14. Satakunnan meikäläisten puheenjohtajatapaamien huhtikuussa 2018
Laitetaanpa tähän ensi Samuli Palmun raportti, mitä Merikarvialla tapahtui.
13.4.2018.
Saavuimme mökille.
Paistoimme illalla makkaraa kodassa, saunoimme ja nautimme hauskasta yhdessä olosta.
Vieraana meillä oli Merja Hakala Me Itse toimistolta Tampereelta.
14.4.2018.
Teimme videohaastattelun ja Radio Valo jutun.
Teimme arkistoa säilytettävistä elokuvista.
Paistoimme illalla makkarat.
Saunoimme.
15.4.2018.
Aamupala.
Siivosimme.
Pakkasimme.
Luovutimme mökin pois.
Samuli Palmu
Oikeasti emme vain saapuneet, syöneet vain makkaraa, saunoneet ja tehneet vain vähän hommia hauskanpidon sekä mukavan yhdessäolon kera, vaan paiskimme tosissamme hommia.
Olimme saaneet Taikelta - Taiteen edistämiskeskukselta - SEKKin hakemana kunnollisen tuen edistääksemme vammaisyhteisöiden kulttuuritoimintaa ja kulttuurin saavutettavuutta. Merikarvian tapaaminen oli lähtölaukaus tälle hankkeelle ja kun olimme lisäksi saaneet tukea Tukiliitolta ja Me Itseltä tänä koulutustapaamiseen, niin mehän kokoonnuimme. Tarkistimme toimintasuunnitelmat, päivitimme yhteiset pelisäännöt ja pidimme lystiä työnteon ohessa.
Jäsensimme omaa olemassaoloamme, pohdittiin historiaamme, pohdimme tulevaa ja teimme uuden 5 vuotissuunnitelma sekä teimme sitten siinä sivussa yhden lyhytelokuva ja Radio Valo ohjeman. Merikarvian meikäläiset olivat myös mukana tapaamisessa ja heillä oli vastuu dokumentoida tapaamisen sekä kuvin ja äänin.
Satakunnan meikäläisten puheenjohtajilla oli ollut aiemmin tällaisia koulutustapaamisia 2014 Huittisissa, 2015 Siikaisissa, 2016 Eurajoella, 2017 Tampereella sekä nyt 2018 Merikarvialla. Puheenjohtajat ovat tavanneet myös yhteisten suunnittelu- ja koulutuspalaverina kanssa Me Itse päivien yhteydessä.
Satakunnan meikäläiset ja puheenjohtajarinki on perustettu 16.4.2014. Facebook sivut tehtiin 17.4.2014 sekä blogisivut 14.6.2014.
Satakunnan meikäläisiin kuulu nyt 7 paikallisryhmää, joiden toiminta-alueena koko maakunta
• Eurajoki
• Harjavalta – toimialueena myös Eura ja Kokemäki
• Huittinen – toimialueena myös Säkylä
• Kankaanpää – Toimialueena myös Honkajoki, Jämijärvi, Karvia ja Pomarkku
• Merikarvia – toimialueena myös Siikainen
• Pori – toimialueena myös Nakkila ja Ulvila
• Rauma
YHTEISET HANKKEET
- Jälkijunassa – Suomalaisen animaation 100 juhlavuosi, 2014
- Osallisuuden jäljillä, 2015
- Yhdenvertaisina 2016
- YHDESSÄ SUOMI 100, 2017
- Myötätuulen viesti 2017
- KATSO -erityistaide tutuksi päättäjille, oltiin kaikki tekemässä omia juttuja 2018
- Osallisuuden ytimessä 2018
- #osallistun Satakunnassa 2018
- Me Itse päivät Porissa esillä koko Satakunnan meikäläisten puheenjohtajat
- Taiteesta työtä 2019-2023
Tarvitsemme toisiamme ja meillä on toisemme – ryhmässä on voimaa
Pohdimme yhdessä, mitä meillä on
- Yhteinen MEKA TV koulutus- ja tuotantokalusto
- Toisemme
- Ilmanpuhdistus toimii
- Me Itse ry.
- Kehitysvammaisten Tukiliitto ry.
- Tukilinja, jolta olemme saaneet tukea kalustohankintoihimmemme
- Keskeiset taustatuki henkilöt
- Satakunnan kansalaisopistot
- Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry.
- Taiken vammaiskultturituki 2018
- Erityisosaaminen
- Elokuvaosaaminen
- Verkosto
- Yhteistoiminta
- Me kaikki yhdessä
Sitten ajattelimme, mitä on meidän erityisosaaminen Satakunnassa
- Teatteria ja muuta esittävää taidetta
- Elokuvia
- Monta hyvää bändiä
- Radiojuttuja
- Kuvauskoulusta ja vertaisohjaajia
- Sosiaalisen median osaamista
- Hyviä kirjoittajia ja aivan loistavia ideanikkareita
- Myötätuulen viesti
- Kokemustoimintaa 27 vuoden kokemuksella
- Hyvä toimintaverkosto
- Näitä erityisosaamisia haluamme tuoda maakunnassa esille Myötätuulen viesteissä, Osallisuus iltamissa ja erilaisissa tapaamisissa ympäri ämpäri maakuntaa ja muuallakin Suomessa.
Suurimmat tarpeet ja tuleva toiminta
- Nuorten jäsenhankintaa
- Toimiva ammattimainen mediapaja
- Tarvitsemme apurahoja ja jatkuvaa tukea toimintaamme
- Myötätuulen viesti pitää jatkaa
- Lisää vertaistapaamisia, mediamatkoja, uusia jäseniä, mediakursseja, puheenjohtaja tapaamisia
- Radio Valo toimintaa olisi hyvä jatkaa
- Puheenjohtajien tapaamisiin jatkuvuutta
- Varainhankintaa
- Me Itse toimintaa ennallaan
- Matias kokkina
- Enemmän asuntoja
- Rahoitusta enemmän
- Oma tiedotuslehti
- Palkkatyötä ja isompaa työosuusrahaa
- Ensiapukoulutusta
- Ei lopetettaisi asuntoloita
- Työkeskusten ruuat ilmaisia
- Terveys
Sitten teimme 5 vuotissuunnitelmia, joka sitten julkaistiin alustavasti Me Itse päivien aikana Porissa.
Oliko Merikarvian puheenjohta tapamisesta mitään hyötyä näin jälkijunassa ajatellen? Kyllä oli. Saatiin aikaiseksi loppuvuonna kokolailla enemmäkin mitä suunniteltiin, tavattiin vielä 2 kertaa tarkistamassa suuntaa ja tämän vuoden tuloksista ainakin pitää olla erinomaisen tyytyväinen tehtyyn yhteiseen työtön.
Vaan mitäs ensi vuonna?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti