perjantai 21. joulukuuta 2018

Satakunnan meikäläisten joulukalenteri luukku 22

Tänä vuonna Satakunnan meikäläisillä oli 5 suurta yhteisrutistusta, joilla koitetttiin lisätä Taiken tuella erityistaidetoiminan saavuttettavuutta ja näkyvyyttä Satakunnassa ja valtakunnallisestikin. Maaliskuussa osallistuttiin KATSO - erityistaidetoiminta tutuksi päättäjille -kampanjaviikolle, elokuussa Blue Sea Film Festivaaleille tuotiin näytille erityisesti elokuvaosaaminen, valtakunnallisille Me Itse päiville marraskuussa tuotiin koko Satakunnan verkostotoiminta esille ja kehitysvammaisten teemaviikolla joulukuussa tehtiin vielä maakunnallinen kiertue. Sisällöllisesti näyttävin osallistuminen oli lokakuun #osallistun Satakunnassa viikko, jossa meikäläiset olivat ideoinnista lähtien mukana osallisuuden ytimessä.


22. #osallistun Satakunnassa





Keväällä tuotiin Satakunnan kokemustoiminta ohjausryhmässä sekä muutamassa muussakin Yhteisökeskuksen järjestämässä palaverissa esille tarvetta, että osallisuutta sekä kaikkea muutakin mitä liittyy osallisuuden edistämiseen pitäisi tuoda jollakin tapaa esille. Tiedettiin, että syksyllä olisi muutaman osallisuus seminaari Satakunnassa, mutta miten saataisiin paremmin esille satakuntalainen sosiokulttuurinen innostaminen ja osallisuuden tukeminen paremmin esille.

Kerroimme KATSO - hankkeesta ja miten Satakunnan meikäläiset olivat tähän hankkeeseen osallistuneet ja tätä sapluunaa yhdessä kehittämällä voitaisiin saada Satakuntaan oma maakunnallinen kampanjaviikko. Ja kun yhteistyökumppaniella oli saman suuntaisia ajatuksia, niin eipä siinä sitten auttanut muu, kuin käydä tuumasta toimeen, kun asiaa innostuivat kehittämään muutkin yhteisöt yhdessä.




Satakunnan meikäläiset kehittivät hanketta taas tuttuun tapaan kiipeämällä perse edellä puuhun, sillä varsinaisena kampanjaviikolle ei saatu mistään tukea. Taiken vammaiskulttuuri hanke oli jäänyt tauolle syyskuun puolesta välistä ja oli varaa jatkaa hanketta vasta marraskuun alussa. Kansalaisopistokausi oli alkanut, kaikki ryhmät osallistuivat ja muunkin vapaaehtoistyön voimalla sitten punnerrettiin koko viikko.

Tapahtumia oli jo ennen tapahtumaviikkoa ja vielä jälkeenkin, kun näitä Satakunnan meikäläisten tapaamisia ja innostusta osallistua oli enemmän kuin yksi puolipäiväinen ohjaajareppana ehti taustalla järjestää. Viikon vetäminen olisi tarvinnut oikeasti kahden ohjaajan panoksen, mutta kyllä sitä yhdellä puolikkaallakin saatiin jotain aikaan YT neuvotteluiden melskeissä.

Miten meni Satakunnan meikäläiset #osallistun viikko?

1.10. maantaina huristeltiin ensin Merikarvialle hakemaan porukoita Kankaanpään Osallisuus iltamiin. Matkalla käytiin ensin Karvian Kantin näyttämöareenaa tutkimassa, sillä suunniteilla on Osallisuus teatterin kanssa leirin järjestäminen 2019, joten haluttiin käydä vähän tutkimassa asiaa Karviassa paikan päällä. Samalla se oli Taiken vammaiskulttuurin Karvian kunnan pienimuotoinen osallisuustapaaminen.


Sitten jatkettiin matkaa Kankaanpään Osallisuus iltamiin, missä meitä olisikin sitten koko tupa täynnä väkeä. Paikalliset toimija esittelintä KaSeVan johdolla omaa toimintaansa sekä Merikarvian ryhmä esiteli sekä omaansa että koko Satakunnan meikäläisten toimintaa.




2.10. tiistaina harjoiteltiin ensin Osallisuus teatterin kanssa Monituotteessa ja sitten mentiin Puuvillaan Puhevammaisten viikon tapahtumaan osallisiksi. Puuvillan areenalla soitti ensi Kertovat kädet ja sitten meidän ikioma Avain-orkesteri. Keikat tietysti kuvattiin meikäläisten voimin. Ja kerättiin #osallistun viikon mielipiteitä yleisöltä.



Illalla käytiin vielä kuvaamassa Rauman Me Itse kokouksessa, jossa meillä oli mukana yksi kaupunginvaltuutettukin ihmettelemässä meininkiä.




3.10. keskiviikkona häärättiin ensi SEKKissä Jasmin Blomanderin kanssa, joka toimi SEKKin harjoittelija ominaisuudessa edistämässä Satakunnan meikäläisten asiaa. SEKKillä oli ylläpitovuoro #osallistun kampanjan sivuista, sillä joka päivälle oli oma "valvoja", ettei ihan mitä tahansa asiattomuuksia sivuille päässyt pahojaan tekemään ja samalla tuotettiin SEKKin sisältöjä viikkoon.




Iltasella osallistuttiin Arantilan mediaryhmän kanssa.


4.10. torstaina häärättiin ensin Takunkorven elokuva- ja muistelupiirin kanssa ja iltasella MEKA TV toi esille vielä Ahlaste tuupin osallisuutta Ahlaisissa.

5.10. perjantaina järjestettiin Eurajoen kunnantalolle Osallisuuden ytimessä Eurajoella -tapahtuma, jossa oli Kaunummen elokuvan ensi-ilta ja samalla juhlittiin Eurajoen Toimarin elokuvaryhmän 25 vuotisjuhlaa.

6.10. lauantaina oli MEKA TV vuoro olla kampanjan sivuvastaavana Kaunummen elokuvaryhmän kanssa. Kaunummen porukka kävi palautekeskustelua edellisen päivän ensi-illasta ja muutenkin pohdittiin osallisuutta.




7.10. sunnuntaina jatkui vielä Eurajoen Superviikonlopuun Sydänmaan koululla, jossa kuvattiin muistelupiirin tapaamista Kaunummen elokuvaporukan kanssa.

Satakunnan meikäläiset tuottivat viikon aikana 8 lyhytelokuva osallisuudesta, yhden radio-ohjelman, kerrottiin tapahtumissa Facebookissa sekä Twitterissä että useita blogeja tuon matkariehumisen lisäksi. 

Eipä siis mitään turhaa porukkaa meillä täällä Satakunnassa eihän?

Kyllä vaan yhteistyössä on voimaa!




Eikä tässä vielä kaikki. Emme tietenkään saaneet kaikkia mahtumaan tälle viikolle, joten 8.10. oli vielä Nakkilan kotiseutuiltama, 9.10. Osallisuus teatteri koulutti Lounais-Suomen Avustajakeskuksen koulutuksessa tuleville avustajille ja tautatukihenkilöille oman 2 tunnin koulutussetin ja 10.10. oltiin vielä esillä Antinkartanossa Asiakkaan oikeuksien päivillä.


KIITOS #osallistun viikon yhteistyöstä



  • Ahlaisten nuorisoseura/Ahlaste tuupi
  • Arantilankodon asumispalvelut
  • Avain-orkesteri
  • Eurajoen kunta
  • Eurajoen meikäläiset
  • Eurajoen Toimari
  • Lounais-Suomen Avustajakeskus 
  • Kankaanpään Wirtaamo
  • Karvian kunta ja Kantin kylätoimikunta
  • KaSeVa
  • Kaunummen elokuvakurssi
  • Kaunummen koti
  • Kehitysvammaisten Palvelusäätiö/Tukena
  • Kehitysvammaisten Tukiliitto ry.
  • Kertovat kädet kuoro
  • Me Itse ry. ja Satakunnan meikäläiset
  • MEKA TV
  • Merikarvian työkeskus
  • Me-talo Pori
  • Monituotteen työkeskus
  • Nakkilan kunta
  • Nakkilan meikäläiset
  • Osallisuus teatteri
  • Pohjois-Satakunnan Kehitysvammaisten Tuki ry.
  • Porin kaupungin päivä- ja työtoiminta
  • Porin kaupunki
  • Porin meikäläiset
  • Porin Sininauha ry.
  • Puhevammaisten viikko
  • Rauman meikäläiset
  • Rauman Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry.
  • Ruskilan perinnepiiri
  • Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry.
  • Satakunnan maakunta- ja sote-uudistusten hankkeet / Satakunnan polut hoitoon ja kuntoutukseen, Satakunto, SATAOSAA ja Satula
  • Satakunnan sairaanhoitopiiri
  • Satakunnan yhteisökeskus
  • Sydänmaan muistelupiiri
  • Taike
  • Tekunkorven asumispalvelut
  • Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri
  • Vapaaehtoistoiminnan keskus LIISA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti