perjantai 2. joulukuuta 2022

MEKA TV 30 vuotta Joulukalenteri 10/31 - Huittisten Hulivilit

Lauantaina 3.12.2022
Joulukalenterin luukku 10/31
Huittisten Hulivilit

Tänään YK kansainvälisenä vammaisten päivä Huittisten Hulivilit järjestivät Yhdessä ME selvitään -kiertueen tapahtumapäivän. Tapahtumassa muistellaan myös menneitä tapaamisia Huittisissa sekä mitä tapahtui MEKA TV maailmassa 2001.

Tällä porukalla on teille asiaa

Yhdessä ME selvitään Huittisissakin

KeViKe kävi Huittisissa ensimmäistä kertaa Myötätuulen viestin yhteydessä 1992. Samoin 1994 ja 1996. 

1996 oli Äetsän viestintäleirillä mukana myös muuan Hanna Peltonen, joka on edelleen Huittisten mediaryhmässä mukana.

Hanna ja muisto vuodelta 1996

Viesti kävi 2001, kun kierrettiin kuvaamassa Satakunnan kuntia teemalla Päivä kotikunnassa. 

2010 Myötätuulen viestissä saimme sitten kontakstin Huittisten seudun kansalaisopistoon - nykyään Sataopisto - ja täältä lähti käyntiin Hulivilien elokuvapiiri. Me Itse ryhmäksi tämä elokuvapiiri tuli 2013. Loppu toiminnasta onkin sitten pelkkää legendaa, Hulivilit ovat ryhmänä vaikuttaneet monella tapaa sekä Huittisissa, alueellisesti Satakunnassa ja myös valtakunnallisesti ollaan oltu hyvin näkyvillä Tukiliiton ja Me Itsen toiminnoissa.

Myötätuulen viesti kävi siis Huittisissa 2001. Mitä muuta sinä vuonna tapahtui?

2001 MEdiaa KAikille TuotantoVisio

MEKA ToimintakaaVio 2001

Lyhytelokuvia ja TV ohjelmia tehtiin 34 eli lähes puolet vähemmän kuin edellisenä vuonna. Syykin oli yksinkertainen, tuet olivat romahtaneet ja tukea löytyi vain puolet edellisen vuoden tuista. Jotain uutta oli pakko keksiä toiminnan tueksi, kun vanhat hyviksi koetut toimintamallit eivät enää saaneet tukea mistään.

Kuvaavaa oli, että meillä ei ollut varaa osallistua edes omiin kehitysvammaisten Tähdenlentoja tapahtumaan, jota oltiin innolla kehittämässä. Myös Me Itse toiminnasta tipahdettiin ulkopuolelle, kun omaan osallistumiseen ei löytynyt resursseja. Tilanne oli sama kuin nykyäänkin, että erityisryhmien esiintymisissä viulut maksaa artisti itse, mutta kun ei ollut rahaa, niin viulun soitot jäi soittamatta.

Jonkinverran toimintaa tukemaan tehtiin tilaustöitä järjestämällä työttömille mediakursseja, avustettiin syrjäytymisuhan alla olevien lasten ja nuorten kanssa media- ja teatteritoimintaa. 

Teatteri Ravalli kynti myös syvässä lamassa, mutta kolmas kesäteatterinäytelmä sentään saatiin aikaan Ravaninkodon henkilökunnan avustamana muun työn ohessa. Myös työharjoittelija Marko Moisanderin työpanos ja vapaaehtoistyö oli korvaamatonta.


Yhteenvetoa 2001

  • 7 videota ja 27 TV ohjelmaa
  • 2 verkkolehteä
  • 2 näyttelyä
  • 2 teatterikäsikirjoitusta äänitöineen
  • 11 koulutustapahtumaa, kurssia ja leiriä
  • 14 tapahtumaa
  • 1 palkinto

Tavoitettavuus 2001

  • Esillä noin 100 satakuntalaista tekijää
  • Internet-sivuilla 12000 käyntiä
  • Paikallis TV kanavilla 240000 katsojaa
  • Canal + ranskankielisillä alueella muutama miljoona katselijaa

Tänään 3.12. Huittisissa vammaisten päivänä

Tänään pysähtyy Huittisten kaupungintalolle Yhdessä ME selvitään -kiertue. Tämä on kiertueen 10/15 etappi. 

Tällä porukalla suunniteltu kiertue

Alunperin oltiin suunniteltu, että kierretään kaikki Satakunnan kunnat vielä kerran Myötätuulen viestin kanssa 30 vuotis juhlakiertueelle, mutta myötätuuli rahoituksen suhteen kääntyi vastatuuleen. KeViKe ja MEKA TV juhlavuotta ollaan kuitenkin viety muun työn ohessa. Asia on ensimmäistä kertaa ollut esille 2018, jolloin tehtiin yhteinen Taiteesta työtä -5 vuotissuunnitelma Satakunnan meikäläisille ja MEKA TV ryhmille.

5 vuotissuunnitelmaa tehdessä 2019-2023 emme lainkaan osanneet huomioida koronaa, Venäjän sotaa, STEA päätöstä leikata Me Itse rahoituksesta puolet pois eikä sähkömarkkinakriisiä. Soteuudistus oli mielessä ja suunnitelmissa vahvasti ja 2019 oltiinkin hyvin suunnitelmassa kiinni, mutta sitten nuo ennalta arvaamattomat häiriötekijät saivat suunnitelman pois raiteiltaan. 

Meillähän ei ole tapana periksi antaa, joten koitamme nyt yhdessä selvitä alkuperäisen suunnitelman kanssa tuoda toimintaamme esille kaikin mahdollisin tavoin 30 vuotis juhlavuoden aikana, jotta toiminta saisi jatkoa tämän 5 vuotiskauden jälkeenkin.

Tänään siis vedetään kaupungintalolla Sataopiston kurssia ja muun työn ohella siis tämä kaikille avoin yleisötapahtuma.

Ohjelmaa vetää Henna ja Mari. Tiedotuspäällikkö Markus, joka on muuten ensi vuoden Hulivilien puheenjohtaja, pitää hienon koosteen menneen vuoden toiminnoista.

Ari ja Hanna muistelevat 1996 alkanutta yhteistyötä ja Äetsän viestintäleirien merkitystä tähän päivään.

Valtakunnallinen Me Itse puheenjohtaja Jaana Nordlund kertoo, mitä kuuluu Me Itselle. Sitten annetaan puheenvuoro kokemustoimija Jasmin Blomanderille.

Sitten katsotaan elokuva Elokuvan arvoinen Jaana sekä Hulivilien maailman ensi-illassa Hulivilihumpappappaa.

Saattaa olla, että jotain yllätyksiäkin ohjelmaan tulee, mutta tilaisuuden päätteeksi esittää musiikkia varta vasten tätä tilaisuutta ajatellen kerätty Trio Huikeat, jossa Jaana, Ari ja Henna esittävät muutaman laulun päivän päätteeksi. 

Kahvitkin toki nautitaan jossain vaiheessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti