torstai 7. joulukuuta 2023

7. TT joulukalenteri - Tekunkorven elokuvan ja muistelupiiri

Tänään Taiteesta työtä -joulukalenterissa muistellaan Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiriä. Joululomalla ollaan jo ryhmän kanssa, mutta marraskuussa käytiin vähän ryhmän historiaa läpi.

Kuuluvammaksi Eija kävi kaksi kertaa keikalla Tekunkorvessa 2023 

Mitä sanoo Bingin tekoaäly ryhmän toiminnasta?

Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri on elokuvapiiri ikääntyville kehitysvammaisille lähinnä Tekunkorven asukkaille. Piiri kokoontuu torstaisin Otsolan kansalaisopiston kurssina ja tekee sekä katsoo erilaisia elokuvia, joista keskustellaan ja muistellaan yhdessä. Piiri tekee myös blogeja, runoja ja musiikkia elokuvien innoittamana. Piiri on ainutlaatuinen Suomessa, sillä se yhdistää elokuvan ja muistelun erityisryhmälle. Suomessa on muistelupiirejä erityisryhmille, mutta piiri on ainoa elokuva- ja muistelupiiri. Piirin toimintaa voi seurata MEKA TV:n sivuilla osoitteesta meka.tv/pori/tekunkorpi

Ryhmällä on ollut myös keskeinen rooli Taiteesta työtä -hankkeen historiikin keräämisessä, onhan kaikille ryhmän jäsenillä jotain omakohtaisia muistoja toiminnasta ihan viime vuosituhannelta saakka.

Miten meni vuoden 2019-2023?

2019 oli neljäs vuosi Otsolan kansalaisopiston kurssina. Ryhmä oli mukana suunnittelemassa Taiteesta työtä- 5 vuotissuunnitelmaa ja tavoitteena oli alusta lähtien tutkia KeViKen arkistoja 1990 luvulta lähtien sekä MEKA TV historiaa tällä vuosituhannelle. Monella kurssilaisella oli kokemuksia vuosikymmenien takaa toiminnasta, näistä puheltiin ja keskusteltiin. Arin mukana vertaisohjaajana ja apulaisena toimi Elina Lähteenmäki. Kurssilla haastateltiin myös alkuperäsiä KeViKen perustajia Tarmo Alavaa ja Keijo Nikulaa, jotka olivat kurssin vieraina. 

2020 tapahtui niin kuin tapahtui eli suurien suunnitelmien kanssa jouduttiin koronan aiheuttamiin eritystoimiin. Onneksi kurssia pystyttiin jatkamaan Tekunkorven kerhohuoneessa, kun koronan vuoksi kulkeminen ikäihmisten kanssa oli haasteellista Otsolan opistolle. 
Suomen kulttuurirahaston Satakunnan rahastolta saatiin avustus, jonka turvin alettiin keräämään Arin ja Tiian voimin 1100 satakuntalaista elokuvaa nippuun ja arkistoon. Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirillä oli tässä hankkeessa tärkeä rooli. Ryhmä kokosi omaa ja vähän muidenkin historiikkiä, teki elokuvan Hiljaiset muistot 1990 luvun muistoista, ja jonka ensi-ilta tilaisuuden sitten korona kuitenkin söi. 
Syyskausi sujui kuitenkin koronan varjoissa hyvin koronasta huolimatta. Elina jäi tosin pois, mutta Tiia tuli tilalle. Elinan poisjäänti oli harmi, mutta tilanne oli nyt vain sellainen. Onneksi sentään kaikki pysyimme terveinä.

Elokuvan piti olla ensi-illassa 1.12.2020 vaan korona päätti toisin

2021 toimintakausi alkoi tammikuun puolessa välissä ja kesälomille jouduttiin taas jäämään koronan vuoksi jo talviloman jatkeeksi helmikuussa.
Syksyllä sitten jatkettiin Tekunkorvessa kutakuinkin normaalisti. Tehtiin blogeja toiminnasta, valokuvia kuvattiin, tehtiin runoja ja tehtiin TikTok juttuja.
2022 toimintavuosi alkoi taas vaiheeksi tammikuussa koronasulussa. Helmikuussa päästiin sitten vihdoin viettämään KeViKe/MEKA TV 30 vuotista taivalta ja itse asiassa vietettiin varsinaista syntymäpäivää 10.2. myös Tekunkorvessa. 
Tänä  vuonna tuli mukaan myös vahvasti musiikki mukaan kuvioihin. Tehtiin Viikkolaulu, joka oli myös Blue Sea Film Festivaaleilla sekä Pori Film Festivaaleilla.

2023

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti