keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Tärskywood elokuvakurssi Turussa 7.-9.6.2019

Tärskywoodin elokuvakurssi

Turussa pidettiin Kohtaamispaikka Tärskyssä elokuvakurssi, jossa kolmen päivän aikana opiskeltiin käytiin kaikkea elokuvaan liittyvää toimintaa ensi-iltaa lukuunottamatta. 


Tässä erään osallistujan mietteitä elokuvakurssista


- tunteita ja kokemuksia


Elokuvakurssista mulle tulee mieleen luova työ. Kurssilla tehtiin ensin käsikirjoitus, jonka jälkeen pohdittiin miten elokuva toteutetaan. Siihen kuuluu monta työvaihetta, kuten musiikin säveltäminen, elokuvan logo, ohjaaminen, äänittäminen ja budjetti. Näillä pääsee jo alkuun.

Pieniä asioita täytyy myös muistaa: tavaroiden kuljettaminen, ruokailut, levitys ja markkinointi. Elokuvan elämä alkaa ensi-illasta, mutta tekijöiden työ alkaa olla jo tuolloin loppusuoralla. Elokuva sisältää yhteensä monta erilaista tekovaihetta, niitä oli neljäkymmentä.



Osaa tekovaiheista emme käyneet läpi, minua olisi kiinnnostanut animaatio ja ääninäyttely. Nyt tehtiin näytelty elokuva, jolloin noita vaiheita ei ollut mukana.

Mutta pääsin kokeilemaan kuvaamista, äänittämistä ja näyttelemistä. Kameran edessä oleminen on mukavampaa kuin kameran takana oleminen.



Elokuvan tekeminen on kivaa, lempipuuhaani on näytteleminen. Haaveenani on päästä pitkään elokuvaan näyttelemään, etenkin ääninäyttely olisi kivaa. Haluan oppia ammattinäyttelijäksi.




Kurssin päätteeksi tehtiin vielä yksi harjoitustyö,
jossa haluttiin kokeilla,
opittiinko kurssilla mitään.



TÄRSKYWOOD elokuvan ensi-ilta on Blue Sea Film Festivaaleilla 23.8.2019 elokuvateatteri Iso-Hannussa kello 12:30.

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Rikollisen hieno teatteriviikko

Viikon päivät ollaan oltu kiinni teatterimaailmassa sekä tekijöinä että katsojina.

Perjantaina 10.5.2019 alkoi Porissa Lainsuojattomat teatterifestivaalit ja Osallisuus teatteri oli täällä näyttävästi mukana viikon aikana.

10.5. oli 17 teatterilaista katsomassa Jazz Cafeessa Broken Heats clubissa nauttimassa KoKoteateri esityksistä.

13.5. tehtiin vähän ensin hommia SEKKissä, tutustuttiin uuteen läänintaiteilija Esa Vanamoon ja tehtiin hänestä samalla pieni haastattelu ennen kuin mentiin Osallisuus teatteri tapahtumaan.



Sitten oltiin ensimmäistä kertaa mukana Lainsuojattomien ohjelmassa mukana oman tilaisuuden kera ja kyllä vain voi sanoa, että oli se vaan merkillisen hienoo hommaa.

Osallistujia oli kaiken kaikkiaan 50 ja lavalle improvisoimaan uskalsi tulla moni muukin kuin vain omaa väkeä. Hieno tapahtuma,




15.-16.5. editointiin kiivaasti uutta Osallisuus teatterin ensi-iltaa, mutta ehdittiin sitä sitten 10 hengen porukalla käydä katsomassa Musiikkiteatteri NYT &amo Eeva Kontun hienoja musiikkiteatteri esityksiä.

17.5. Osallisuus teatterin Eija Railo ja Tiia Takala toivat Kehitysvammaisten Tukiliitton Kulttuurista hyvinvointia -tapahtumaan Tampere-talolle NÄIN TÄMÄ HOMMA MEILLÄ TOIMII elokuvan ensi-iltaan. Tapahtumassa tuotiin muutenkin hienosti esille, miten erilaista, monipuolista ja nautittavaa erityistaidetoiminta voikaan olla.




Eija ja Tiia olivat ensin Anne Vuorenpään haastattelussa.



Sitten näytettiin ensi-ilta muun niin hienon ohjelman ohessa, joten ei ihme, että yleisökin hieman villiintyi.



Lauantaina 18.5. oltiin taas 10 hengen osallistuvan porukan kanssa liikkeellä Punch Up Resistance &amp Glitter -klubissa.

Sitten vielä viimeisenä Lainsuojattomat teatterifestivaalin päivänä julkaistiin NÄIN TÄMÄ HOMMA MEILLÄ TOIMII elokuva YouTubessa.


Osallisuus teatteri on ehdottomasti sitä mieltä, että Lainsuojattomat on maailman hienoin teatterifestivaali ja kiittää Rakastajat teatteria vapaalipuista ja siitä, että ollaan päästy ammattilaisten rinnalle osallisiksi oman yhteisöteatterimme kanssa.



Kyllä vaan oli aivan rikollisen hieno teatteriviikko!


torstai 4. huhtikuuta 2019

Tekunkorven taidepainotteinen talvi 2019

Tänään Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirissä keskusteltiin TAITEESTA TYÖTÄ -hankkeesta ja miten Tekunkorven porukka on tässä mukana.




Teimme marraskuussa 2018 tämän vuoden toimintasuunnitelman ja katsomme vähän, miten se on toteutunut.


Nämä asiat meidän piti tehdä - ja miten kävi?

  • Jatketaan Otsolan kansalaisopistopiirinä 26 tuntia kevätkaudella torstaisin kello 10:00-11:30 - ja näin tehtiin
  • Kuvaamme elokuvan Päivä Tekunkorvessa, joka on lyhyt dokumentti elokuva Tekunkorven arjesta - kuvattu
  • Teemme pienen kuunnelman elämisen tosijutuista - ei keritty tekemään
  • Teemme musiikkia elokuviin ja radioon sekä äänitetään ääniä Satakunnan meikäläisten tuotantoon - yksi musiikki- ja äänipajapäivä toteutuu
  • Kirjoitetaan yhdessä blogeja meidän toiminnasta - tätä kirjoittaessa tehdään just
  • Kotisivua ylläpidetään - kyllä
  • Vaikutetaan Porin ja Satakunnan meikäläisten verkoston kautta SEKKin ja MEKA TV yhteisöjäsenä - hyvin ollaan vaikutettu
Ollaan tehty vähän enemmän kuin piti. Kävimme Rosenlewin museossa kuvaamassa yhden lyhytelokuvan.



Teimme videon Minä lupaan erityisesti -vaalikeskustelu tilaisuuteen, osallistuimme vaalitilaisuuteen ja meidän elokuvasta oli juttua Satakunnan Kansassakin.




Kahvin juontia ei oltu toimintasuunnitelmaan kirjattu, mutta sitäkin juotiin kumminkin joka kerta.


Viimeisin kuvauspäivä meillä oli 27.3., jolloin kuvasimme elokuvaa Päivä Tekunkorvessa, jossa kuvasimme meidän arkea. Nyt editoimme ja ensi kerralla teemme elokuviin musiikin.

Elokuviamme ei ihan valmiiksi saada kurssin puitteissa, mutta onneksi meillä on TAITEESTA TYÖTÄ -hanke takana, niin hommat saadaan vietyä loppuun ensi-iltaan saakka.


Ensi-ilta on sitten Blue Sea Film Festivaaleilla 23.8.2019.


maanantai 25. helmikuuta 2019

Merikarvian TAITEESTA TYÖTÄ päivä 25.2.2019

Satakunnan Kansassa oli hieno kokoaukeaman juttu 23.2.2019 "Erityistaide ei ole pelkkää puuhastelua". 




Katsotaanpas nyt, millainen normityöpäivä Merikarvian meikäläisillä on 25.2.2019.

Merikarvian mediapiiri kokoontuu joka toinen viikko Merikarvian kansalaisopiston piirinä 6 kertaa kevätkaudella ja toiset 6 kertaan syyskaudella. Kesätoimintaan on haettava rahoituksia erikseen, joten jatkuvaa apuraharumbaa pyöritetään myös Merikarvialla. Merikarvian porukka onkin viime vuosina saanut mukavasti tukea tekemiseen ja tehnyt useita kyläelokuvia Pohjois-Satakunnassa.

Ohjaajan työpäivä alkaa Porista työhuoneen uumenissa kello 6:14, jossa valmistellaan ensi tätä viikkoa ja tätä päivää. Satakunnan meikäläisten yhteinen koulutus- ja tuotantolaitteisto kulkee aina ohjaajan mukana, joten melkoista jokapäiväistä roudaamista on ohjaajan arki. Maanantain rutiinien ja päivän valmisteluiden sekä koulutus- että tuotantolaitteiston pakkaamisen jälkeen huristellaan Merikarvialle, jossa oltiin hieman myöhässä 9:05. 

Ensin tehtiin päivän työlista. Sitten pidettiin Merikarvian Me Itse kokous, jossa tarkistettiin tulevien töiden suunta. 

Päivän kokouksen puheenjohtajana toimi Satu.


Suunnittelua haittasi vähän se, että vaikka nyt on työaikaa osa-aikaisesti maaliskuun 2020 loppuun, toiminta- ja kulkurahasta on puutetta. Samaan aikaan kun TAITEESTA TYÖTÄ hankkeen kanssa pitäisi painaa kaasua, niin pitää toisella jalalla painaa jarrua kulkurahojen vielä puuttuessa.

Toimintasuunnitelmissa on tehdä yksi kyläelokuva, yksi jonkun merikarvialaisen yhdistyksen esittelyvideo sekä Myötätuulen viestin viemisen yhteydessä tehtävä elokuva. Yhdessä haaveillaan myös työleiristä ja parista ylimääräiset elokuvapaja päivästä kesäkaudelle.

Kokouksen ja tuotantosuunnitelun jälkeen sitten alettiin höpinöistä toimeksi. Maria otti valokuvia, Marko teki blogia, Satu ja Soile tekivät musiikkia tuleviin videoihin, Päivi toimi yleishöylänä ja Ari sekä Juhani katsoi kotisivut ajan tasalle.


Sitten muutettiin tämän blogin nimeä ajan tasalle. Tämä blogisivu on toiminut Satakunnan meikäläisten projektisivuna 2014-2018 viisivuotiskautena ja nyt nyt kun uusi viisivuotiskausi on saatu käyntiin, niin piti sitten nimeäkin vaihtaa. Viisi vuotta ollaan siis menty jälkijunassa osallisuuden jäljillä yhdenvertaisina yhdessä osallisuuden ytimeen. Nyt sitten käydään kovaa vääntöä siitä, että tämänkaltaisesta toiminnasta tulisi oikeaa työtä seuraavan viiden vuoden aikana sekä osallistujille että ohjaajille.


Merikarvian mediaryhmä on toiminut Merikarvian kansalaisopiston piirinä tänä vuonna 25 vuotta ja yhdeksi tehtäväksi on otettu oman historiikin tekeminen. Vanhoja dokumentteja metsästetään arkistojen kätköistä, skannataan kuvia ja lehtileikkeitä. Merikarvian porukan arkistokätköihin kätkeytyy melkoinen määrä kotiseututietoa Merikarviasta 1994 lähtien, jota nyt koitetaan pelastaa tuleville sukupolville.


Ehdittiin me ruokatuntikin pitää, niin kiirusta ei ole koskaan, etteikö syömään ehtisi.


Iltapäivällä otettiin kaikista työkeskuksen työntekijöistä ja ohjaajista uudet kuvat. Asialla oli hovikuvaajamme Soile, jonka kuvia aina välillä muun muassa Merikarvian lehtikin julkaisee.


Maria alkoi tekemään animaatiohahmoja, kun päivän tarvittavat valokuvat oli otettu.



Marko teki musiikkia ja Satu toimi vertaisohjaajana Markolle, kun Marko tarvitsi vähän apua.



Markon päivän blogin muuten voit lukea täältä.

Hommia pusketaan 5 tehokasta työtuntia miinus ruokatauko. Ohjaaja lähtee kotimatkalle noin kello 14:07 purkamaan kamoja ja valmistelemaan seuraavaa työpäivää.

Tällaisista hommista nämä päivät on tehty, tuotantosuunnittelusta, kokoustamisista, valokuvaamisesta, kirjoittamisesta, kotisivujen päivittämisesta, historiikin keräämisestä, musiikin tekemisestä, animaation valmistamisesta, laitehuollosta, pakkaamisesta, matkustamisesta ja purkamisesta ja taas pakkaamisesta, matkustamisesta ja purkamisesta. 

Sen verran meitä kyllä laiskotti, ettei tehty yhtä videopätkää, mitä piti. Kaksi keskeneräistä lyhytelokuvaakin olisi vielä editoimatta, mutta ei sitä nyt ihan kaikkea aina kerkiä näin lyhyessa työajassa. Ensi kerralla sitten.

Kahden viikon päästä taas jatketaan Merikarvialla.