torstai 15. joulukuuta 2022

MEKA TV 30 vuotta Joulukalenteri 23/31 - Neljäs vuosineljännes 2022

Perjantaina 16.12.2022
Joulukalenterin luukku 23/31
4. vuosineljännes

Tänään SEKKin huopatossutehtaalla on entistäkin hiljaisempaa, SEKKin työväki on pakkolomilla ja MEKA TV tontut Tiia ja Ari vapaalla. Ollaan sentään sen verran ahkeria oltu, että saadaan tämän vuoden viimeinen vuosineljännes sekä toimintavuosi 2014 muisteltua aiemmin kirjoitetuista jutuista.

Neljäs vuosineljännes 2022

Huittisten Hulivilien vuosineljännes päättyi 3.12.2022 Yhdessä ME selvitään tapahtumaan


Viime vuosina MEKA TV työvuosi on huipentunut loppuvuoteen kehitysvammaisten teemaviikolle. Muutenkin vuoden viimeinen vuosineljännes on työntäytteistä aikaa, pitää saada homma Näkyvämmäksi, jotta seuraavanakin vuotena jostain saadaan tukea toimintaa. Perusrahoituksen ja -tuen puuttumisen vuoksi joka ikinen vuosi on kaikki rakennettava aina uudestaan. Tästä syystä 5 vuotinen Taiteesta työtä -suunnitelma on ollut hyvä, ei tarvitse pyörää pyörittävää polttoainetta ja moottoria joka vuosi keksiä uudelleen.

Tämä vuosi on mennyt kokolailla MEKA TV 30 vuotta juhlavuoden merkeissä, mutta kun ollaan jouduttu toimimaan vajaalla rahoituksella, niin juhlia ollaan vietetty lähinnä muun työn ohessa ja työn merkeissä. Kansalaisopistoissa ryhmät toimivat normaalisti yhtä lukuun ottamatta ja Taiteesta työtä -toiminta eteni 20 tuntia viikossa 10 kuukautta. Toimintaan jäi silti noin 7000,- musta aukko, aika paljon jouduttiin toimintaa karsimaan. Myötätuulen viesti olisi ollut kruunaus tälle juhlavuodelle, mutta jäljelle historian kirjoihin jää vain punakynän yliviiva suunnitelmille.

Miten meni viimeinen vuosineljännes? Kurkataanpa taas Tiian muistiinpanoihin päivien kuluista lokakuusta tähän päivään.

Otteita Tiian kirjaamasta lokakuusta

1.10. Lokakuu alkoi niin, että vierailin Arin kanssa Tähtitaivaan elokuvapiirissä Eurajoella. Siellä kuvattiin TikTok. Sen jälkeen kävimme kokoustamassa Eurajoen Me Itsen kanssa. Samalla käytiin syömässä. 

Eurajoen vuosineljänneksen päätös 2.12.2022

3.10. Maanantai oli Merikarvian kurssi päivä. Tästä päivästä onkin Marko tehnyt oman blogin.  Laadimme samalla ensi vuoden toimintasuunnitelmaa MEKA TV:lle SEKKin toimintasuunnitelmiin.

4.10. Tiistaina oli osallisuus Teatteri aamupäivällä teimme tämän vuoden vuoden näytelmää ja iltapäivällä harjoittelimme musikaalia Me Itse päiville.


5.10. Keskiviikkona oli taidetestaamo Mistelissä. Siellä oli vertaisohjaajina Eija, Henna ja minä. Sen jälkeen harjoittelimme SEKKissä musikaalin lauluja.


Musikaalitreenejä ja yllätysbileitä Mistelissä

6.10.Torstaina oli Tekunkorven elokuva ja muistelupiiri. Tänään täällä Tekunkorvessa edistettiin Tekunkorven vuosilaulua. Nyt välikuvatkin valittu. Nyt järjestään kuvat oikeaan järjestykseen. Alkutekstit on jo tehty. Siiten tehtiin lopputekstit. Nyt viilattiin se. Myös julkaistiin se.





Tämän jälkeen päivä jatkui SEKKissä.


7.10. Perjantaina oli Rauman Nummen kaupunginosan kuvauspäivä.


8.10 Lauantaina oli minulla vapaapäivä. Arilla oli Eurajoen Tähtitaivaan elokuvapiiri ja Kiukaisten kurssi.


9.10. Sunnuntai oli lepopäivä kaikille.


Mitä sitten?


Ojantien TikTok kurssia, teatteri treenejä, HPNN ja musikaali treenejä, Mistelin taidetestamoa, SEKKiä, Tekunkorpea, Huittisten Hulivilejä, Me Itse palaveria ja Yllätysbileen Mistelissä.


21.-22.10. Perjantaina ja lauantaina olimme Me Itse päivillä Tampereella, jossa esitimme minimusikaalin Minkäs teet jos esteenä on asenteet. Sitten oli meidän lähes vuoden kestänyt projekti siinä.


Lähes vuoden kestäneen kehitystyön päätös

Syysloman jälkeen valmistauduttiin kaikkien ryhmien kanssa Yhdessä ME selvitään -kiertueeseen. Elokuvia editoitiin ja järjesteltiin 15 eri tapahtumaa ja tapaamista.


14/15 tapahtumasta saatiin toteutettua, vain yhden korona vei

Yhdessä ME selvitään -kiertue

Alunperin suunniteltiin, että KeViKen, MEKA TV ja Myötätuulen viestin 30 vuotis juhlavuotta juhlittaisiin koko Satakunnassa viemällä Myötätuulen viesti vielä kerran. Samalla oltaisiin saatu näppärästi koko MEKA TV toiminta pakettiin koko 3 vuosikymmenen ajalta, olihan nämä toimineet samana projektijatkumoa koko 30 vuoden ajan. Ei saatu tähän tukea, joten päädyttiin sitten laittamaan paukut loppuvuoteen kehitysvammaisten teemaviikon ympärille ja tehdä tänne pienimuotoisemman juhlakiertueen.

Varsinaisella 30 vuotta juhlaviikollahan 7.-14.2.2022 oltiin kokonaan ilman hanketukea, joten sitä paremmalla syyllä nyt syksyllä yritettiin uudestaan.

Kiertueen piti alkaa Kankaanpäästä 7.11. ja jatkua Kiukaisissa 19.11. Korona vei molemmat tapahtumat ja alkoi olla jo aika epätoivoinen olo, että näinkö tässä taas käy. 21.11. päästiin onneksi liikkeelle ja tässä tämä kiertue.

  1. 21.11. Kankaanpään Wirtaamossa avoin tilaisuus. Vierailevina tähtinä Jaana, Tiia ja Mikko.
  2. 24.11. Ahlaste tuupin kauden päättäjäiset nuorisoseuran talolla. Arin lasten ja nuorten ryhmä Ahlaisissa
  3. 25.11. Pori Film Festival ja MEKA TV 30 vuotta juhlanäytös Iso Karhussa - elokuvat esitteli Tiia ja Ari
  4. 26.11. Satakunnan Tukipiiri järjestii Antinkartanossa keskustelutapahtuman ”Hyvinvointialue/Kehitysvammaisten palvelut”. MEKA TV ohjaaja hoiti tilaisuuden etäyhteydet ja tekniikan.
  5. 28.11. Merikarvia Wassa - elokuvapiirin avoimet ovet - mukana Ari Impola ja Tiia Takala sekä Merikarvian meikäläiset
  6. 29.11. tiistaina 12:00-15:00 valtakunnallinen 15. erityisryhmien elokuva- ja teatteriseminaari sekä Osallisuus teatterin ensi-ilta
  7. 1.12. Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirin tapaaminen - yksityistilaisuus, vieraina Dansku ja Keltainen kuu sekä Tiia Takala
  8. 1.12. Näkyvämmäksi -koulutuksen päätöstapahtuma live YouTubessa
  9. 2.12. Eurajoki - kutsuvieras tilaisuus
  10. 3.12. Huittisten kaupungintalolla - avoin yleisötilaisuus - mukana Jaana Nordlund ja Huittisten Hulivilit
  11. 7.12. keskiviikkona 14:00 Nummen kaupunginosan muistitietoelokuvien ensi-ilta Kaunisjärven hyvinvointikeskuksessa - avoin yleisötilaisuus. Järjestäjinä Rauman meikäläiset, Tiia ja Ari
  12. 7.12. keskiviikkona 18:00 Satakunnan Tukipiiri SEKKissä Porissa - kutsuvieras tilaisuus. Emäntäna Jaana ja isäntänä Ari
  13. 10.12. lauantaina Kiukainen - PERUTTU KORONAN VUOKSI - Kiukainen peruttiin kaksi kertaa, joten tämä oli ainoa, jota ei päästy toteuttamaan
  14. 13.12. tiistaina 13:00 Osallisuus teatterin Mieluummin yhdessä kuin yksin -näytelmä Rakastajat teatterin Studio Hilkkassa Porissa - kaikille avoin
  15. 13.12. tiistaina 18:00-19:30 Tiistaitiimin etäpikkujoulut - kaikille avoin

Joulukuussa toimintavuoden ja 30 vuoden paketointia


Tiian kertomaa;

13.12. saimme kiertueen päätökseen Tiistaitiimissä, 14/15 tapahtumasta saatiin vedettyä läpi.

14.12. Menimme vähän myöhemmin SEKKiin, minulla oli aamulla muuta, mutta hommat eteni silti. 

15.12. pidimme kello 9.00 - 14.00 päivän SEKK päivänä saimme tehtyä joulukuun laulun ja Ari sai tehtyä joulukalenterin luukun 23/31. Minä sain edistettyä tätä rapsaa.


Vielä viimeiset laulut ja rapsat

Eiköhän tämän vuoden rapsat ala olemaan tässä. Jotain joulukalenteri luukkua vielä, mutta muuten. Ensi viikolla on muutama työpäivä, tuskin niistä tulee mitään omaa juttua. Toiminta hiljenee tämän kokonaan tämän vuoden loppuun saakka. Jäämme joululomalle 22.12.


MEKA ToimintaVuosi 2014


Toinen taloudellisesti niukka vuosi heti perään, mutta eteenpäinkin mentiin. SEKKin kanssa vedettiin Ympäristö eläväksi kuvaksi -hanketta koulujen kanssa. Kouluprojekteja tehtiin Pomarkussa ja siellä ja täällä muuallakin. Pieniä mielenkiintoisia projekteja tehtiin, Ahlaste tuupi porskutti edelleen ja tehtiin vakuuttavaa elokuvasarjaa Karvianjoesta.


Satakunnan meikäläisten kanssa vietiin Myötätuulen viesti Poriin ja pidettiin infopäivä, missä tuotiin esille ensimäistä kertaa Satakunnan meikäläiset. Arin työparina toimi Piia Nordlund. Kansalaisopisto kurssit toimivat, mutta muuta jatkuvaa toimintaa erityisryhmien kanssa ei saatu aikaan. Maliken ja Validian kanssa tehtiin hommia.


Kehnosta ja sekavasta taloustilanteesta huolimatta pystyttiin tekemaan 71 lyhytelokuvaa vuoden aikana eri ryhmien kanssa. Ahlaste tuupi oli tuotteliain.


Suomalainen animaatioelokuva täytti 100 vuotta ja tämä otettiin myös yhdeksi MEKA TV teemaksi, ensimmäisestä kehitysvammaisten tekemästä animaatioelokuvasta oli kulunut 15 vuotta. Tehtiin kymmenkunta animaatioelokuvaa ja pidettiin aiheen teemoilta valtakunnallinen erityisryhmien elokuvaseminaari pääosin animaatioelokuvien myötäilemänä.




Suomalaisen animaation 100 vuotis juhlavuosi

Tähänkin saatiin vain pieni 1000 euron tuki, mutta tämän pienen tuen avulla kaikki ryhmät saivat tehtyä animaatioita teemalla Jälkijunassa. Tämä oli myös ensimmäinen toimintavuosi Satakunnan meikäläisten 5 vuotis suunnitelmasta 2014-2018.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti