lauantai 5. joulukuuta 2020

5/24 askelta jouluun - TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenteri 2020

Tänään TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenterin iltasadussa muistellaan vähän Huittisten Hulivilien elokuva- ja Me Itse ryhmää. Ryhmän koronavuosi on menetystarina, niin kuin kaikkien muidenkin TAITEESTA TYÖTÄ -ryhmien tarinat, mutta saatiin sentään jotain aikaankin peruuntumisten lomassa.


Tänä vuonna piti olla Huittisten MEKA TV elokuvaryhmän 10 vuotisjuhlavuosi. Vuodeksi oltiin kehitetty mainio toimintasuunnitelma, joka kutistui ensin siihen, että alkuvuonna saatiin vain puolet tarvittavasta tuesta. Sitten tuli korona. Menetyslistalle pitää listata myös pitkäaikaisen elokuvaryhmän promoottorin ja Hulivilien puheenjohtajan muutto pois Huittisista. Eikä saatu elokuvaa erityistaitelijoista kuvattua koronaeristysten vuoksi.

Alkuvuosi käynnistyi siis YT-neuvotteluiden merkeissä, jotka keskeytyivät koronaeristyksiin. Keväällä saatiin etäyhteyksiä kuitenkin toimimaan Taiken tukeman Tiistaitiimin kanssa ja pidettiinpä yksi Hulivilien kokouskin etänä. Kesällä sitten jo tavattiin ihan oikeastikin, joten pientä hiillosta toiminnan ylläpitämiseksi pystyttiin pitämään.

Alunperin haettiin tukea Osallisuus teatterin kanssa pajapäivien pitämiseksi Huittisissa sekä valokuvanäyttelyn tekemiseen kirjastoon dokumenttielokuvan kera, mutta eipä sitten saatu näihin tukea. Huittisten Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry:n tuli apuun hätään ja saimme kuin saimmekin pidettyä Ilmaisutaidon pajapäivät Huittisissa Karhiniemen kyläkartanossa.


Karhiniemen kyläkarton on kuin tehty teatterileireille

Ilmaisutaidon pajapäivät olikin sitten huikean hauskat ja kannattaa lukea pajapäivien palautteet ja loppurapsa. 

Karhiniemen kyläkartanon pajapäivät 7.-8.7.2020

Hanna

  • Apua…
  • Ihan kivaa
  • Sai uusia ystäviä ja ajatuksia taas kerran
  • Oli kiva, että Poristakin oli mukana, ilman muuta saa tulla uudestaan
  • Jos olisi uudestaan ensi vuonna, sama paikka saisi olla, paikka oli hyvä. Ei voi vaihtaa kokemusta
  • Mirja ei kaatunut =)

Ari

  • Hauskaa olla keittiössä
  • Toivoisi lisää rahoitusta tällaisille leireille
  • Olisi kiva, että olisi vakituinen kurssipaikka
  • Tämä vuosi ei ole ollut hyvä
  • Kiitos Huittisten tukiyhdistykselle ja alueelliselle yhteistyölle, sekä SEKK:lle
  • Tulevaisuudessa erityisryhmien esittävälle taiteelle jatkuvuutta

Eija

  • On ollut mukavaa, tutustunut uusiin ihmisiin, mikä on kivaa
Osallisuus teatterista oli Eija ja Tiia vertaisohjaajina mukana

Mirja

  • Tykkäsin kaikesta, mitä ollaan tehty
  • Täytyy miettiä, mitä ensi vuodelle olisi kiva saada

Markus

  • Mielenkiintoista ja hauskaa
  • Saanut nauraa vedet silmissä
  • Minun ja Paulan yhteisen videon kuvaaminen oli kivaa, ja Heinin kissan äänet jäi mieleen
  • Tämmöistä lisää, pidempiä jaksoja myös ei vain muutaman päivän. Toivottavasti joskus on sellaiseen rahaa.

Paula

  • Mukavaa ja hauskaa
  • Haastattelu jännitti, mutta se nähdään, miten se meni
  • Karhiniemi on hyvä paikka

Henna

  • Mukavat kaksi päivää
  • Tämmöisiä vain lisää ensi kesänä sitten taas
  • Ei mitään tiettyä tule mieleen mitä pitäisi olla tulevaisuudessakin

Mari

  • Mukavaa oli
  • Erityisen kivaa oli pienten kohtausten tekeminen
  • Keittiössä oli kiva autella

Lauri

  • Kivaa on ollut, mukava tutustua uusiin ihmisiin
  • Kättely jutut olivat kivoja

Milla

  • Älyttömän mukava porukka ja paljon ehdittiin kuvaamaan
  • Tosi hienoa
  • Toivotaan, että Mirjan säätiedotus ei käy toteen 

Tiia

  • On ollut mukavaa
  • Aika on mennyt nopeasti
  • Oli kiva nähdä huittislaisia

Heini

  • Hauskaa oli ja kiva päästä mukaan
  • Hieno kokemus ja siitä on koulutukselle hyötyä, opettajatkin tykkää =)

KIITOS!

Lopputuotoksina muun muassa 3 elokuvaa

Ilmaisutaidon pajapäiville piti tehdä elokuva, jonka piti olla ensi-illassa kansainvälisillä Blue Sea Film Festivaaleilla. Festivaalit peruuntuivat koronan vuoksi, joten elokuvan ensi-ilta päätettiin siirtää 5.12.2020 kehitysvammaisten teemaviikon Huittisten Itsepäisyyspäivän vastaanotto tilaisuuteen, joka sekin sitten peruttiin koronan vuoksi.

Ensi-ilta siirtyy siis näin jonnekin hamaan tulevaisuuteen, mutta yhden pienen Käänteinen sadelaulu -episodin esitimme Pori Film Festivaaleilla Erityisryhmien elokuva-aarrearkussa.


Peruuntumislistaan pitää vielä laittaa Huittisten Hulivilien elokuva erityistaiteilijoista, johon saatiin jopa rahoitus Kansan sivistysrahastolta, mutta koronan vuoksi emme päässeet kuvaamaan Satakunnan ulkopuolelle.

Ilmaisutaidon pajapäiviltä on siis tulossa vielä kaksi elokuvaa ensi-iltaan jossain vaihteessa, jahka tämä koronaperkele jossain vaiheessa vähän hellittää.

Sitä odotellessa, hyvää joulun odotusaikaa toivottaa myös Huittisten Hulivilit.

Täältä tullaan vielä!

KIITOS yhteistyöstä ja tuesta 2020

  • Huittisten Seudun Kehitysvammaisten Tuki 
  • Kehitysvammaisten Tukiliitto
  • Me Itse
  • MEKA TV
  • Osallisuus teatteri
  • Satakunnan Elävän Kuvan Keskus
  • Satakunnan kulttuurirahasto
  • Satakunnan meikäläiset
  • Sataopisto
  • Taike

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti