Viime viikon perjantaina aloitettiin Itte saa päättää kiertue Eurajoelta. Mitään varsinaista teemaviikon ohjelmaa ei tällä kertaa pystytty järjestämään, mutta häärättiin sitten oman porukan kanssa. Palataanpas vielä viime viikon tunnelmiin tässä joulukalenterissa 5/24.
5. Eurajoen meikäläiset matkalla osallisuuden ytimeen
Aamulla huristeltiin ensin hakemaan Veikko Rantanen Raumalta ja sitten aloitettiin päivän hommelit Eurajoen Toimarissa.
Ensin pidettiin Me Itse Eurajoen kokous, missä käsiteltiin normaalit asiat kuten edellisen kokouksen pöytäkirja, talous, paikalliset, alueelliset että valtakunnalliset meikäläisten uutiset, tulevat toiminta, muuta esille tulevaa sekä päätettiin seuraava kokouksen ajankohta.
Kaikkien Satakunnan meikäläisryhmien tapaan Eurajoellakin ollaan odottavalla kannalla, mitä ensi vuonna tapahtuu. Ryhmä jatkaa Otsolan kansalaisopiston suojissa 5 kertaa koko päivän sessiona keväällä ja todennäköisesti saman verran myös syksyllä. Kesällä on puolen vuoden tauko, ellei saada sitten rahoitusta toimintaan jostain. Keväällä järjestetään myös 12 tunnin intensiivinen elokuvakurssi Otsolan kurssina.
Iloinen uutinen oli se, että saatiin Tukiliitolta 300,- avustus tuohon elokuvan intensiivikurssiin, joten päästään kuvaamaan jonnekin kotikontuja kauemmas.
Eurajoki on siis ensimmäinen ja ainoa ryhmä Satakunnasta, joka on saanut avustusta ja tukea ensi vuoden elokuvatoiminnalle toistaiseksi.
Sitten tehtiin näitä normipuuhia, suunniteltiin joulutervehdys, päivitettiin ryhmän PowerPoint esitys ajan tasalle, laitettiin meikäläisten toimisto ja näyttely esityskuntoon myyjäisiä varten, kuvattiin ryhmän joulutervehdys sekä Radio Valon joulujuttu, päivitettiin kotisivut, tehtiin kuvakertomus päivästä, skannattiin lehtileikkeitä entisajan toiminnasta ja suunniteltiin keskeneräisten töiden editointia.
Toimintakertomus 2018
Otsolan kansalaisopiston sosiaalisen median kurssilla opiskeltiin 25 keväällä ja ja toiset 25 tuntia syksyllä. Osallistujia oli 16 + avustajana Veikko koko vuoden.
Keväällä oli 12 tunnin ja 3 kerran intensiivinen lyhytelokuvakurssi Joenhelmessä. jossa tehtiin elokuva Kadonneet. Ensi-ilta oli Otsolan keväjuhlassa.
Syksyllä oli vastaava kurssi Kaunummen kodissa, jossa tehtiin elokuva Ei itketä lauantaina. Kaunummen avustajana vertaisohjaajana toimi Janne Lautanala. Ensi-ilta oli tuttuun tapaan Eurajoen kunnantalolla.
Ylimääräisiä kuvauspäiviä oli 5 sekä elokuussa 1 editointipajapäivä. Kuvamateriaalia tuli niin paljon, ettei tänä vuonna ihan valmista saatu paljoakaan muuta kuin näitä kampanjaviikkojen lyhäreitä sekä Satakunnan meikäläisten uutisia.
Sydänmaan kylässä toteutettiin muistelupiiriä, jossa meikäläiset olivat ensin Sydänmaan koululaisten kanssa tekemässä elokuvapäivää sekä avustivat muistelupiiriin kuvauksissa.
Heinäkuussa pidettiin Lahdenperän pieruleiri, jolloin kuvattiin sekä äänitettiin Pieruradio.
Blue Sea Film Festivaaleilla oli 3 edustajaa ja täällä näytettiin elokuva Kadonneet.
Janne Lautanala osallistui kolmeen Satakunnan meikäläisten puheenjohtaja tapaamiseen ja koulutukseen.
Osallistuimme KATSO kampanjaan sekä #osallistun viikkoon. Meillä oli Osallisuuden ytimessä tapaaminen Eurajoen kunnantalolla 5.10.
Elokuvia saatiin valmiiksi vain neljä, vaikka tekeillä oli vaikka kuinka monta
- KATSO - Katsojan silmissä - 3 min - 23.3.2018
- Kadonneet - 23.4.2018
- Ei itketä lauantaina - 4 min - 5.10.2018
- Eurajoen meikäläisten osallisuutta - 3 min - 11.10.2018
Teimme näiden lisäksi juttuja Satakunnan meikäläisten uutisiin sekä radio ohjelmia Tammikuussa 2018, Eläimellistä menoa Satakunnassa, Satakunnan pieruradio ja yhden oman radiomainoksen.
Sitten teimme toiminnastamme 3 blogia vuoden aikana.
Kotisivuja ja Facebookia ylläpidettiin ajan tasalla, joten ei sitä nyt ihan tumput suorina istuttu tänä vuonna.
KIITOS TUESTA JA YHTEISTYÖSTÄ 2018
- Eurajoen Kehitysvammaisten Tuki ry.
- Eurajoen kunta
- Eurajoen Toimari
- Joenhelmi
- Kaunummen koti
- Kehitysvammaisten Tukiliitto ry.
- Me Itse ry.
- MEKA TV
- Otsolan kansalaisopisto
- Rauman meikäläiset ja Veikko Rantanen
- Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry.
- Satakunnan meikäläiset
- Sydänmaan koulu
- Sydänmaan muistelupiiri
- Sydänmaan pienviljelijä ja kyläyhdistys
- Taike
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti