sunnuntai 20. joulukuuta 2020

20/24 askelta jouluun - TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenteri 2020

Tänään TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenterissa avataan, mitä tapahtui Satakunnan meikäläisille koronavuoden 3. neljänneksellä. 

Koronaeristys aukesi siis varovasti kesäkuussa. Heinäkuun alussa käytiin Merikarvialla katsastamassa mainio uusi ruokapaikka Merry Monk ja suunniteltiin elokuun elokuvaleiriä.

HPNN treenasi musiikkivideon biisejä vielä heinäkuussa ja Osallisuus teatterin ohjaajat paiskivat hommia vielä Huittisten ilmaisutaidon pajapäivien verran. 



Sitten työläiset Jaana ja Tiia luumuilivat kesämaitumilla ja Arin kesälomat oli tuttuun viime vuosien tapaan peruttu. Pientä kesätaukoa kuitenkin pidettiin ja säästeltiin vähäisiä Taiken TAITEESTA TYÖTÄ työtunteja eikä arkistointihankettakaan edistetty heinäkuussa laisinkaan. Ari teki muutaman pakollisen työkuvion, mutta muuten mentiin vain hitaasti kiiruhtaen ja akkuja ladaten rankan korovakevään jälkeen.

Elokuun alussa oli ensin Osallisuus teatterin musiikki- ja teatterileiri Ahlaisissa Sahakosken pirtillä. Leirin päätteeksi järjestettiin kaikille avoin Happy Hour metsäkeikka Rakkaudella porilaisille. 




Leirin aikana harjoiteltiin tiiviisti Porinavirus näytelmää, joka esitettiin sitten Satakunnan Kansan teatteri-livelähetyksenä 11.8.



Seuraavalla viikolla oli Merikarvian elokuvaleirin vuoro.



Jaana ja Tiia palasivat kesälomilta ja yhteiset hommat alkoi. 



Peruutuslistalla oli Blue Sea Film Festivaalit, joihin oltiin osallistuttu jo 25 vuotena, mutta tänä vuonna siis ei. Perinteisesti BSFF on aina työllistänyt uusien ensi-iltaelokuvien kanssa tiivisti elokuussa kaksi viikkoa, mutta nyt ei ollut paikkaa, missä esittää ensi-iltoja, niin koko kesän leffat odottivat parempia aikoja tullakseen valmiiksi.

18.8. alkoi taas Osallisuus teatterin harjoituskausi Monituotteessa ja monta kummaa muutakin vääntöä tehtiin elokuussa odoteltaessa syyskauden alkamista. Syvärauma elokuvien editointipajat alkoivat, Pohjois-Satakunnassa käytiin kuvaamassa ja tapaamassa Kankaanpään ja Merikarvian meikäläisiä.

Syyskuussa sitten alkoi taas kansalaisopistokurssit ja toimintaa alkoi olla lähes entiseen malliin Eurajokea lukuun ottamassa, jossa ei kurssia voitu aloittaa koronan vuoksi. Myös osallistujia oli vähemmän, keväällä toiminnassa oli 120 meikäläistä, mutta syksyllä toimintaan saatiin enää vain 72 meikäläistä koronatilanteen vuoksi.

Kurssit siis alkoivat Merikarvialla, Tekunkorvessa, Monituotteessa Osallisuus teatterin kanssa, Mistelin taidetestaamossa, Eurajoen Tähtitaivaassa ja Huittisissa. 

Syksyn menetyksiin pitää laskea Eurajoen kurssin menetyksen lisäksi Huittisten Hulivilien pitkäaikaisen puheenjohtajan ja promoottorin muutto pois Huittisista. Täällä toimintaan nyt uusin voimin uusien päälliköiden komennossa, mutta vähäsen haikeaa oli lähteminen.



Harjavallan kurssi jouduttiin siirtämään Kiukaisiin, kun kokoontumispaikka Harjavallassa meni koronan vuoksi. Raumalla pieni porukka teki Syvärauma elokuvaa ja Jaanan kanssa käytiin Kankaanpään Pörriäisten kanssa syksyä suunnittelemassa.

Koronan perumien tapahtumien tilalle järjestettiin YK:n lukutaitopäivän tapahtuma Luontotalo Arkissa.



Satakunnan meikäläiset osallistuivat myös aktiivisesti Satakunnan kokemustoimijoiden some-kampanjaan.



Porin meikäläiset kävivät kuvaamassa Hormiston kyläelokuvaa.

Osallisuus teatterilla oli ensin Tulevaisuuden pajapäivä Ahlaisten kyläsaunalla ja sitten Kuivalahdessa päiväleiri, joten homma alkoi pelittää taas, kun saatiin suunniteltua syksyn Rakkaudella porilaisille tapahtuma asialliseen malliin.


Niukkuutta ja vajaata työviikkoa oli koko 3. vuosineljännes ohjauksen puolesta, mutta suurin piirtein näin meni siis elonkorjuun ja syyskyntöjen aika Satakunnan meikäläisten kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti