöllä tehdään
Hulivilien oman historiikin käsikirjoitus etenee
Saatiin elokuvaa aika paljon kuvattua. Heidän oma historia alkaa muodostua elokuvaksi ja animaatiotakin kuvattiin.
Tiia Takala
Osallisuus teatterin vertaisohjaaja
Markuksen rapsaa
Meillä perjantaina suunnittelua ja harjoitukset lauantain esitystä varten. Konsertti meni hyvin, yleisöä oli mukavasti ja keli oli hyvä.
Tää leiri mennyt äkkiä. Tehtiin animaatiota, kuvattiin meidän historiaa.
Tehtiin animaatiota ja historia elokuvaa
Hyvä leiri oli nämä kolme päivää, kivaa. Ruoka oli hyvää.
Markus Kaunisto
Hulivilien puheenjohtaja ja tiedotuspäällikkö
Arin jälkikommentti
Kotona leirin jälkeen väsyneenä tulin vasta ajatelleeksi, että tämä taisi olla viimeinen minun järjestämäni leiri työelämässä. Mihin ihmeessä minä kanitan vuosikymmenien aikana kerääntyneen leirivarustuksen? Ja varsinkaan, jos ei kukaan jatka tätä toimintaa.
En ole laskenut, montako sataa yön yli kestävää leiriä ja reissua olen järjestänyt tai ollut mukana, en muista, mikä oli ensimmäinen reissu, mutta tämä saattoi siis olla viimeinen järjestämäni leiri ja yön yli kestävä työreissu.
Aika monta leiriä ja reissua ollaan tämänkin porukan kanssa tehty
Nämä leirit ovat parhaita, näiden aikana saadaan yleensä paljon enemmän aikaan kuin arkiympyröissä. Leireillä oppii tuntemaan kaverit paremmin kuin pelkästään kotiympäristössä. Leirit ovat usein aika raskaita, mutta ei kai työn kuulu kevyttä ja helppoa ollakaan, jos jotain oikeaa halutaan saada aikaan.
Tänään Taiteesta työtä joulukalenterin luukun 16. avaa Huittisten Hulivilit.
Tänä vuonna joulurauha Hulivileille laskeutui jos marraskuussa
Katsotaanpas ensi, mitä tietää tekoälykaverimme BING tästä Satakunnan meikäläisten ryhmästä
Huittisten Me Itse Hulivilit on osa Me Itse ry:n Satakunnan meikäläiset verkostoa, joka on valtakunnallinen kehitysvammaisten oma yhdistys. Huittisten ryhmä on toiminut elokuvaryhmänä vuodesta 2010 sekä Me Itse ryhmänä vuodesta 2013 ja kokoontuu Huittisten seudun kansalaisopistossa kahdeksan kertaa vuodessa. Ryhmä järjestää myös useita muita tapahtumia, kuten elokuvapiirin, taiteen edistämiskeskuksen ja kehitysvammaisten teemaviikon. Ryhmän jäsenet ovat aktiivisia vaikuttajia meikäläisten verkostossa ja osallistuvat sosiaalisen mediatoimintaan ja erityisaiheisiin.
Ryhmä on mukana Taiteesta työtä -hankkeessa 2019-2023, joka oli tarkoitettu kehittämään meikäläisten osallisuutta ja kokemusosaamista eri taiteenlajeissa. Hankkeen tavoitteena oli luoda yhteisöllisyyttä, luovuutta ja hyvinvointia meikäläisten keskuudessa sekä edistää heidän osallisuuttaan yhteiskunnassa.
Taiteesta työtä -hankkeessa Huittisten Me Itse Hulivilit on tehnyt seuraavia asioita:
- Järjestänyt erilaisia tapahtumia, kuten elokuvapiirin, Taiteen edistämiskeskuksen ja kehitysvammaisten teemaviikon tapahtumia. - Kouluttanut ja vertaistunut kokemusosaamista eri taiteenlajeissa, kuten musiikissa, elokuvissa, teatterissa ja kirjallisuudessa. - Esittänyt omia teoksiaan ja projektejaan sosiaalisessa mediassa ja kansalaisopistossa. - Opettanut meikäläisiä tekemään omia taiteellisia töitä ja ilmaisemaan itseään. - Opettanut meikäläisiä osallistumaan sosiaaliseen toimintaan ja vaikuttamaan päätöksentekoon.
Taiteesta työtä -hankkeen päätösseminaari tapahtui 29.11.2023 Porin seudun kansalaisopiston auditoriossa. Siellä päädyttiin päätökseen, että hankkeen jatkot ovat mahdollisia myös seuraavalla vuosilla. HYVÄ ELÄMÄ 2024-2026 hankkeen toteutumista kannattaa seurata MEKA TV:n kotisivuilta tai Huittisten Me Itse Hulivilien Facebook-sivulta.
Miten meni Hulivilien Taiteesta työtä 2019-2023?
2019 päästiin vauhdilla mukaan suunnitelmien mukaan, joita oltiin tehty 2018 vuonna viideksi vuodeksi eteenpäin.
Ryhmässä oli 14 jäsentä. Sataopiston kurssilla osallistuttiin 8 kertaa, mutta saatiin tukea myös muuhun toimintaa. Tukiliitolta saatiin tukea Myötätuulen viestin viemiseen, käytiin Hämeenlinnassa tutustumassa Kettukin toimintaan, oli oma tapahtuma Huittisten Hullussa yössä ja järjestettiin Ilmaisutaidon pajapäivät -leiri Suttilan nuorisotalolla, jossa tehtiin elokuva. Me Itse vuosikokoukseen osallistuttiin koko ryhmän voimin ja vietiin Myötätuulen viesti Huittisten kaupungintalolle. Joulukuussa järjestettiin Hullu tonttupaja kehitysvammaisten teemaviikolle Lautturin kaupan edustalle.
Huittisten puheenjohtaja Jasmin valittiin Sataduunia ohjausryhmään. Jasmin ja Henna osallistuivat Rovaniemen Me Itse päiville ja se tosin taisi olla viimeinen kerta, kun huittislaisten kanssa päästiin Satakunnan ulkopuolelle. Jasmin kävi myös Porissa kerran kuukaudessa saamassa mentorikoulutusta sekä tekemässä blogeja toiminnasta, joita julkaistiinkin sitten koko mokoma.
Toi vuosi vähän harmiakin. Tukilinjalta saatu editointikone ei pelittänyt ja se jouduttiin laittaa takuuhuoltoon, ja siinä meni monta kuukautta, kun se jouduttiin laittamaan korjaukseen peräti Kiinaan saakka.
2020 alkuvuosi alkoi lupaavasti, mutta päättyi ikävästi 13.3.2020. Kaksi kertaa kokoonnuttiin, mutta sitten tuli ensimmäinen koronasulku. Tämän piti olla Hulivilien 10 vuotis juhlavuosi, mutta toisin siis kävi. Kokouksia pidettiin etänä, ei saatu keskeneräisiä elokuvia editoitua, ensi-iltojen paikka Blue Sea Film Festivaaleilla meni festivaalien peruunnuttua, teemaviikolle piti järjestää Itsepäisyyden päivän vastaanotto, mutta senkin söi koronasulku numero 2. Kaiken lisäksi Hulivilien pitkäaikainen puheenjohtaja ja promoottori muutti Tampereelle, joten melkoista myllerrystä oli vuosi 2020.
Onneksi sentään saatiin kesällä pidettyä Ilmaisutaidon pajapäivät Karhiniemen kyläkartanossa ja tehtyä edes yksi elokuva, jonka ensi-ilta sitten olikin vasta 1 eKr eli vuosi koronan jälkeen.
Tässäpä tämä elokuva nähtävillä.
Myös Itsenäisyyden päivän Itsepäisyyden vastaanottotilaisuus pidettää seuraavan vuoden keväällä.
2021 alkoi taas lupaavasti, mutta sitten korona esti tapaamiset talvilomasta lähtien. Kurssi onnistuttiin sitten vetämään etänä keväällä loppuun.
Huhtikuussa järjestettiin sitten joulukuussa 2020 peruuntunut Itsepäivyyden vastaanotto etänä Hennan ja Markuksen vetämänä.
Tällä kertaa järjestimme Ilmaisutaidon päivän heinäkuussa ihan vaan Huittisten keskustassa.
Syksy menikin sitten melkeinpä suunnitelmien mukaan, Me Itse vuosikokoukseen osallistuttiin Huittisten kaupungintalolla sekä 4.12. järjestettiin sinne Tukiliitto KIITOS 60 vuotta kiertue.
2022 oli MEKA TV ja Myötätuulen viestin 30 vuotisjuhlavuosi. MEKA TV järjesti Yhdessä ME selvitään kiertueen Huittisten Hulivilien kanssa, mutta myötätuuli Myötätuulen viestin järjestämiseen oli hiipunut tuen puutteen vuoksi.
KIITOS -kiertue Huittisissa 4.12.2022
Johonkin tuokin vuosi livahti, Karhiniemen kyläkartanossa oltiin taas leirillä ja tehtiin siellä Hulivilihumppaa. Musiikkipainotteilen leiri tällä kertaa.
2023 saatiin vihdoin kutakuinkin normaali toimintavuosi koronasta lähes eroon päässeenä. Keväällä järjestettiin Huittisten Hullussa yössä oma tapahtuma, kesällä oli taas Ilmaisutaidon pajapäivät Karhiniemessä. Täällä tehtiin sitten muun toiminnan ohessa Minulla on oikeus -musiikkivideo Blue Sea Film Festivaaleille.
5.12. kävi vielä Markus summaamassa Huittisten Taiteesta työtä -5 vuotissuunnitelmaa ja miten siinä sitten oikein kävi.
Vuosi 2023 oli vähän hakusessa ja elettiin epävarmoissa tunnelmissa, mitä tulee tapahtumaan muutosten aikana, saadaanko toiminnalle jatkoa vielä Taiteesta työtä -5 vuotiskauden jälkeen.
Hulivilit sai pienen avustuksen tulevan elokuva Huittisten ja Hulivilien uusi hullunhauska historia -elokuvaa, kevät 2024 mennään normaalisti Sataopiston siipien suojassa, mutta sitten ei tiedetä, tuleeko mitään jatkoa ja jos tulee, niin millaista. Suunnitelmia on kolmeksi vuodeksi eteenpäin, vain rahoitus enää puuttuu.
Tähän vielä loppuun tämän vuoden joulutervehtys, olkaa hyvät!
Satakunnan meikäläisten työviikko jatkuu tänään Huittisissa 16.9.2023, jolloin käynnistettiin Sataopistossa Huittisten Hulivilien syyskauden elokuva- ja mediapiiri. Samalla tässä kerrotaan, mitä täällä oikein tehdään tänään.
Me opiskelijat tänään ja Moccamaster, tärkein ideointityökalumme
Ohjaajan työpäivä alkoi jo kukonlaulun aikaa Porissa. Ensi piti pyyhkiä pölyt tärkeimmästä työkalusta, jotta päästään ideoinnin alkuun.
Tärkein työkalumme tänään, kun ideoidaan tulevia
Ensi haettiin Jaana Ulvilasta ja posotetaan kohti Huittista. Kurssi alkaa Huittisissa 12:30. Maritta oli tuonut meille omenahillomunkit ja kahvilla sitten aloitettiin.
Sitten höpistiin mukavia ja aloitettiin syksy suunnittelu katsomalla, mitä viimeksi ollaan saatu aikaan ja sovittiin myös, että tehdään vähän tätä työseurantaa samalla.
Ensin otettiin pari kuvaa, toisella kuvalla päivitämme Facebook kuvan ja toinen kuva laitetaan tänne blogiin avauskuvaksi.
Uusi kansikuva Facebookiin
Kolmaskin kuva otettiin, mutta tästä sitten vähän myöhemmin.
Sitten katsottiin ensi oma leffa Minulla on oikeus. Sen ensi-ilta oli 18.8.2023 kansainvälisillä Blue Sea Film Festivaaleilla, mutta kaikki eivät olleet vielä edes nähneet sitä.
Sitten katsottiin vielä Merikarvian Leikataan leikakaan, josta sitten päästiinkin sujuvasti päivän aiheisiin eli miten selvitä muutosten ajasta, jolloin kaikesta meikäläisten toiminnoista leikataan.
Ryhmä päätyi sitten kokoamaan jonkinlaisia syyskauden avausuutisia tämän hetken tunnelmista. Jotain kuitenkin päätettiin kuvata, sillä Huittisten Hulivileillä on nyt kunnia aloittaa kuvaamiset uudella kameralla, joka saatiin vanhan loppuun kuluneen tilalle eilen.
Meillä on mukana yksi uusi opiskelija, joka osoittautui päteväksi valokuvaaja ja äänittäjäksi.
Ari laittoi Hennan kanssa kuvauskalustoa kuntoon ja muut käsikirjoittivat päivän juttua. Jutusta tulikin kannanotto kansalaisopistojen toiminnan tärkeydestä. Jos hallitus aikoo ihan tosissaan leikata kansalaisopistojen toiminnasta pois 12,5 miljoonaa, niin kusessa ollaan. Päädyttiin, että aiheesta on pakko ottaa kantaa.
Sitten tuli mystisiä ongelmia uuden kameran äänien kanssa, ei onnistunut millään ulkopuolisella mikillä äänitys. Lopulta vika löytyi, mikin vanha johto oli rikki, eikä toiminut uuden kameran kanssa. Luovina ja viisaina ihmisinä keksimme kuitenkin keinon saada talteen vanhan rikkinäisen kameran äänien kanssa ja uuden kameran kuvan kanssa. Juttu editoidaan sitten kun ehditään, toivottavasti mahdollisimman pian, ennen kuin OrPu hallitus leikkaa meiltä tuhkatkin pesästä.
Kuvaukset siis saatiin tehtyä ja sitten onkin jo aika siivota kamat ja roudata ne taas seuraavaa kurssia ja tapaamista varten, huomista Raumaa, ylihuomista Merikarviaa ja yliylihuomista Osallisuus teatterin kuvauksia varten.
Kello 15:30 lopettelemme. Olemme tyytyväisiä tähän päivään, 7.10.2023 tavataan taas!
Huittisista meitä oli Mari, Lauri, Markus, Paula, Hanna, Joonas ja Henna.
Kahvilla aloitettiin.
Sitten suunniteltiin aikataulut.
Kaikki hommat alkaa AINA yhteisellä suunnittelulla
Kahvin jälkeen oli elokuvan teeman suunnittelua.
Leirin päätavoitteena oli tehdä
lyhytelokuva Blue Sea Film Festivaaleille 18.8.2023.
Luimme ensin Me Itse ry:n vuoden julkilausuman
itsemääräämisoikeusta ja puhuimme siitä.
Sitten päädyimme tekemmään elokuvan
Huittisten Hulivilien itsemääräämislaulu
Ruokailu oli kello 18.00.
Sitten oli ohjelmassa
Meillä on oikeus laulun sävellys ja sanoitus.
Laulua treenattiin sitten vielä pari kertaa.
Ja laulettiin me sitten Hulivili humppakin
ja pari muuta laulua päivän päätteeksi.
20.00 kello muut lähtivät kotiin.
Meitä jäi leirille yöksi vielä Henna.
Me jotka jäimme yöksi leirille
kävimme Ripovuorella juomassa iltakahvit.
Kahvittelua Ripovuoren maisemissa
Yöllä tehtiin vielä muutama rästihomma,
ilmoitettiin Osallisuus teatteri
Pori-kortteli festivaaleille,
suunniteltiin Lukutaitopäivän tapahtumaa
ja vähän kaikkea muutakin.
Lauantaina porukat saapuivat
kello 9.00 Karhiniemeen.
Meidän piti tehdä Joonaksen tekstistä laulu,
mutta todettiin,
että siitä on vaikea saada laulua,
joten teksti lähdettiin Verneriin,
jossa toivoimme sen julkaistavan.
Nyt jännitämme, julkaiseeko Verneri Joonaksen kirjoituksen
Aamulla pohdimme myös
mitä kaikkea tuleva hallitus on luvannut leikata
ja mitä kaikkea on jo leikattu.
Kokosimme yhdessä
Satakunnan meikäläisten manifestin
nykytilanteesta.
Juttua viilataan vielä Merikarvian
sekä Osallisuus teatterin porukoiden kanssa
ja julkaistaan sen jälkeen ensi viikolla.
Julkilausuman tekoa päättäjille
Sitten kuvattiin elokuva.
Mari avusti Aria keittiössä.
Lounaaksi oli perunamuusia ja uunimakkaraa.
Iltapäivällä vielä treenattiin musiikkia,
viilattiin manifestia yhdessä,
kirjattiin palautteet
ja sitten päätöskahvien jälkeen
siivottiin jälkemme.
Kiitos Marittalle järjestelyistä,
Osallisuus teatterille vertaisohjauksesta
Me Itselle toimintatuesta
ja Tukiliitolta alueellisesta tuesta!
Sitten vielä leiripalautteet
Palautteiden aika
- ihan hyvä hieno leiri on ollut
- uutta laulua ollaan tehty
- mukavaa on ollut ja aika mennyt nopeasti
- ihan mukavaa nähdä Porilaisia ja kuvata täällä ja tehdä elokuvia
- mukavaa on ollut ja ihanaa olla täällä kauniissa Karhiniemen kylässä, jossa on tää leiri
- hauskaa on ollut
- kivaa on ollut Huittisten porukan kanssa, heitä on kiva nähdä, hyvä porukka
Eipä tässä nyt yksi ohjaajan reppana ole ihan kokonaista lepopäivää pystynyt viettämään, aamulla julkaistiin myös tämä Ahlaste tuupin lasten ja nuorten traileri tulevasta elokuvasta.
Sitten kun valmisteltiin vähän tulevaa Lepopäivän ratoksi -tapaamista, niin löytyi koneelta sattumoisin myös tämä KIITOS Tukiliitto 60 vuotta -kuvaukset, josta tehtiin sitten hetinmiten kooste. Juhlaviikolla on tarkoitus julkaista 30 uutta videota, joten nyt ollaan jo numerossa 24/30, joten eiköhän me tästäkin haasteesta yhdessä vielä selvitä.
Ps.
Illalla julkaistiin vielä 25/30 juhlajulkaisusta, Huittisten Huitsikalla Huittisin hulluun yöhön.
Huomenna sitten viikon 8. päivänä julkaistaan vielä 5 ensi-esitystä.
Satakunnan meikäläisten joulukalenterin luukku 4 aukeaa Huittisissa.
Joulukuun 4. päivänä Huittisissa
Tänään oli Huittisten Hulivilit Huittisten kaupungintalolla. Ja olihan siellä kaikilla meillä niin kiitollisen mukavaa.
Palataanpas vielä päivän tunnelmiin ja vähän koko vuodenkin.
Satakunnan meikäläisten Tukiliiton KIITOS 60 vuotta -kiertue rantautui Huittisiin 4.12. Tapahtuman avasi juhlallisesti Henna ja Mari.
Vuoden 2020 varapuheenjohtaja Henna ja puheenjohtaja Mari sekä vuoden 2021 puheenjohtaja Henna ja varapuheenjohtaja Mari juonsivat koko tilaisuuden hienosti
Sitten Markus kertoi Huittisten Hulivilien toiminnasta. Seuraavaksi Jaana kertoi Me Itsen tervehdyksen.
Sitten saimme vieraaksi Mari Hievasen, joka veti meille TikTok juttua. Tämän jälkeen jatkoimme vielä TikTokin kanssa ja teimme oman joulukalenterin 4. luukun.
Tämän jälkeen Ari ja Tiia kertoivat Taiteesta työtä -hankkeen etenemisestä ja kiittivät Tukiliiton kanssa tehdystä yhteistyöstä. Sitten katsottiin elokuva, jonka ensi-ilta piti olla jo viime vuoden elokuussa, mutta korona on siirtänyt elokuvan ensi-illan tähän päivään.
Tilaisuuden päätteeksi Jaana ja Tiia lauloivat vielä KIITOS laulun Arin säestämänä ihan livenä. Maritta sai vielä pienen KIITOS puheenvuoron ja näin koko hieno tilaisuus saatiin maaliin saakka kunnialla.
Ja miten meni Hulivilien vuosi 2021?
Alkuvuonna tavattiin Sataopistossa kakśi kertaa oikeasti ja sitten tuli koronasulku. Saimme kevään kurssin vedettyä kaksi kertaa etänä loppuun.
Viime vuonna meillä piti olla Itsepäisyyspäivä livestream kehitysvammaisten teemaviikolla, mutta koronasulku esti tapahtuman järjestämisen.
Huhtikuussa saimme kuitenkin sitten järjestettyä tuon Itsepäisyyspäivän tapahtuman.
Kesäkuussa oli yksi tapaaminen Huittisissa ja järjestimme Ilmaisutaidon pajapäivät 7.-8.7.
Syksyllä ollaan tavattu joka kerta Sataopistossa suunnitelmien mukaan ja 4.12 meillä oli Tukiliiton KIITOS 60 vuottta -tapahtuma kaupungintalolla.
Muita juttuja oli Tiktok yhteistyö, kaksi elokuvaa, Satakunnan meikäläisten uutisia on tehty, 3 Me Itse kokousta pidettiin, Me Itse vuosikokoukseen osallistuttiin 11.9. etänä Huittisten kaupungintalolla.
Facebook faneja on 591 ja kaksi blogia toiminnoista on kirjoitettuna.
Ensi vuonna vaihtuu myös Huittisten Hulivilien puheenjohtajat, nykyinen puheenjohtaja Mari on ensi vuonna varapuheenjohtajana ja nykyinen varapuheenjohtaja Henna on puheenjohtajana. Markus jatkaa tiedotuspäällikkönä sekä Ari ja Maritta taustatukena.
Hyvä vuosi on ollut koronasta huolimatta Huittisissa.
Huittisten Me Itse Hulivilien elokuva- ja mediaryhmän syyskausi alkoi 18.9.2021 kello 12:30 Sataopistossa. Meillä alkoi tänään 12. toimintakausi opistossa.
Tästä alkoi syyskausi 2021
Aloitimme suunnittelulla. Päivän ohjelmassa oli suunnittelua sekä
Huittisten Me Itse kokous
Me Itse vuosikokouksen palautekeskustelua Jaanan kanssa
Syksyn sävelien suunnittelua
4.12. KIITOS Tukiliitto tapahtuman suunnittelu
Toimintasuunnitelma 2022 laatiminen
Taiteesta työtä 2019-2023 suunnitelman päivittäminen
Kokous pidettiin tällä kertaa kokonaan paikan päällä, viime kokous huhtikuussa jouduttiin pitämään etänä.
Kokous alkakoon
Mari toimi puheenjohtajana ja Markus sihteerinä. Vierailevana tähtenä oli Me Itse ry:n puheenjohtaja Jaana Nordlund.
Vieraileva tähti Jaana ja Mirja
Näillä tunnelmilla aloitettiin
HENNA - Hyvää
kuuluu, kiva kun kokoukset alkoivat, oli
kiva nähdä kavereita
MERJA - Kavereita
on kiva nähdä, hyvä että elokuvapiiri jatkuu
MARKUS - Kivaa
että pääsi näihin hommiin takaisin ja näki kavereita
Hanna, Paula ja Joonas
HANNA - on
ollut kivaa nähdä kavereita ja on nähdä kavereita kasvokkain. Olierilaista, kun näkee oikeasti
PAULA - Ihan
hyvin hyvin alko
JOONAS - On
ihanaa, että elokuvapiiri alkoi taas
LAURI - Kiva
että elokuvapiiri alkoi
MARI - Kiva
kun elokuvapiiri alkoi
ISTO – Istolla oli niin kivaa, ettei sanotuksi saanut...
JAANA - Kiva nähdä kavereita livenä
MIRJA - Kiva, että pitkästä aikaa pääsi elokuvapiiriin
Arilta ei kysytty
ARI - Minulta ei kysytty taaskaan mitään...
Huittisten Me Itse Hulivilien kokous 18.9.2021
Kokouksessa käsiteltiin normaalit kokousasiat. Mari veti kokouksen ja Markus toimi sihteerinä.
Ensin luettiin edellisen huhtikuun etäkokouksen pöytäkirja ja puhuttiin vähän talousasioista, jotka on Huittisissa riittävän hyviä tällä hetkellä.
Kuulumiset käytiin ensin paikallisella tasolla, sitten Ari kertoi alueelliset kuulumiset ja lopuksi Jaana kertoi valtakunnalliset kuulumiset.
Tulevista käytiin syksyn kokoontumiskerrat läpi ja 4.12.2021 tulevaa KIITOS Tukiliitto osallisuustapahtumaa. Ensi vuoden toimintasuunnitelmia tehtiin lähinnä SEKKin toimintasuunnitelmia ajatellen, mutta myös tulevaa KeViKe/MEKA TV 30 vuotisjuhlavuotta suunniteltiin.
Suunnitelmista ei enää puutu kuin raha toteuttamiseen, muuten homma on jo puoliksi tehty.
TAITEESTA TYÖTÄ 5 vuotissuunnitelmaa päivitettiin ja päiviteltiin tilannetta, jonka mukaan ensi vuodelle ei ole löytynyt vielä mitään tukea toimintaan. Huittisissa jatkuu Sataopiston kurssit ennallaan, mutta muuta varmaa ei ole vielä tiedossa.
Myös Me Itsen painopistealuetta Länsi-Suomea tullaan hyödyntämään jotenkin, jotta voidaan tuoda paremmin esille myös Huittisissa kehiteltyjä hyviä toimintamalleja.
Päivän ja tämän blogin valokuvat otti muuten Henna
Toimintasuunnitelmat 2022
Sataopiston kurssit ennallaan, kokoonnutaan opiskelemaan 8 kertaa, kokouksia vähintään 4 tai tarpeen mukaan
Järjestetään kesätoimintaa sekä Ilmaisutaidon pajapäivät
KeViKe/MEKA TV 30 vuotisjuhlavuoteen osallistutaan
Myötätuulen viesti 2022 järjestetään 30 vuotisjuhlavuoden kunniaksi Huittisiin ja ehkä myös Säkylään
Taiteesta työtä -5 vuotissuunnitelman 4. vuosi alkaa – historiikkia omasta toiminnasta ja toimintamallien esille tuontia
Me Itse ry:n painopistealue on Länsi-Suomi ja tavoitteena on tätäkin kautta omien toimintamallien esille tuominen sekä vahvistaa Satakunnan meikäläisten alueellista toimintaa
Elokuvia, blogeja, podcasteja, SosMe tiedottamista omasta toiminnasta, 2 tapahtumaa sekä Myötätuulen viestiin osallistuminen