keskiviikko 9. joulukuuta 2020

9/24 askelta jouluun - TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenteri 2020

Tänään joulukalenteriallakan 9/24 avaa HPNN ryhmän vuoden toimintakertomus. Vuoden tapahtumat yhteen kokosi Tiia Takala.

Meidän koko jengi


HPNN ryhmä on perustettu 2019 lokakuussa Asiakkaan oikeus päivän innoittama, jossa olimme juonto- ja laulukeikalla.

Tänä vuonna olemme tehneet omia musiikkivideoita, esiintyneet ja tehneet muutaman juontokeikan. 

Saimme apurahaa Kehitysvammaisten Tukiliitolta ja Ari sai Porin sivistyslautakunnalta apurahaa musiikin äänittämiseen ja elokuvien viimeistelyyn. 

Aloitimme alkuvuonna kuvaukset ja suunnittelun Arin mökillä.

Kirjoitin lauluihin sanat alkuvuodesta. Sen jälkeen korona sotki kaiken ja vasta kesällä pääsimme taas kuvaamaan.

Yyterissä kuvaamassa

Kesäkuussa kävimme kuvaamassa Kallossa, Mäntyluodossa, Ari mökillä  ja Yyterissä. Täällä kuvasimme musiikkivideon hyvä kaveri. Eija on meidän ykköskuvaaja. 

Olimme marraskuussa äänittämässä Eijan rummut ja Hennan laulut Arin mökillä. 

Elokuvan ensi-ilta oli Pori Film Festivaaleilla marraskuun lopussa.

Musiikkivideosta tuli hieno.



Hennalle pidimme laulutreenejä SEKKissä. Eijasta harjaantui huippurumpali HPNN:lle.

Näin esiteteltiin HPNN Satakunnan kokemustoiminta kampanjaviikolla


Syksyllä olemme pitäneet Monituoteessa HPNN kanssa harjoituksia.

Sahakosken leirillä teimme loput laulut musiikkivideoon ja myös harjoittelimme lauluja.

Kuivalahden ja  Ahlaisten kyläsaunalla Osallisuus teatterin kehittämispäivillä HPNN:llä oli musiikki treenejä.

HPNN on esiintynyt tänä vuonna myös muissa tilaisuuksissa kuten Porinatunnissa, Lukutaidon päivässä, Happy Hour Metsäkeikalla ja Taidetiistaissa.

HPNN paras keikka tänä syksynä oli Jämillä, jossa olimme Kankaanpääläisten Marrasriehassa vieraana.

Suunnitteilla on lisää musiikkivideota, mutta koronatilanteiden vuoksi niiden äänitykset siirtyvät ensi vuoteen.

Esiinnyimme myös tänä vuonna luova Satakunta mesenaatti kampanjan lehdistötilaisuudessa. Olimme näyttävästi esillä Satakunnan Kansassa.

Juttu Satakunnan Kansassa lokakuussa 2020


Emme saaneet tukea keikkailuun, mutta voi meitä suoraankin tilata keikalle.



Kuulette takuuvarmasti meistä ensi vuonna lisää.

KIITOS TUKIJOILLEMME JA YHTEISTYÖN TEKIJÖILLE 2020

  • Kehitysvammaisten Tukiliitto
  • MEKA TV
  • Monituote
  • Osallisuus teatteri
  • Porin Me Itse paikallisryhmä
  • Porin sivistyslautakunta
  • Porin vammaispalvelut
  • Rakkaudella porilaisille -hyvinvointiraha
  • Satakunnan Elävän Kuvan Keskus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti