keskiviikko 11. joulukuuta 2019

TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenterin luukku 11.

Satakunnan meikäläisten toinen tärkeimmistä toimintalinjauksista on kehittää kokemustoimintaa ja omaa alueellista vaikuttamistyötä. 

Tänä vuonna keskeinen verkostotyön kehittämistuki on ollut Taiteen edistämiskeskuksen vammaisyhteisöiden kulttuuritoiminnan ja kulttuurin saavutettavuuden  edistämistuki. Taiken tuki on mahdollistanut TAITEESTA TYÖTÄ hankkeen myötä toiminta- ja yhteistyöverkoston vahvistamisen.

TAITEESTA TYÖTÄ -hankkeen joulukuisen päivän numero 11. allakkatehtävä oli osallistua Satakunnan kokemustoiminta-ohjausryhmään. Ari edustaa Me Itse ry:n Satakunnan meikäläisiä ohjausryhmässä. Ohjausryhmään kuuluu kokemustoimijoita ja kokemusasiantuntijoita, järjestöjä, koulutusorganisaatioita ja muita sosiaalialan sidosryhmiä. Me Itse on tässä kokemustoiminnassa hyvin Satakunnassa mukana vaikuttamassa yhteisiin asioihin. Ja kun mukana ollaan, niin keskeisin oma osaamistarjonta on tietysti meikäläisten elokuvaosaaminen ja sosiaaliset mediataidot sen lisäksi, että meikäläisillä on noin 20 koulutettua kokemustoimijaa ympäri Satakuntaa.


Me Itse ry. ei kuulu valtakunnalliseen kokemustoimintaverkostoon jäsenjärjestönä, mutta Satakunnassa Satakunnan meikäläisillä on merkittävä rooli toimia asiantuntijoina kehitysvammaisten asioissa. Meikäläisten mediaryhmien osaaminen, asiantuntijuus ja kokemustoiminta on samalla myytävänä taustatuki Arin toimiessa yhteyshenkilönä Satakunnassa.

Satakunnan meikäläiset ja MEKA TV ovat muutenkin aika monessa verkostossa ja yhteistyöhankkeessa vaikuttamassa.

2019 vuonna tärkeimmät verkostot ja yhteistyökumppanit ovat olleet SEKK ja Me Itse. Myös Kehitysvammaisten Tukiliitolla ja Satakunnan kansalaisopistoilla on ollut keskeinen rooli yhteistyökumppaneina.

Satakunnan meikäläisiä on SEKKin hallituksessa 2 plus yksi varajäsen sekä taustatuki on SEKKin varapuheenjohtajana. Meidän Jaana on Me Itse ry:n valtakunnallinen puheenjohtaja ja monessa muussakin verkostossa tätä kautta mukana.

Monessa muussakin verkostossa ja hankkeessa ollaan mukana. Tässä muutamia esimerkkejä lisää.


  • Kehitysvammaisten palvelusäätiön ATAK asiantuntija verkostossa Satakunnassa
  • Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Kansalaisuuden avaimet Satakunnassa
  • Satakunnan ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmä
  • Kehitysvammaisten valtakunnallisen kirkkopyhän 2020 Porin työryhmässä
  • Jasmin on Sataduunia hankkeen ohjausryhmässä
  • Taikusydän verkostossa
  • Vertaistapaamiset järjestöjen kokemustoimijoille
  • Porin erityistaiteen yhteistyöryhmä
  • Vertaistapaamisissa kokemustoimijoille ja -asiantuntijoille
  • Ketturi ry:n yhteisöjäsenenä
  • Kankaanpään ja Pohjois-Satakunnan eritystaiteen yhteistyöryhmä
  • Useissa Satasote hankkeissa yhteiskehittäjinä
  • Elokuvakasvatuksen kehittämistyöryhmässä

Eikä tässä vielä kaikki. Satakunnan meikäläiset toimivat myös monissa muissa valtakunnallisessa, alueellisessa ja paikaillisessa yhteistyöryhmässä, joista ei vanha Arikaan ota kaikesta selvää.

Yhteistä näille kaikille vaikuttamistoimille on se, että ne ovat vapaaehtoistoimintaa, eikä näistä käytännössä makseta mitään palkkaa. Näihin verkostoihin on siltä lähes mahdonta osallistua pelkästään vapaaehtoistoiminnalla, joten jostain on aina työaika ja kulukorvaukset revittävä.

Yhteistä näille kaikille hienoille verkostotoimille on myös se, että jos ei ensi vuodeksi löydy mistään kunnollista toimintatukea, niin näistä suurimmasta osasta joudutaan todennäköisesti luopumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti