perjantai 20. maaliskuuta 2020

Tiian koronapäiväkirjasta

TAITEESTA TYÖTÄ -kokemustoimijat ja erityisosaajat kirjoittavat koronapäiväkirjoja, ottavat päiväkirjaan valokuvia, tekevät runoja, laulunsanoja ja varsinkin yksin asuvat koittavat edistää etäyhteyksillä vammaisyhteisöiden kulttuurielämää ja kulttuurin saavutettavuutta Taiken osa-aikatuella. Tehtävä vaatisi kyllä melkein kaksikin ohjaajaa ja taustatukea, mutta yhdellä puolikkaalla mennään. Päiväkirjoja puretaan sitten, kun taas voidaan toimia yhdessä. Kirjoitusten perusteella tehdään näyttelyitä,  lyhytelokuvia ja syksyn Osallisuus teatterin näytelmää sitten joskus aikanaan.

Tässä toinen #taiteestatyötä koronapäiväkirja Tiia Takalan ajatuksista. Lisäksi Tiialle annettiin tehtäväksi kuvata valokuvin, millaisia tunnelmia hänellä on.



Moi Porista 17.3.2020


Tiialle on annettu tehtäväksi kuvata elämää Porissa omin silmin katsottuna

Kirjoitan tähän eräänlaista 
korona karanteeni päiväkirjaa. 

Jouduin luopumaan työkeskuksen työstä
ja avotyöstä ainakin kuukaudeksi,
kun huomisesta alkaen 18.3.2020
kun työkeskus on kiinni. 


Avotyö paikallani halutaan välttää
turhaa tartunta riskiä,
joka hyvä asia,
kun olen avotöissä asumisyksikössä,
jossa asuu huonokuntoisia ihmisiä. 



Aamupalaksi 19.3. Tiialle annettiin tehtäväksi kuvata, miten kuvata päivän tunnelmia 

Yritän juuri miettiä, miten saan kulumaan,
kun en pääse töihin. 
Onneksi tämä kirjtoitaminen antaa ajan kulua. 

Nyt täytyisi löytää motivaatiota
pitää vuorokausi rytmi hyvänä.
Siis nousta ylös
ja mennä illalla nukkumaan ajoissa. 


Aamulla aion nukkua hieman pidempää, 
kuin normaalisti arki aamuna. 


Hiljainen on Tiian kotikatu

Toivon, että tulisi oltua ulkona paljon. 
Kauppakeskuksia ja kahviloita koitan välttää, 
mutta ruokakaupassa on välillä pakko käydä. 


Autiolta näyttää Tiian Pori 19.3.2020

En pelkää tautia, 
mutta myöskään halua sitä. 
En myöskään haluaisi levittää sitä. 

Jos minulle tulisi se,
vaikeinta olisi aika,
jolloin ei olisi oireita. 

Mutta kun saanut tartunnan,
voisi tartuttaa toisia ihmisiä vahingossa. 



Kiinni on ja pysyy.

Ymmärrän,
kuinka vakavasta taudista on kyse. 



Ohjeistusta joka lähtöön joka kadunkulmalla

Koronan takia maassamme on tehty 
poikkeuksellisia rajoituksia, 
jotta taudin leviämistä saadaan hillittyä. 


Tiian normiarkea lähiviikkoina

Mitä vähemmän tauti leviää
sitä nopeammin arki palautuu normaaliksi. 

Vaikka rajoitukset nyt haittaavatkin arkea, 
yritetään pitää mieliala kuitenkin korkealla 

Yksinäisyys on minulla varmasti asia, 
joka tulee lannistamaan tunnelmaa. 
Tykkään olla yksin, mutta liika on liikaa. 
Onneksi voin soitella 
ja viestillä puhelimella ihmisten kanssa. 
Saan vähän helpotusta yksinäisyyteeni. 


Näin se on vain nähtävillä

Voihan jonkun yrittää nähdä kahdestaan. 
Minulle parhaiten sopii 
ne vuorovaikutus tilanteet, 
jossa saan olla tekemisestä 
jonkun kanssa kahdestaan. 

Pidän myös porukalla toimimisesta, 
mutta metelin keskellä 
ajatusten koossa pitäminen tosi on vaikeaa 
ja väsyttävää.


Tiian #taiteestatyötä on kirjoittaa ja valokuvata. Syksyllä ehkä tehdään näyttely näistä runotauluista.


Tiia Takala,
MEKA TV toimittaja,
Osallisuus teatteri
 ja Porin meikäläiset aktivisti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti