keskiviikko 21. joulukuuta 2022

MEKA TV 30 vuotta joulukalenteri 28/31 - Tiian kirjoitukset

Keskiviikko 21.12.2022
Joulukalenterin luukku 28/31
Tiian kirjoitukset

Vuoden viimeisiä työpäiviä viedään, tehtävinä on oikeastaan vielä nämä joulukalenterit ja vuoden rapsojen kirjoitukset sekä paketointi. Samalla mietitään, miten meni kirjoitusten ja dokumenttien mukaan vuosi 2019.

Kirjoitan sitä miltä tuntuu

Vaikka MEKA TV toiminnasta on enimmäkseen kyse elävästä kuvasta, niin kirjoitusta ja tekstiä syntyy myös paljon, joskus enemmänkin kuin elokuvia. 

Tiian normi työkuvaa


Mitä miettii Tiia kirjoittamisesta ja miten se kuuluu kiinteänä osana hänen työtään;

Tänään pitää muistella, mitä olen tänä vuonna kirjoittanut. No ainakin olen tehnyt useamman viikon menun. Olen kirjoittanut viikko- ja kuukausi rapsoja.

Olen tehnyt blogeja ja erilaisia raportteja. 

Olen tehnyt runoja ja laulun sanoja, näitä olemme ryhmissäkin tehneet.

Näitä joulukalenteri juttujakin olen koostanut. 

Toimintasuunnitelmat ja toimintakertomukset pitää kirjoittaa. Kirjoitan apurahoja Arin kanssa joskun yhdessä.

Elokuvat ja teatterinäytökset pitää käsikirjoittaa.

Koen yhdessä ryhmien kanssa sanataiteen innostavaksi. Muistiin kirjoittaminen helpottaa muistamista, kun raportteja vuoden lopussa tehdään tai kun kirjoitetaan apurahoja. Kun kirjaan ylös, niin Arikin työ helpottuu. 

Luovassa kirjoittamisessa pääsee ilmaisee itseään. Kun toinen on tukena, ei tarvitse aina miettiä, tuleeko kaikki oikein kirjoitettua, ajatukset ovat tärkeimpiä. Ari oikolukee ja korjaa tekstit. Myös minä oikoluen korjaan Arin tekstejä.

Tiia Takala



Vuosi 2019

Uusi 5 vuotiskausi alkoi ja tällä kertaa koko kausi kulkee nimellä Taiteesta työtä. 

Saimme Taikelta tukea hankkeen käynnistämiseen ja samalla Satakuntaan ja Suomeen saatiin ensimmäinen erityistaidetoiminnan läänintaiteilija. 

Satasoten suunnittelu- ja kehittämisryhmissä oltiin osallisuuden ytimessä ja homma näytti kohtuullisen hyvältä. 

Yksi monista vuoden aikana järjestämistämme tapahtumista


Saatiin myös Rakkaudella porilaisille hankerahaa järjestää erilaisia tapahtumia. Tämän myötä myös Osallisuus teatteri sai esiintymistilaisuuksia muun muassa SuomiAreenalta. 

Homma toimii 2019

Syksyllä Asiakkaan oikeuksien päivänä teimme ohjelmaa ja täältä perustetiin teatterille oma musiikkiryhmä HPNN.

Toiminnan kehittäminen näytti taas pitkästä aikaa hyvältä ja innostavalta, eikä ollenkaan osattu ennakoida mitä tapahtuikaan vuonna 2020.


Nostetaanpas vielä yksi hyvä asia vuodesta 2019. MEKA TV ohjaaja sai Kehitysvammaliitolta vuoden Aino Miettisen palkinnon. Tässä vielä perusteet;

Porilainen taidepainotteisen erityistyön ohjaaja Ari Impola on saanut Kehitysvammaliiton Aino Miettinen -tunnustuspalkinnon. Ari Impola on tehnyt pitkän uran kehitysvammaisten ihmisten parissa ja edistänyt erityisesti elokuvaharrastusta. KeViKe ja MEKA TV -nimillä tapahtunut toiminta on yhdistänyt erityisryhmiä ja muita elokuvaharrastajia jo vuodesta 1992 lähtien.

Impola sai kipinän toimintaan vetäessään elokuvakerhoa Antinkartanossa 1980-luvulla.
”Kerhossa katsottiin vanhoja suomalaisia elokuvia, ja siitä syntyi ajatus hyödyntää elokuvatoimintaa vammaisten ihmisten kanssa”, Impola kertoo.

1990-luvulla Impola kehitti kehitysvammaisten elokuvatekijöiden kanssa toimintamalleja, joiden myötä tekijät saivat itse toteuttaa ja tuottaa omia elokuvia omista lähtökohdistaan. Erilaisten viestintä- ja kotiseutuprojektien avulla toimintamalleja vietiin 2000-luvulla myös muiden kohderyhmien käytettäviksi. Mediaa kaikille -menetelmillä toteutettiin lasten ja nuorten elokuvahankkeita, kyläelokuvia ja kerättiin muistitietoa koko Satakunnan alueella.

Vuonna 1992 Impola perusti kehitysvammaisten videokerhon KeViKen, joka jatkaa nykyään MEKA TV -nimellä. Toiminnassa kehitysvammaiset henkilöt tekevät itse videoita. Impola on tuottanut noin 500 yhteisöelokuvaa kehitysvammaisten tekijöiden kanssa.

Lisäksi hän on ollut mukana perustamassa Tähdenlentoja-elokuvatapahtumaa ja toimii aktiivisesti Me Itse ry:n taustatukihenkilönä. Vuonna 2018 hän työskenteli vammaisyhteisöiden kulttuuritoiminnan ja kulttuurin saavutettavuuden edistämiseksi Taiken tuella. Hän on järjestänyt 11 valtakunnallista erityisryhmien elokuvaseminaaria sekä kaksi valtakunnallista lukutaitopäivää kehitysvammaisten Me Itse -aktivistien kanssa.

Aino Miettinen -palkinto on Kehitysvammaliiton tunnustus ideasta, toimintatavasta, aloitteesta tai ratkaisusta, joka toimii suunnannäyttäjänä kehitysvamma-alalla, merkitsee innovaatiota tai edistää kehitysvammaisten ihmisten tasa-arvoa ja yhteiskunnassa selviytymistä merkittävällä tavalla. Kehitysvammaliitto on jakanut sisar Aino Miettisen nimeä kantavaa tunnustuspalkintoa vuodesta 1992 lähtien. Palkinto luovutettiin Ari Impolalle Kehitysvammaliiton opintopäivillä Helsingissä 21.3.2019.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti