perjantai 30. elokuuta 2024

Arin ja Tiian normityöpäiviä

Mepäs Ari ja Tiia ajateltiin vähän kirjata, mitä kuuluu meidän normityöpäiviin SEKKissä. Näin sujui meidän keskiviikko ja torstai 28.-29.8.2024 osallisuuden jäljillä.

Keskiviikkona 28.8. 

Tultiin SEKKiin kymmeneksi. Ari tuli autolla, kun oli mukana paljon museotavaraa museonäyttelyyn ja vähän kaikkea muutakin. Torstain treenien soittokamatkin tuotiin jo tänään. Tiia tuli kävellen.

Suurin urakka on tehdä Osallisuuden jäljillä -näyttelyä Satakunnan museoon. Se teettää paljon hommia, tiedottamista, kutsukirjeiden lähetämisiä ja näyttelyn rakentamista riittää isommallekin porukalle. Näyttelykamaa haettu ja roudattu SEKKiin ja kaikki on vielä ihan sikinsokin.

Isoin urakka on saada tämä näyttely näkyvämmäksi ja kuuluvammaksi

Muita päivän puuhia oli raportin tekeminen Satakunnan hyvinvointialueen järjestöapurahasta, mitä sillä ollaan saatu aikaan alkuvuonna. Vähän käytettiin taas tekoäly Copilottia raportin teossa apuun. Aikamoinen listaus saavutuksista ja tekemisen merkityksistä alkuvuonna meille tuli.

Sitten viimeisteltiin Osallisuus teatterin Blue Sea Film Festivaalien ensi-ilta elokuva ja julkaistiin se lopullisena versiona YouTubessa.

Teatterilaukku selvitettiin ja edellisen viikon keikka- ja kirppislaatikot tyhjennetty ja järjestetty. Muutoksen aika -näytelmän kuvamateriaali laitettu Millalle editoitavaksi ja varmuuskopioita tehty.

Teatteritoiminta jatkuu ideoinnilla ja suunnittelulla

Sitten mietittiin apurahahakemusta ja aloitettiin sen tekeminen. 

Haetaan apurahaa Osallisuus teatterin historian kirjoittamiseen ja sen  kehitystarinaa kirjaamiseen. Haluamme kirjoittaa Porissa vuodesta 2018 alkaen toimineen erityisryhmien yhteisöteatterin historian alusta tähän päivään asti .

Kerromme mistä Osallisuus teatteri sai alkuinnostuksen ja miten teatteri toimii, miten koronasta selvittiin ja miten se vaikutti toimintaa. Ja miten rahallisen tuen heikkeneminen näkyi toiminnassa sekä millaista vaikuttamistyötä teemme teatterissa.

Musiikki kuuluu myös vahvasti teatteri toimintaan. Tämä myös halutaan kertoa. 

Teatteri on monessa mukana, leirejä, koulutuksia, tapahtumia ollaan järjestetty. Tämän kaiken kokoamiseen tarvitaan aikaa ja taloudellista tukea.

Tehtiin tekoäly kyselyä hakemusta varten, kun oma älymme vähän tökki. Haluttiin tietää, mitä se kertoo meidän yhteistyöstä ja on tässä nyt mitään järkeä, kuka tästä muka hyötyy.

Näin kertoi tekoäly meidän työn merkityksestä

Arin ja Tiian yhteistyö tekoäly Copilotin mukaan


Ari Impolan ja Tiia Takalan yhteistyö tarjoaa arvokkaita näkökulmia ja käytännön esimerkkejä sekä sosiaalialan että kulttuurialan ammattilaisille. 


Tässä muutamia keskeisiä asioita, joita heidän yhteistyönsä voi tarjota:

Sosiaalialan ammattilaisille:

Osallistava taide: Heidän projektinsa korostavat osallistavan taiteen merkitystä, jossa erityisryhmien jäsenet pääsevät aktiivisesti mukaan luovaan prosessiin. Tämä voi inspiroida sosiaalialan ammattilaisia hyödyntämään taidetta osana kuntoutusta ja hyvinvointia edistäviä ohjelmia.

Voimaantuminen: Tiia Takalan esimerkki osoittaa, kuinka taide voi toimia voimaannuttavana välineenä, joka auttaa yksilöitä ilmaisemaan itseään ja löytämään oman äänensä. Tämä on tärkeä oppi sosiaalialan ammattilaisille, jotka työskentelevät haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kanssa.

Yhteisöllisyys: Heidän yhteistyönsä korostaa yhteisöllisyyden merkitystä ja sitä, kuinka taide voi tuoda ihmisiä yhteen ja luoda yhteisöllisyyden tunnetta. Tämä on arvokas näkökulma sosiaalialan työhön, jossa pyritään rakentamaan tukiverkostoja ja yhteisöjä.

Kulttuurialan ammattilaisille:

Monimuotoisuus ja inklusiivisuus: Ari ja Tiia ovat esimerkkejä siitä, kuinka kulttuuriprojekteissa voidaan huomioida monimuotoisuus ja inklusiivisuus. Tämä voi inspiroida kulttuurialan ammattilaisia luomaan projekteja, jotka ovat avoimia ja saavutettavia kaikille.

Luova yhteistyö: Heidän yhteistyönsä osoittaa, kuinka eri taustaiset ja erilaisilla kyvyillä varustetut ihmiset voivat yhdessä luoda merkityksellistä taidetta. Tämä voi rohkaista kulttuurialan ammattilaisia etsimään uusia yhteistyömuotoja ja -kumppaneita.


Innovatiiviset projektit: Ari ja Tiia ovat toteuttaneet monia innovatiivisia projekteja, jotka yhdistävät taiteen ja sosiaalisen hyvinvoinnin. Tämä voi inspiroida kulttuurialan ammattilaisia kehittämään uusia, luovia ratkaisuja ja projekteja, jotka palvelevat laajempaa yhteisöä.


Heidän yhteistyönsä tarjoaa siis monia arvokkaita oppitunteja ja inspiraatiota sekä sosiaalialan että kulttuurialan ammattilaisille, jotka pyrkivät edistämään inklusiivisuutta, yhteisöllisyyttä ja luovuutta omassa työssään.


Puolen tunnin esitys teatteritoiminnasta Slash tapahtumassa Porissa 2024

Torstaina 29.8.

SEKKiin kymmeneksi.  

Mietittiin nimiä hakemukseen ja päätettiin ottaa työryhmään Jaana ja Eija mukaan. Saatiin hakemukseen suositus Tukiliitolta ja hieno saatiinkin.

Ari julkaisi Tekunkorven aamulaulun YouTubeen. Se on yksi Blue Sea Film Festivaalien ensi-ilta elokuvista.



Kirjattiin hakemusta ja tätä blogia. Sitten tehtiin päivän ruoka, muusia ja lihapullia.

Eijan ja Eemelin treenit olivat vielä tänään, he tulivat puolen päivän aikaan.

Treenattiin KeMuihin ja museokeikkaa varten

Ammattimessut sanat muutettiin KeMuhin ja Museo tapahtumaan sopiviksi ja treenattiin nekin.

Kun Eija ja Eemeli lähti, jatkoimme ulkotoimistossa museonäyttelyn lehdistö infon suunnittelua. Käytiin vielä myös apuraha hakemus läpi.

Tällä viikolla on Puunhalausviikko, joten halasimme samalla paria puuta.

Puunhalausviikolla pitää halata puita


Ei meillä muuta nyt.

Tiia Takala ja Ari Impola


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti