torstai 12. toukokuuta 2022

Näin tehtiin Hei huhtikuu!

Pieni johdanto tässä HPNN blogiin

HPNN tekee musiikkivideoita joka kuukausi. Tässä teille

Hennan ja Eijan tunnelmat Huhtikuun musavideon teosta.


Ulkokuvaukset oli keskiviikkona ensin Hennan kanssa SEKKin lähistöllä.

Ja vielä illalla Ari ja Tiia kävivät kuvaamassa Kvistiluodolla.


Hei huhtikuu! Kevät on täällä!


Henna päivä 27.4.2022

Aamulla Ari ja Tiia haki mut Aurorasta klo 8.50 SEKKiin laulamaan ja äänittämään HPNN musiikkivideon huhtikuun kappaletta. 

Hennan laulut purkkiin


Mulla on tällä hetkellä hyvät tunnelmat ja tykkään tästä toiminnasta. Toivottavasti HPNN porukka pysyisi samana ja hieno juttu, kun Marjokin on päässyt laulamaan ja tutustumaan meidän toimintaan. 

Täytyy sanoa, että Osallisuus teatteri on kivaa ja mukavaa toimintaa ja sekä on kehittävää ja  saa ainakin rohkaista omia mielipiteitä ja saa paljon lisää esiintymiskokemusta. Meillä on niin loistava porukka sekä HPNN ja Osallisuus teatteri. 

Tänään meillä oli ruokana SEKKissä lihapullia ja spagettia ja se oli hyvää ruokaa. 

Minä olen ollut Osallisuus teatterissa alusta alkaen ja paljon olemme tehneet näytelmiä. Sitten perustettiin meidän 4 naisen musiikkiryhmä HPNN ja tässäkin olen ollut mukana alusta alkaen. Keikat on ollut mukavia ja on jännittänyt vähän. Jännitys kuuluu asiaan ja ainakin oon saanut aina hyvän kokemuksen. 

Mulla ei ole muuta tällä hetkellä kerrottavaa 

T: Henna Kangassalo

Henna antaa Eijalle puheenvuoron


Eijan päivä 28.4.2022

Aamulla Ari ja Tiia tulivat hakemaan minut klo 9.10 aikaan. Menimme ensin käymään kaupassa hakemassa ruokatarvikkeita.

Sen jälkeen mentiin Tekukorpen. Lauloin laulujani siellä- Sen jälkeen herkuteltiin ja juotin juomaa. Juttelimme mukavia. 

Sen jälkeen tulimme SEKKiin ja äänitettiin Huhtikuun lauluun kertosäkeitä. Myöhemmin syötiin ruokaa.

Iltapäivällä äänitettiin vielä minun rummut.

Rummut purkkiin


Me itse porukalle kuuluu hyvää tällä hetkellä. On ollut kiva päivä tänään.

Myös minä vietän vappua rauhallisissa merkeissä. Meillä töissä on ainakin vappujuhlat pitkästä aikaa sekä niitä vietetään rauhallista merkeissä, juodaan simaa ja syödään munkkia sekä vähän ohjelmaa on luvassa.

Minä olen aina ollut vappuna paljussa, myös joskus. 

Minä olen ollut alusta asti mukana Osallisuus teatterissa ja HPNN ryhmässä, siinäkin olen ollut mukana myöskin alusta asti mukana. Myöskin siihen HPNN ryhmään kuuluu minä, Tiia ja Henna, myös Elina ja Ari on myös siinä. Minulla ei ole mitään muuta sanottavaa enää tällä hetkellä. Tämmöstä tällä kertaa. 

Eija Railo

Ps. Ai niin ja maanantaina oli maanantaina näyttely meidän työpaikalla 2.5.2022 siellä oli esillä meidän musiikki juttujamme.  

Editointia 29.4. ja ensi-illassa 30.4.2022



Arvatkaas muuten, mistä kuukaudesta seuraava laulumme kertoo?

keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Hei huhtikuu - meni jo...

Moikka. Viikkorapsoja ei ole tullut nyt vähän aikaan. Syitä on paljon. Yksi syy on, etten ole oikein ehtinyt tekemään niitä, vaan työaika on mennyt muuhun.

Minne se Tiian huhtikuu oikein meni?

Eikä vapaa-aikana ehdi eikä jaksa tehdä työasioita. 

Maaliskuun lopulla olin koulutuksessa. Sen jälkeen jouduin olemaan korona karanteenissa kymmenen päivää.

Tein kyllä etänä töitä, mutta aika meni tilannekuvien tekemiseen ja ryhmien etämoikkaluun.

Kaksi päivää ennen pääsiäistä pääsin koronakaranteenista. 

Sitten olikin Vantaan etäpalaveria ja Tekunkorpea ja muuta kaikkea niin paljon, siinä ei ollut oikein aikaa kirjoitella. 

Pääsiäinen menikin täysin vapaalla. Pääsiäisen jälkeen meillä Vantaa kuvauskeikka tiistaina ja keskiviikkona. 

Kuvauskeikalla Vantaalla


Torstaina minulla oli vähän lyhyempi päivä olin vain Tekunkorvessa.

Viime viikolla oli sitten 25.4. maanantai, oli Merikarvialla aamupäivällä ja höppistiin mukavia työn ohessa. Jaana oli mukana.

Sekä käytiin Jaanan kanssa vähän Näkyvämmäksi koulutusta Merikarvian porukan läpi.

Iltapäivällä oli HPNN keikka Merikarvialla. Myös me Jaanan kanssa esiinnyttiin.

Keikalla Merikarvialla


Tiistaina 26.4 aamupäivällä Osallisuus teatterin harjoitukset ja iltapäivällä se esitys Monituoteen väelle. 

Keskiviikkona äänitettiin huhtikuun laulun Hennan osuus sekä kuvattiin suurin osa Huhtikuun musiikkivideoon. Sekä samalla aloitin Vantaan matkarapsaa, joka julkaistaan myöhemmin. 

Hennan laulu laitettiin purkkiin ja kansi päälle


Torstaina olinkin Eija mukana Tekunkorvessa keikalla ja iltapäivällä äänettiin Eijan osuus huhtikuun lauluun ja toukokuun lauluun tehtiin demo.

Eijan päivänä ensin keikalla Tekunkorvessa ja sitten äänityksiin

Minä kirjoittelin Vantaan matkaraportin valmiiksi. Perjantai sitten editoitiin vähän musiikkivideota ja pidettiin näkyvämmäksi hankkeen etäpalaveri.

Tässä vielä se huhtikuun musiikkivideo.



Näin meni minun huhtikuu.

Tiia Takala


maanantai 2. toukokuuta 2022

Toukokuussa tavataan ja maailmaa avataan 2022

Taiteesta työtä hankevuosi etenee. Maaliskuussa saatiin hankekausi alkuun ja kuukausi meni MEKA TV opistoryhmien kanssa uudelleenkäynnistämiseen ja suunnitteluun.

Huhtikuussa jäsenneltiin asioita ja järjesteltiin toukokyntöjä.

Tutkitaanpas sitten toukokuun allakka ja ennakkosuunnittelut.

Toukokuussa tavataan

2.5. käynnistetään SEKKissä toukokynnöt ja ensin kuvataan Monituotteen taidenäyttelyn avajaiset. HPNN vetää juhlavasti muutaman biisin alussa. Keikka ja näyttelyn avajaiset kuvataan sekä tehdään tästä lyhytdokkari. 

3.5. Osallisuus teatteri on koko päivän Satasirkuksessa. Pelleilyn ohessa pideteään Porin meikäläisten kokous ja suunnitellaan muutenkin tulevaa näytelmää, jonka työnimenä on edelleen Yhdessä ME selvitään. Kuvauksia toteutetaan myös täällä, joten mielenkiintoinen päivä tulossa. Illalla kokoontuu Satakunnan meikäläisten Tiistaitiimi etänä.

4.5. editoidaan viikon kuvauksia ja vähän muutakin. Iltapäivällä on Näkyvämäksi hankkeen etäpalaveri.

5.5. kokoontuu Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri juhlistamaan elokuvansa VIIKKOLAULU ensi-iltaa. Iltapäivällä osallistutaan Taikusydän palaveriin.

7.5. päästetään Huittisten Hulivilit kesälomille Sataopistosta.

9.5. on Satakunnan meikäläisten puheenjohtaja tapaaminen Porissa SEKKissä.

10.5. Osallisuus teatteri treenaa koko päivän Monituotteessa ja saattaa olla että järjestetään samalla Näkyvämmäksi koulutusta etänä muullekin Suomelle.

11.5. on varattu Näkyvämmäksi koulutukselle, luultavasti etäkoulutusta on tarjolla.

12.5. päästetään Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri kesälomille Otsolan kansalaisopistosta.

16.5. on Kankaanpäässä Ilmaisutaidon pajapäivä. Päivää lähtee vetämään Eija, Jaana, Tiia ja Ari.

17.5. on Osallisuus teatterin päivä Monituotteessa koko hela päivän, aamupäivällä koko teatteripäivä, iltapäivällä musiikkiryhmä.

Juhlavuoden viestistä näyttää tällä erää tulevan tynkäviesti tuen vähäisyyden vuoksi


18.5. Myötätuulen viesti täyttää 30 vuotta. Ari ja Tiia kiertää kuvaamassa saman reitin, kun tasan 30 vuotta sitten vietiin ensimmäistä viestiä. Illalla vietetään saunailtaa Merikarvian meikäläisten kanssa sekä juhlitaan Myötätuulen viestin 30 vuotissynttäriä muun työn ohessa.

19.5. on Tiian ensimmäisen 1/4 luontodokkarin kuvaus- ja kirjoituspäivä. Päivän reitti ja kohde on vielä vähän auki, luultavasti jossakin Myötätuulen viestin reitillä olevalla luontopolulla tai kansallispuistossa. Räntäsateen sattuessa dokkaria kuvataan ulkona.

21.5. Myötätuulen viestiä juhlitaan Raumalla muun työ ohessa.

23.5. on toinen Kankaanpään Pörriäisten Ilmaisutaidon pajapäivä. Täällä tehdään lyhytelokuvaa Blue Sea Film Festivaaleille.

24.5. Osallisuus teatteri riehuu Monituotteessa, teatterin koko porukka aamupäivällä ja musiikkiryhmä iltapäivällä.

25.5. pyritään lähtemään Näkyvämmäksi koulutuksen kanssa Eteläpohjanmaalle.  

30.5. on palaveri Porin perusturvan kanssa.

31.5. Osallisuus teatterin päivä.

Näillä allakkamerkinnöillä mennään toukokuu.

Arilla on 20 tuntia viikossa Taiteesta työtä -ohjausta, Tiialla 15 tuntia + teatteria, Jaanalla 1-2 päivää viikossa alueellista vertaisohjausta sekä Näkyvämmäksi koulutusta. Arilla ja Tiialla on tuntityösopimus Tukiliiton kanssa Näkyvämmäksi koulutuksen kanssa ja Jaana on palkkatöissä Me Itsen palkkalistoilla. 

Tehokasta työaikaa on 28 tuntia viikossa, joten vajailla resursseilla mennään edelleen. Punakynää täytyy edelleen heilutella toimintasuunnitelmien kanssa. Myötätuulen viestin 30 vuotisjuhlakiertueesta tulee tynkäviesti, kun työaikaa eikä tukea tälle keirtueelle löytynyt tarpeeksi. Myös MEKA TV 30 vuotisjuhlaa joudutaan viettämään muun työ ohessa toukokyntöjä tehdessä kohti elokorjuuta.

Tästä huolimatta, kannattaa pysyä kanavalla, paljon tulee tässä kuussa vielä tapahtumaan!