Itsenäisyys on meikäläisillekin tärkeä asia
Maria Vuorelan itsenäisyyspäivä |
Itsenäisyyspäivä on meikäläisille aina ollut harras vapaapäivä. Tähän liittyy hyvin vahvasti itsemääräämisoikeus, joka tuottaa erityisryhmille ajoittain aikamoista päänvaivaa. Ei ole aina itsestään selvää, että vaikka meillä kaikilla on oikeus itsenäisesti määrätä meitä itseemme liittyviä asioita, toteutuuko oikeus.
Varsinkin vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeus herättää epämääräisiä tuntoja, koska heidän elämäänsä on usein pyritty holhoamaan ja rajoittamaan. Tätä vastaan on KeViKe ja MEKA TV toiminta aina tahinut, vaikka aina välillä tuntuu, että yhtä turhaan kuin tuulimyllyjä vastaan taistelleen don Quijoten taistelut. Asenteita vastaan on joskus vaikea taistella ja minkäs teet jos esteenä on vain asenteet.
Tätä itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeuden tarvetta ollaan tuotu esille myös yhteistyökumppanien kanssa, Me Itsen, Kehitysvammaliiton, Keityusvammaisten Tukiliiton ja Palvelusäätiön sekä tietysti Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksen kanssa. Ja niin monen muun kolmannen ja neljännen sektorin toimijoiden kanssa. Myös vapaa sivistystyö tukee itsenäistymistä ja itsemääräämisoikeutta.
Itsenäisyys ei tarkoita sitä, että saa itse määrätä, että minä ensin, vaan se on myös vapautta valita kenen kanssa toimii ja miten vaikuttaa. Ja kuten kaikki tietävät, vapaushan on vastuista suurin. Vastuu taas merkitsee sitä, että toista pitää kunnioittaa ja ottaa huomioon. Tämä vastuun ottaminen ja myös jakaminen on ollut meikäläisten MEKA TV toiminnan peruskiviä.
Millaista itsenäisyyttä toteutettiin vuonna 2004?
Kehitysvammaisten omaehtoisen MEKA TV kulttuuritoiminnan tuen romahdettua vuosituhannen alussa piti hakea jostain uusia tuulia tai laittaa pillit pussiin. Uutta voimaa haettiin SEKKin Mediavaunu hankkeen kautta.
Hanke oli maaseudun kehittämishanke, jossa Satakunnan Elävän Kuvan Keskus tarjosi pyörillä liikkuvan Mediavaunun täydellä digitaalisella esitys-, koulutus- ja tuotantolaitteistolla ohjaajineen. Vaunu on kehitetty 2003-2005 Leader plus rahoituksella Karhuseudun kylien käyttöön, mutta nykyään vaunu on edelleen MEKA TV käytössä koko Satakunnan alueella ja erityisryhmille valtakunnallisestikin ja vietävissä juuri sinne, mihin vain löytyy rahoitusta ja tekemisen innostusta - rahakaan ei toki ole este, voidaan hakea sitä yhdessä!
Mediavaunun pysäkkejä 2004 |
Ensi vuonna muuten Mediavaunu täyttää 20 vuotta. Elämä on yhtä juhlaa!
Toinen Suomi tuotti 3 dokumenttia, jossa MEKA TV ohjaaja oli mukana ohjaajana. Isolinnankatu, Resinaralli ja Kotini kodisjoki julkaistiin 8 muun Toinen Suomi ensi-iltojen myötä 2004.
YLEn Toinen Suomi -dokumenttiprojeti päättyi Satakunnassa 2004 |
Tässä vaiheessa oli taas pohtimisen paikka, pitäisikö mokomasta MEKA TV ideasta ja erityisryhmien kanssa yhdessä tekemisestä antaa periksi, kun tukea ei juurikaan ollut ja tehdä ammattilaisena vain 2-4 elokuvaa vuodessa. Hommaa pyöritettiin freelancer vetoisesti ohjaajan omalla kalustolla ja riskillä, vaikka tekeminen oli yhteisöllistä. Rahaa riitti toimintaan, mutta koulutus- ja tuotantokalusto oli hommattava itse.
Päädyttiin sitten pitämään oma pää ja oma itsemääräämisoikeus omassa hallinnassa. Näin MEKA TV taru jatkui yhdessä SEKKin kanssa.
Itsenäisyydessä on puolensa. Toisaalta on vapaus tehdä omia päätöksiä ja kantaa itse vastuu omista teostaan. On oikeus valita yhteistyökumppanit.
Huonoa on taas se, että ollaan omillaan tuon vapauden vastuun kanssa, varsinkin, kun tuo perustuki ja -turva puuttuu. Tiukassa tilanteessa ollaan yhdessä yksin, mutta yhdessä ME selvitään, ainakin meistä moni uskoo niin. Kun perustuki puuttuu toiminnalta, joka ikinen vuosi on keksittävä pyöriä liikuttava polttoaina aina uudestaan, miten saadaan toiminta liikkeelle. Ilman hyviä yhteistyökumppaneita emme voisi olla koskaan itsenäisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti