keskiviikko 23. joulukuuta 2020

23/24 askelta jouluun - TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenteri 2020

Vielä kun on yksi askel jouluun 23/24, niin voidaan vähän summata koko TAITEESTA TYÖTÄ koronatoimintavuotta 2020.

Jos tämän viisivuotisen hankkeen ensimmäinen toimintavuosi 2019 oli menestysvuosi, niin tämä toinen oli menetysvuosi. Erityistaidetoiminnasta tuli koronan vuoksi eristystaidetoimintaa, mutta tapahtui sitä sentään hyviäkin asioita kaikkien taka-askelien, menetysten ja torjuntavoittojen lisäksi.



Mietitäänpäs ensi ne parhaat asiat 2020

  • Jaana sai palkkatöitä Me Itse hommissa ja toimi osan työajastaan Satakunnan meikäläisten TAITEESSA TYÖTÄ vaikuttamistoiminnassa vertaisohjaajana sekä oli monessa tilaisuudessa esillä tuomassa meikäläisten asioita esille
  • Tiian työvuosi kokonaisuudessaan, alkuvuonna vapaaehtoistyössä ja kesäkuun alusta kaksi päivää viikossa SEKKissä. Tiia sai muutenkin taidepainotteisissa hommissa koko vuoden ajan paljon aikaiseksi ja toimi korvaamattomana vertaisohjaajana Arin työparina
  • Saatiin toista kertaa Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahaa tapahtumien järjestämiseen. Vaikka korona muuttikin täysin suunnitelmat, pystyimme Porissa kehittämään toimintaamme koko ajan koronahaasteista huolimatta.
  • Suomen kulttuurirahaston Satakunnan rahaston myöntämä työskentelyapuraha 1100 satakuntalaista yhteisöelokuvaa -hankkeeseen mahdollisti monta asiaa ja homma oli muutenkin pitkäaikaisten haaveiden toteutuma
  • Saatiin etäyhteydet toimimaan Taiken Tiistaitiimin tuella
  • Saatiin myös muita pikkutukia elokuvien tekemiseen, jotka sitten kyllä jäivät kesken koronatilanteiden vuoksi, kun ensi-illta peruttiin, eikä päästy Satakunnan ulkopuolelle kuvaamaan
  • Saatiin huippihuikeanhieno Huittisten ilmaisutaidon paja sittenkin järjestettyä
  • Osallisuus teatterin ensimmäinen kesän teatteri- ja musiikkileiri meni nappiin
  • HPNN ryhmä kehittyi suurin harppauksin ja sai aikaiseksi hienon setin musiikkia valmiiksi lähteä keikalle milloin ja mihin vaan. Musiikkitoiminta ylipäätänsä nosti Osallisuus teatterin ja HPNN ryhmän kanssa päätään hienosti
  • Merikarvian medialeiri onnistui juuri niin kuin pitikin
  • Muutaman vuoden tauon jälkeen Satakunnan meikäläiset järjestivät taas YK:n Lukutaitopäivän tapahtuman. Muutenkin vuoden live-tapahtumat onnistuivat sisällisesti hienosti
  • Syvärauma elokuvaprojekti Rauman meikäläisten pienen kuvausporukan kanssa tuotti runsaan sadon
  • Päästiin ensimmäistä kertaa Pori Film Festivaaleille mukaan
Syvärauma elokuvien ensi-illat Rauman Posellissa 14.10.2020


Entäs ne surkeimmat menetykset?

  • Koronaeristysten vuoksi jouduimme ottamaan taka-askelia jokaisen ryhmän kanssa. Alkuvuonna toiminnalla oli 11300,- vajaus ohjausbudjetista ja kesken YT-neuvotteluiden, joissa piti vetää punakynällä 1/3 osaa toimintasuunnitelmista pois, pyyhki sitten korona pois loputkin ainakin kevään 2020 osalta
  • Satakunnan meikäläisten puheenjohtajarinki ei päässyt kertaakaan kokoon tänä vuonna. Viime vuosina olemme pystyneet tapaamaan 3-4 kertaa vuodessa suunnittelemaan yhteisiä asioita, tänä vuonna ei kertaakaan. Kaikki yhteiset tärkeät suunnittelupalaveri peruttiin tänä vuonna koronan vuoksi
  • Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahalla suunnitellut isoimmat ja tärkeimmän esiintymiset ja tapahtuma jouduttiin koronan vuoksi perumaan. Peruuntumislista on mahtava; Lainsuojattomat teatterifestivaalit, Kierrätystaidepäivä Veturitallin nurkilla, SuomiAreena, Porin kirkkopyhä, Taiteen rajamailla -valtakunnallinen erityisryhmien elokuva- ja teatteriseminaari sekä Kohti uutta epänormaalia -teatteriesitys
  • Tilaustyökanta romahti, saatiin vain kaksi tilaustyötä koko vuonna. Saimme vain noin 1/10 osaa viime vuoden tilaustöistä tälle vuodelle
  • Blue Sea Film Festivaaleilla olisi juhlittu 25. kertaa erityisryhmien elokuvatuotannon kanssa. Tänä vuonna olisi juhlittu myös näyttävästi 30 vuotta satakuntalaista yhteisöelokuvaa -juhlavuotta 1100 satakuntalaista elokuvaa -hankkeen puittessa
  • Eurajoen meikäläisten toiminta loppui, eikä jatkosta ole mitään suunnitelmia. Myös Rauman jatko on kiikun kaakun Satakunnan meikäläisten alueverkostossa
  • Ei pystytty työllistämään muita meikäläisiä Jaanan ja Tiian lisäksi
  • Syksyllä Luova Satakunta -mesenaattikampanjasta tuli täydellinen mahalasku. Saimme 7 viikon kampanjan aikana vain yhden mesenaattitukijan ja senkin 10 euroa sitten jouduimme palauttamaan takaisin 
  • Kaikki joulukuun kehitysvammaisten teemaviikon Satakunnan tapahtumat jouduttiin perumaan koronatilanteen vuoksi


Torjuntavoittoja 2020

  • Saatiin Taikelta tukea toisen TAITEESTA TYÖTÄ toimintavuoden ohjaukseen. Vaikka tuki oli puolet pienempi, mitä olisimme tarvinneet, pystyimme kehittämään hanketta vaikeista koronatilanteista huolimatta
  • Vaikka toimintatukea oli yhtä paljon kuin edellisenä vuonna, ohjauksesta jouduttiin nipistämään työkuukausia pois, mutta selviydyimme silti
  • Kansalaisopistokurssit jouduttiin keskeyttämään kaksi kertaa koronan Lockdownin vuoksi, mutta menetykset olivat Eurajoen kurssia lukuun ottamatta suhteellisen pieniä, hengissä pysytään
  • Saimme Rakkaudella porilaisille tapahtumista 9/12 hoidettua kunnialla ja loput sitten ensi vuonna
  • Vaikka ohjaaja joutui käytännössä toimimaan koko vuoden ajan osa-aikaisena ohjaajana 20-30 tuntia viikossa, ei tarvinnut lähteä työvoimatoimiston kanssa pelleilemään. Pari pientä työskentelyavustusta mahdollisti sen, että ohjaaja sai leivän päälle myös voita hyvinä päivinä. Kokoaikaista palkkatyötä oli vain pari viikkoa marraskuussa, muuten mentiin epämääräisesti mistä satuttiin tukea saamaan
  • Toimintaa pystyttiin siis pitämään hengissä koko vuoden ajan suurista vaikeuksista huolimatta

Ohoh!

  • 30 vuoteen ensimmäistä kertaa ei ollut yhtäkään työkeikkaa eikä kurssia Satakunnan ulkopuolella!
  • 12.-13.3.2021 tuli yhteensä 43 työkeikan ja tilaisuuden peruuntumiset yhden vuorokauden aikana allakkaan. Paha on meikäläisten rikkoa mokomaa ennätystä...


Näitä me tehtiin muun muassa

  • 57 lyhytelokuvaa (1/3 vähemän kuin 2019)
  • Toiminnoista otettu noin 10000 valokuvaa
  • 1 musiikkivideo ja kymmenkunta uutta laulua
  • 9 Rakkaudella porilaisille tapahtumaa, joista 5 suoratoiston live-tapahtumaa
  • 1 näytelmä
  • 1 lyhytnäytelmä
  • 82 blogia toiminnoista, koronapäiväkirjoja, tilannekuvia, tarinoita ryhmien mietteistä ja ajatuksista
  • 20 kurssia
  • 5 leiriä


Entäs ensi vuonna 2021?

  • Arin ja Tiian 1100 satakuntalaista elokuvaa -arkistointihanke jatkuu kahtena päivänä viikossa huhtikuun loppuun. 17.5.2021 on hankkeen päätöstapahtuma
  • Satakunnan meikäläisten kansalaisopistokurssit jatkuvat, mikäli koronatilanne näin suo Euran Kiukaisissa, Huittisissa, Porissa ja Merikarvialla. Eurajoen, Harjavallan, Kankaanpään ja Rauman tilanne on vielä auki.
  • Koronan perumat Rakkaudella porilaisille -tapahtumat järjestetään heti, kun koronatilanne näin sallii. Myös Huittisten ja Merikarvian joulukuussa suunnitellut live-tapahtuma järjestetään keväällä 2021
  • Merikarvian ja Porin meikäläisillä on pienet apurahat 5 pienen tapahtuman järjestämiseen vuonna 2021
  • Muusta toiminnasta ei vielä tiedetä. Satakunnan meikäläistoiminta on käytännössä toistaiseksi katkolla ja helmikuun puolessa välissä sitten tiedetään, että jatkuuko TAITEESTA TYÖTÄ -hanke kolmannelle toimintavuodelle vai joudutaanko pyyhe heittämään kehiin kokonaan
Mutta nyt saa loppua nämä TAITEESTA TYÖTÄ horinat ja valmistautuminen jouluun laitetaan loppusuoralle. Tämä tästä. Huomenna on sitten tämänkin joulukalenterin viimeisen luukun avaamisen ja kiitosten aika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti