keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Satakunnan meikäläisten joulukalenteri luukku 19.

Satakunnan meikäläisissä 2018 toimi 14 meikäläisryhmää Satakunnan kansalaisopistoissa. 

Kerrataanpas nyt kahden Sanoista eläviksi kuviksi -ryhmän toiminnasta.


19. Sanoista eläviksi kuviksi



MEKA TV veti Validia elokuvaryhmää 2008-2015 Otsolan kansalaisopistopiirinä Porin Validia päivätoiminnassa. Toiminta hiipui 2015, mutta tilalle tuli sekä Arantilankodon että Tekunkorven ryhmät samalla toimintasapluunalla.

Nakkilan Arantilankodon mediapiirin toiminta alkoi ryhminällä ja aivan ensimmäiseksi tehtyä pientä elokuvaa Kauhujen talo -elokuvaa on katsottu yli 24000 kertaa.



Nakkilassa ei ole omaa Me Itse ryhmää, mutta ryhmässä toimii kaksi Me Itse kouluttamaa kokemuspuhujaa, Aleksi ja Sami. He saavat mediapiirin ohella myös jatkuvaa jatkokoulutusta kokemuspuhuja toimintaansa. Keikkoja ei ole juurikaan tarjottu, mutta omien ja Satakunnan meikäläisten järjestämissä tapahtumissa ollaan oltu ihan näyttävästi esillä. 

Kokemuspuhuja voi toimia myös elokuvien näyttelijänä, saa sen viesti silläkin tapaa esille. Ja aika monta radiojuttuakin ollaan tehty yhdessä.

Tämän vuoden päätapahtuma oli Osallisuus iltamat Arantilankodossa, jolloin myös esiteltiin tämän vuoden Osallisuuden ytimessä hankkeiden tuloksia. Pääosissa oli Nakkilan kokemuspuhujat sekä vierailevana tähtenä Samuli Palmu Harjavallasta.



Toinen Sanoista eläviksi kuviksi -kurssi on suunnattu Porin Tekunkorven iäkkäille kehitysvammaisille elokuva- ja muistelupiiriksi.

Muistelupiirejä kehitysvammaisille on kyllä tarjolla, mutta tämä lienee Suomen ainoa elokuva- ja muistelupiiri.

Piirin materiaali onkin aika mielenkiintoista. Kun Satakunnan meikäläisten elokuvatoiminta on alkanut 1990 luvun alussa, niin kuvamateriaalin vuosikymmenien takaa onkin mitä hienointa tutkimusaineistoa, kun saattaa itse vilahtaa esiintymässä videoilla.

Tekunkorven ryhmällä on muutenkin tärkeä tehtävä penkoa vanhoja arkistoja, jotta tämä videoille tarttunut muistitieto säilyisi jälkipolville saakka. Arkistojen penkominen on työtä, joka ei lopu ikinä.

Omien muisteluiden lisäksi olemme tehneet animaatioita ja teimmepä viime vuonna yhden SUOMI 100 elokuvankin. 



Molemmat ryhmät ovat osallisia myös kaikissa Satakunnan meikäläisten konnankoukuissa, ollaan mukana tavalla tai toisella rakentamassa teemaviikkoja ja luomassa Satakunnan meikäläisten uutisiin sekä Radio Valo Satakuntaan sisältöjä.




KIITOS YHTEISTYÖSTÄ 2018



Arantilankodon asumispalvelut
Harjavallan Me Itse
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry.
Me Itse ry.
Otsolan kansalaisopisto
Pori Me Itse
Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry.
Satakunnan meikäläiset
Satakunnan sairaanhoitopiiri
Taike
Tekunkorven asumispalvelut
Tuki-Ovi asumispalvelut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti