maanantai 5. elokuuta 2024

Huittisten Hulilivilit ihan pihalla ja leirillä

Huittisten Hulivilit oli kesäloman jälkeen ihan pihalla ja leirillä sekä Ilmaisutaidon pajapäivillä 2.-4.8.2025, jossa sentään oltiin vähän sisälläkin. Tässä vähän rapsaa päivistä Tiialta, Markukselta ja Arilta.


Tiian rapsaa


Terve täältä Karhiniemestä. Täällä on ollut perjantaista sunnuntaihin Huittisten meikäläisten elokuvaleiri ja Ilmaisutaidon pajapäivät. Myös Anne Vuorenpää oli täällä perjantaista lauantaihin. Meille Arille ja Tiialle tulee pieni työprojekti ja tätä suunniteltiin muun touhun ohessa.


Eilen oli IHAN PIHALLA keikka. Myös Jaana oli keikalla.


Tällä porukalla Kuuluvammaksi IHAN PIHALLA tapahtumassa

Vähän muutenkin samassa näytettiin elokuvia ja oli kahvitarjoilua.


Tarjolla hyvää musiikkia, Satavarmaa kokemusosaamista, elokuvia ja kahvia

Kolme oli täällä yötä. Perjantai illalla käytiin Anne, Ari, Henna ja Tiia Isosuon luontopolulla.


Keskiyön retkellä painuttiin suolle


Lauantaina käytiin hakemassa Vanhakosken luontopolulla valokuvia, kun päivä leiriläiset lähtivät kotiin.


Vanhakosken satumaisella luontopolulla riitti ihmeteltävää


Palautteet


  • Hyvä keikka lauantaina, yleisöä oli ja kaikilla ole hauskaa

  • 8497 on katsonut Facebookissa eilisen tapahtumien Markuksen laittamia valokuvia

  • Kordelin säätiön Huittisten kaupunkirahastolta saatu tukea, jolla tehdään kolme elokuvaa. Sunnuntaina nyt tehdään Hulivilien Historiikin elokuvan käsikirjoitusta. Se on yksi näistä Kolmesta elokuvasta, joita Kordelin säätiöllä tehdään


Hulivilien oman historiikin käsikirjoitus etenee



Saatiin elokuvaa aika paljon kuvattua. Heidän oma historia alkaa muodostua elokuvaksi ja animaatiotakin kuvattiin.

Tiia Takala
Osallisuus teatterin vertaisohjaaja

 

Markuksen rapsaa


Meillä perjantaina suunnittelua ja harjoitukset lauantain esitystä varten. Konsertti meni hyvin, yleisöä oli mukavasti ja keli oli hyvä.


Tää leiri mennyt äkkiä. Tehtiin animaatiota, kuvattiin meidän historiaa.


Tehtiin animaatiota ja historia elokuvaa

Hyvä leiri oli nämä kolme päivää, kivaa. Ruoka oli hyvää.


Markus Kaunisto
Hulivilien puheenjohtaja ja tiedotuspäällikkö


Arin jälkikommentti


Kotona leirin jälkeen väsyneenä tulin vasta ajatelleeksi, että tämä taisi olla viimeinen minun järjestämäni leiri työelämässä. Mihin ihmeessä minä kanitan vuosikymmenien aikana kerääntyneen leirivarustuksen? Ja varsinkaan, jos ei kukaan jatka tätä toimintaa.


En ole laskenut, montako sataa yön yli kestävää leiriä ja reissua olen järjestänyt tai ollut mukana, en muista, mikä oli ensimmäinen reissu, mutta tämä saattoi siis olla viimeinen järjestämäni leiri ja yön yli kestävä työreissu.


Aika monta leiriä ja reissua ollaan tämänkin porukan kanssa tehty

Nämä leirit ovat parhaita, näiden aikana saadaan yleensä paljon enemmän aikaan kuin arkiympyröissä. Leireillä oppii tuntemaan kaverit paremmin kuin pelkästään kotiympäristössä. Leirit ovat usein aika raskaita, mutta ei kai työn kuulu kevyttä ja helppoa ollakaan, jos jotain oikeaa halutaan saada aikaan.


Hip hei, nyt taas takaisin arkeen!


Ari Impola
kehäraakki ohjaaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti