perjantai 7. joulukuuta 2018

Satakunnan meikäläisten joulukalenteri luukku 8.

Osallisuuden jäljillä ja ytimessä oltiin myös Kaunummen kodissa viime syyskaudella, eikä siellä itketä lauantaina ei sunnuntainakaan. Kurkataanpas vähän tämän vuoden menneisyyteen ja ihmetellään mitä sieltä löytyy.


8. Kaunummen kodin elokuvakurssi ja pari konkaria kokemustoimijaa 





Eurajoella on ollut erityisryhmien elokuvatoiminaa jo neljännesvuosisadan ajan. Pääosin ollaan toimittu Eurajoen Toimarin väen kanssa, mutta viime aikoina mediaryhmä on paisunut niin isoksi, ettei elokuvatoimintaan ole enää löytynyt kylliksi paukkuja yhden ohjaajan voimin. 

Erityisryhmien elokuvatoimintaa harrastetaan vähemmän asuntoloissa tai asumisyksiköissä, vaikka tarvetta ja toiveita tällaiseenkin vapaa-ajan toimintaan olisi.



Keväällä saimme järjestettyä Otsolan kansalaisopiston kautta 12 oppitunnin intensiivisen elokuva lyhytkurssin Joenhelmeen ja nyt syksyllä saimme vastaavan kurssin Kaunummen kotiin. Mediaryhmä jatkaa kaikenlaisen erilaisen sosiaalisen median parissa Toimarissa ennallaan, mutta näillä lyhytkursseilla keskitytään ensisijaisesti lyhytelokuvan tekemiseen.

Kaunummessa ollaan tehty elokuvia aiemminkin ja ovathan asukkaat Eeva ja Teuvo olleet Toimarin elokuvaryhmässä mukana jo 25 vuotta perustajajäseninä. Viime vuonna Kaunummen asukkaiden kanssa tehtiin yhdessä Sydänmaan kyläläisten kanssa Kyläelämää Satakunnassa ja SUOMI 100 satakuntalaista elokuvasarjaan yksi elokuva.

Syksyn kurssista on jo aiemmin kirjoitettu ryhmän kanssa blogi ja palautteet, joten täältä linkistä lisää kurssista asiasta kiinnostuneille;



Ja tässä vielä se elokuva:



Eikä sitten itketty sunnuntainakaan. Eevan ja Teuvon kanssa oltiin sitten kuvaamassa Sydänmaan muistelupiirin tarinoita kolmena sunnuntaina Sydänmaan koululla.



Aiemmin toukokuussa oltiin Eurajoen meikäläisten kanssa pitämässä elokuvapäivää lasten kanssa Sydänmaan koululla. Lasten kanssa toteutettu elokuvapäivä editoidaan omaksi elokuvaksi tammikuussa.



Näistä muistelupiirin kuvauspäivistä on sitten tarkoitus tehdä kunnollinen kyläelokuva, jonka ensi-ilta tullee helmikuussa 2019.



Mainittakoon nyt vielä yksi esimerkki vailkuttavuudesta ja askeleista osallisuuden ytimeen. 

Lokakuun alussa oli Satakunnassa #osallistun Satakunnassa haastekampanja viikko.

Eevalla ja Teuvolla oli oikea Superviikonloppu 5.-7.10.2018. 


5.10. aloitettiin Eurajoen kunnantalolla, jossa oli Eurajoen elokuvaryhmän järjestämä Osallisuuden ytimessä Eurajoella ensi-ilta ja keskustelutilaisuus. Tilaisuudessa oli Ei itketä lauantaina -ensi-ilta sekä muutenkin juhlistettiin Eurajoen Toimarin elokuvaryhmän 25 vuotisjuhlaa. Iltapäivällä palaveerattiin vielä palautteiden ja tulelien metkujen kanssa Eurajoen Me Itse kokouksessa.

6.10. oli viimeinen elokuvan intensiivikurssin kokoontumiskerta, jolloin tehtiin palautteet, blogit ja ylläpidettiin ja päivystettiin koko #osallistun kampanjan Facebooksivua.

7.10. oltiin Sydänmaan muistelupiiriä kuvaamassa Sydänmaan koululla. 

Osallistukoot muut sitten perässä jos pystyvät, näin meillä ei itketä lauantaina. Eikä muinakaan päivinä, jos niikseen tulee.


KIITOS YHTEISTYÖSTÄ JA TUESTA 2018


  • Eurajoen kunta
  • Eurajoen Me Itse
  • Eurajoen Toimari
  • Joenhelmen asumispalvelut, Satakunnan sairaanhoitopiiri
  • Kaunummen koti, Mehiläinen
  • Kehitysvammaisten Tukiliitto ry.
  • MEKA TV
  • Otsolan kansalaisopisto
  • Satakunnan Elävän Kuvan Keskus
  • Satakunnan meikäläiset
  • Sydänmaan koulu
  • Sydänmaan pienviljelijä- ja kyläyhdistys
  • Taike

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti