torstai 22. joulukuuta 2022

MEKA TV 30 vuotta joulukalenteri 29/31 - Työparimalli

Torstai 22.12.2022
Joulukalenterin luukku 28/31
Työparimalli

Vuoden viimeistä työpäivää viedään, jolloin tehdään yhdessä hommia, sitten rauhoitutaan joulun viettoon. MEKA TV toiminta on ensisijaisesti ryhmätoimintaa, mutta ohjaajalla on ollut työpari apuna aina kun sellaiseen on ollut mahdollisuus. Työparin merkitys koronavuonna 2020 oli erityisen tärkeää, kun ryhmätyöskentely oli rajoitettua.

Työparimalli

Työpari Ari ja Tiia joulutunnelmissa

KeViKe ja MEKA TV toiminnan ohjaus on perustunut usein työpari työskentelyyn. Vaikka toiminta on enimmäkseen yhteisö- ja ryhmätyöstentelyä, ja asioiden kehittely vaatii usein yksinäistä puurtamista, mutta sehän nyt on aivan selvää, ettei yksin voi selvitä kaikesta.

KeViKen ja MEKA TV toiminnassa on ollut 3 vuosikymmenen aikana kutakuinkin noin 120 harjoittelijaa, jotka ovat oman harjoittelunsa ohella toimineet myös Ari työparina kehittämässä toimintaa kuka milläkin tavalla oman osaamisensa mukaan.

1990 luvulla harjoittelijat olivat enimmäkseen sosiaalialalta. KeViKen perustajajäsenellä JP Niemellä oli kokemustoimijana melkoisen merkittävä rooli toiminnan kehittämisessä alkuaikoina, mutta muuten Arin työpareina toimivat pääosin sosiaalialan opiskelijoita.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen harjoittelijat tulivat enimmäiseen media-alalta. Marko Moisanderilla oli suuri rooli toiminnan kehittämisessä, ja varsinkin silloin, kun varsinaisella ohjaajalla ei ollut tukea omaan työhön, homma eteni melkein kokonaan harjoittelijoiden työpanoksen voimalla. 2000 luvulla sekä Satakunnan Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen, SAMKin medianomien sekä SEKKin harjoittelijoidan kautta saatiin MEKA TV toiminta uuteen kukoistukseen, kun vuosituhannen vaihteessa erityistaidetoiminnan tuki romahti. Erityisesti pitää kiittää Satu Juholan ja Katja Saaren työpanosta. 

2008 lähtien ja samalla kun Satakunnasta loppui medianomi koulutus, on työharjoittelijoina ollut oikeastaan vain erityisryhmien erityisosaajia ja kokemustoimijoita. 2005 Jaana Nordlundin kanssa alkanut yhteistyö kehittyi 2008 lähtien Me Itse toiminnan ohessa. 2010 lähtien onkin Arin työparina toiminut katkeamattomasti aina vähintään yksi erityisryhmiin kuuluva kokemusasiantuntija ja -osaaja.

Jaana Nordlund on ollut Arin työparina muutamia katkoksia lukuunottamatta lähes koko ajan. Piia Nurminen vaikutti hyvin paljon kokemustoiminnan kehittämiseen. 2010 luvun alkupuolella. Sitten on harjoittelijoina toiminut Jari Nurmi osallisuuden jäljillä, Elina Lähteenmäki ja nyt Tiia Takala 2020 alkaen kokolailla täysipainotteisesti.

Työpari syksyllä 2019 ennen koronaa

Työparimallin kehittelyä on vaikeuttanut koko ajan se, että varsinaisella ohjaajalla ei ole säännöllistä työtä, vaan koko homma toimii hankkeiden ja opistokausien sekä tilaustöiden kautta, eikä myöskään säännöllistä työaikaa ole. MEKA TV ei myöskään saa mitään korvauksia harjoittelijoiden ohjaamisesta, joten jos ohjaajalla ei ole töitä, niin ei voida harjoittelijoillekaan mitään tarjota. Tämä epävarmuus on aiheuttanut suuria hankaluuksia asioiden kehittämisen kanssa koko ajan.

Työparimallia ollaan kehitetty koko ajan muun työn ohessa, mutta mitään pysyvyyttä ja kestävää kehitystä ei olla löydetty. Satakunnassa on noin 16-20 erityisryhmiin kuuluvaa koulutettua vertaisohjaajaa ja kokemustoimijaa, jotka pystyisivät toimiaan Arin tai jonkun muun vastaavan ohjaajan työparina. 2010 luvulla kierrettiin myös Suomea pitkin ja poikin kouluttamassa Me Itse ja Radio Valon koulutuksissa. Täältä löytyi myös noin 20 erityisosaajaa muualta Suomesta, jotka Ari ottaisi vaikka pystymetsästä työparikseen ja kokemustoimijaksi muita ryhmiä kouluttamaan tai yhteisöelokuvia tekemään.

Syksyn työparisuunnittelua menossa

Tällä hetkellä MEKA TV työpareina toimii Ari ja Jaana. Jaanalla on palkallinen työsuhde Me Itsen kanssa, mutta varsinaista ohjauksen työsopimusta ei ole, joten homma etenee lähinnä ystävyyssopimuksella silloin kun muilta töiltä ehtii. Jaana on mukana usein Me Itsen alueellisena työntekijänä ryhmien kanssa iltaisin ja viikonloppuisinkin, kun Arilla on näiden ryhmien kanssa kursseja. Jaana oli myös Näkyvämmäksi koulutuksessa yhtenä suunnittelijana ja ohjaajana Arin ja Tiian kanssa. Yhteistä työpari ja/tai tiimityöskentelyä on 1-2 päivää viikossa.

Myös Eija on Ari tärkeä työpari kuvaus- ja soittokeikoilla

Arin ja Tiian työparitoiminta


2020 tuli Tiia Takala alkuvuonna torstai iltapäivisin työharjoitteluun lähinnä oman taiteellisen työnsä kehittämiseksi. Tiia oli myös Osallisuus teatterin yhteisövastaava sekä HPNN laulujen sanoittaja että muutekin luova ja lahjakas kokemustoimija, jolle haluttiin löytää aikaa oman työn kehittämiseen. Olimme saaneet myös Rakkaudella porilaisille -tapahtumien järjestämiseen tukea ja myös näiden järjestämisiin Tiian osaamista ja luovaa panosta haluttiin hyödyntää.

Työharjoittelussa Ari ja Tiia

13.3.2020 maailma pysähtyi korona vuoksi ja ryhmätyöskentely pysähtyi täysin. Pahimman koronasulun aikana Ari ja Tiia sopivat, että työskennellään kerran viikossa SEKKissä, kun kaikki SEKKiläiset olivat  koronapakkolomalla ja SEKKissä oli kohtuullisen turvallista kokoontua.


Ari oli saanut tuolloin tukea Satakunnan kulttuurirahastolta 1100 yhteisöelokuvaa -arkistointihankkeeseen ja tämän turvin näytti siltä, että säännöllistä osa-aikatyötä löytyisi vuodeksi eteenpäin sillä tavalla, että Ari voisi ottaa harjoittelijan mukaan hankkeeseen. 

1.6.2020 aloitettiin työharjoittelu Tiian ja Porin perusturvan sopimuksesta kahdesta harjoittelupäivästä viikossa. Myöhemmin Porin kaupungin ja SEKKin kumppanuussopimuksen myötä harjoitteluaikaa on voitu lisätä ja tänä päivänä Tiia toimii 3 päivänä viikossa SEKK harjoittelijana Arin työparina sekä 1 päivänä muissa kulttuuritehtävissä lähinnä Osallisuus teatterin asioita kehittämässä.

Näistä 2020 tapahtumista ja tehtävistä kertoo hyvin elokuva Tiian galleria;



Mitä kertoo Tiia asiasta?


Aloitimme työparina 1.6.2020. Teemme yhdessä töitä noin 4 päivää viikossa. 

Vakituisia ryhmiä yhteisiä on Merikarvian elokuva- ja mediaryhmä, Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri, Ojantien TIKTOK kurssi, Osallisuus teatteri, HPNN ja Mistelin taidetestaamo. 

Meillä on erilaiset tehtävät. Autamme ja tuemme toinen toisen toisiamme. Tuotamme yhdessä lyhytelokuvia. Teemme apurahahakemuksia. Näkyvämmäksi hankkeessa saimme samaa tunti 
palkkaa. Tärkeimpiä asioita ovat luottamus ja huumorintaju. 

Hyvän työparin resepti

  • Luottamus ja luotettavuus työparia kohtaan, että yhdessä sovituista asioista pidetään kiinni ja asiat hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla yhdessä sekä saadaan toisiltamme apua, tukea ja neuvoja kaikista mahdollista asioista
  • Huumorintaju
  • Pitää kunnioittaa toisen erilaisuutta ja yksityiselämää 

Kohti uutta epänormaalia 2020

Vuoden päätyö Osallisuus teatterin näytelmä peruttiin päivää ennen ensi-iltaa

MEKA TV 31 luukkuisessa joulukalenterissa ollaan päästy jo muistelemaan toimintavuotta 29. Se oli vuosi, jolloin myös erityisryhmien ja erityistaidetoiminnan matka kohti normaalia sai käänteen matkaksi kohti uutta epänormaalia.



Jos viisivuotisen Taiteesta työtä -hankkeen ensimmäinen toimintavuosi 2019 oli menestysvuosi, niin tämä toinen 2020 oli menetysvuosi. Erityistaidetoiminnasta tuli koronan vuoksi eristystaidetoimintaa, mutta tapahtui sitä sentään hyviäkin asioita kaikkien taka-askelien, menetysten ja torjuntavoittojen lisäksi.


Tavoitteena on ollut Taiteesta työtä -hankkeen myötä myös tuotteistaa tätä työparimallia, jossa ammattilainen ja kokemustoimija toimivat työparina yhdessä. Tähän asti esimerkiksi Arilla ja Tiialla on ollut vuosittain 20-30 tilaisuutta, jossa he ovat olleet esillä työparina erilaisissa tilaisuuksissa ja koulutuksissa sekä muiden että omissa järjestetyissä tapahtumissa livenä ja verkossa, joten on tuo kehittely jäänyt vähän retuperälle kaiken kiireen jalkoihin. Ehkä ensi vuonna sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti