Joulukuun 2. päivän Taiteesta työtä joulukalenterissa avataan vähän, mitä tapahtui Harjavallan ja Kiukaisten Huimaveikoille 5 vuotishankkeen aikana.
Tänään oli ryhmän vuoden viimeinen tapaaminen ja oltiin saatu vieraiksi Satavarmaan kokemusosaamista kiertueen Kuuluvammaksi porukkaa.
Kuuluvammaksi musiikkia kuultiin tänään Kiukaisissa |
Samalla pohdittiin, mitä ollaan 5 vuoden aikana saatu aikaan ja millaisia muutoksia toiminnalla on ollut. Katsottiin sitten Satavarmaa kokemusosaamista lyhytelokuvasarja sekä vähän muitakin kehitysvammaisten ihmisoikeuksien viikon teemaan sopivia lyhytelokuvia. Sitten kuultiin elävää Kuuluvammaksi musiikkia Jaanan, Tiian ja Arin esittäminä ja juotiin glögit päälle.
Satavarmaa kokemusosaamista tänään Kiukaisissa |
Mitä tietää Bing tekoäly Harjavallan ja Kiukaisten Huimaveikoista?
Harjavallan Huimaveikot on valtakunnallisen vammaisten ry:n Me Itse ry:n alla toimiva ryhmä. Ryhmä perustettiin Harjavallalle vuonna 2009 edistämään Harjavallan vammaisten asioita.
Vuonna 2020 korona-pandemian vuoksi he alkoivat kokoontua Harjavallan sijaan Kiukaisissa. He jopa harkitsivat nimensä vaihtamista Harjavallan Huimaveikot Kiukaisten Huimaveikoiksi.
Ryhmä toimii paikallisena ”Me Itse” -ryhmänä ja opiskelee myös sosiaalisen median taitoja ja elokuvantekoa Sataopiston mediaryhmänä. He ovat mukana myös Satakunnan "meikäläisten" 5-vuotisessa "Taiteesta työtä" -projektissa.
Vuonna 2023 ryhmän toimihenkilöinä toimivat Samuli Palmu (puheenjohtaja ja rahastonhoitaja), Niina Laitinen (varapuheenjohtaja) ja Markku Nieminen (sihteeri). Ari Impola valittiin jälleen taustatukihenkilöksi.
Löydät heidät myös Facebookista osoitteesta facebook.com/huimaveikot
Aika hyvin tiesi.
Mutta miten meni 5 vuotta?
2019 kokoonnuttiin Harjavallan Hopeanuolessa, joka on ollut Huimaveikkojen koti perustamisvuodesta 2009 saakka. Ryhmä kokoontui 8 kertaa Sataopiston kurssina sekä teki yhden mainion jokiprojekti kuvauksen. Myötätuulen viesti vietiin Harjavallan kaupungille. 23.11. pidettiin ryhmän 10 vuotisjuhla. Ryhmä oli monessa suunnitelmassa mukana Taiteesta työtä -hankkeessa ja tulevaisuus näytti hyvältä.
Alkuvuosi 2020 näytti vielä näin hyvältä |
2020 alkuvuosi näytti vielä lupaavalta, kunnes tuli korona. Kokoontumispaikka meni, kun ei enää voitu kokoontua Hopeanuolessa, mutta kun suurin osa osallistujista asui Kiukaisissa, toiminta siirrettiin Kiukaisiin evakkoon. Korona oli pysäyttää toiminnan Kiukaisissakin, mutta saatiin sentää henkihieverissään oleva toiminta pysymään hengissä, vaikka kokoontumisaikoijen vähyyden vuoksi ei mitään valmista saatukaan aikaan tänä vuonna.
2021 ryhmä kokoontui 8 kertaa Sataopiston kurssina puolitoista tuntia kerrallaan. Ryhmällä on Satakunnan kansalaisopistoissa vähiten tunteja ja se näkyy siinä, että elokuvatuotanto on myös vähäisempää kuin muissa ryhmissä, mutta kyllä täälläkin tehtiin omaa tuotantoa ja osallistuttiin Satakunnan meikäläisten yhteisiin uutisiin. Uutta oli TikTok videoiden tekeminen.
21.11.2021 Kiukaisten Jokimutkassa järjestyi myös Tukiliiton KIITOS 60 vuotta -kiertueen tapahtuma, johon ryhmä tuotti omaakin ohjelmaa kiitettävästi.
2022 korona teki taas ryhmälle kiusaa. Kaikki ryhmän suunnittelemat tapahtumat jouduttiin perumaan viime tipassa korona-aallon vuoksi, eikä ensi-iltoja saatu tuotettua valmiiksi. Menetimme Jokimutkan kokoontumispaikkana ja tällä kertaa olimme evakossa väistotiloissa vanhalla yhteiskoululla. Jokimutka remontin jälkeen tosin pääsimme sinne takaisin. Ryhmä kuvasi Me Itse päiville episodia asenteista, mutta omaa asenne elokuvaa ei saatu valmiiksi koronataukojen vuoksi. Yhdet omat uutiset sentään saatiin tehtyä.
Entäs vuosi 2023? Korona oli runnellut ryhmää, mutta hengissä pysyttiin ja oltiin aktiivisesti mukana Taiteesta työtä -hankkeen verkostossa. Koko MEKA TV, Satakunnan meikäläisten ja Taiteesta työtä -hankkeen vuoden teemana on ollut Muutosten aika, ja ryhmälle tulikin kovasti muutoksia. Ryhmän pitkäaikainen puheenjohtaja Samuli Palmu luopui puheenjohtajuudesta ja uudeksi puheenjohtajaksi tuli Katja Santanen. Ryhmässä ei syksyllä ollut enää yhtään harjavaltalaista, kun herra Palmukaan ei ehtinyt kokoontumisiin, niin päätettiin vaihtaa Kiukaisten Huimaveikkojen kotipaikkakunnaksi Eura Harjavallan sijaan. Eli ryhmä nimi on nyt virallisesti Euran meikäläiset - Kiukaisten Huimaveikot. Samalla pitää pohtia uusia yhteistyökuvioita tässä muutosten ajassa.
Vuoden päätöstapaamisessa ja Satavarmaa kokemusosaamista tapahtumassa pohdittiin myös tulevaa. Ensi keväänä tapaamme varmasti 4 kertaa Sataopiston puitteissa, mutta sitten onkin kaikki muu epävarmaa. Uutta taustatukea ja ohjaajaa tarvitaan, toivottavasti sellainen löytyy, jotta tämä aktiivinen ryhmä voi jatkaa toimintaa myös ensi kevään jälkeen. Suunnitelmissa on jatkaa alueellista yhteistyötä sekä myös omaa toimintaa tulevan HYVÄ ELÄMÄ -hankkeen kanssa Sivistyneesti 2024 muiden Satakunnan meikäläisryhmien kanssa.
Laitetaanpas tähän loppuun vielä Huimaveikkojen voimalaulu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti