torstai 3. joulukuuta 2020

3/24 askelta jouluun - TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenteri 2020

Tänään TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenterissa muistellaan Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirin vuotta.

Syksyllä alkoi piirin 5. toimintavuosi. Aiemmin ollaan kokoonnuttu Otsolan kansalaisopistolla, mutta nyt tänä syksynä ryhmä ei voinut lähteä Otsolaan, kun ikäihmisinä muistelijat kuuluvat riskiryhmiin. Onneksi sentään saimme kokoontua Tekunkorven kerhohuoneessa ja aivan viimeistä kertaa lukuun ottamatta saatiinkin syksyn kurssi ohi.

Vain viimeisen kokoontumiskerran Satakunnan koronatilanne esti, kun kaikki kansalaisopistojen lähiopetukset keskeytettiin. Vähän sääli, sillä tänään olisi ollut vuorossa juhlistaa ryhmän ensi-iltaelokuvaa Hiljaiset muistot.

Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirin vuosi 2020

Keväällä 2020

Tekunkorven piiri on yksi näistä TAITEESTA TYÖTÄ -hankkeen keskeisistä ryhmistä. Ryhmä koostuu ikäihmisistä ja monella on omakohtaisia kokemuksia 1990 luvun Satakunnan erityishuoltopiirin kulttuuriprojekteista. Osa on esiintynyt elokuvissa, Teatteri Ravallissa ja monessa muussakin. Näitä asioita ja tapahtumia käydään tämän piirin kanssa läpi ja koostetaan erilaisista muistoista blogeja sekä muita tarinoita. Monena vuotena ryhmä on katsonut näitä vanhoja videoita ja muistellut sekä keskustellut näistä muistoista. 

Tänä vuonna käynnistyi myös 1100 satakuntalaista yhteisöelokuvaa -arkitointihanke, jonka kokoamisessa tällä ryhmällä on iso merkitys.

Keväällä ennen koronaa ryhmässä oli assistenttina Elina Lähteenmäki ja vierailevana tähtenä kokemuspuhuja Keijo Nikula, joka on muuten ainoa enää mukana oleva KeViKen perustajajäsen ja on ollut mukana erityistaidetoiminnan kuvioissa jo kolme vuosikymmentä.

Mukana myös Elina ja Keijo

Syksyllä jouduimme hieman rajoittamaan ryhmäkokoa ja assistenttina on toiminut Tiia Takala.

Tiian kertomaa

Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirin 5. syyskausi alkoi 10.9.2020.

Täällä toimin Arin apulaisena torstai aamupäivisin. Kokoonnumme joka torstai Tekunkorvessa 12 kertaa syksyllä.

Katselimme heidän valokuvia ja videoita. Kirjasin asioita muistiin Arin 1100 elokuvaa -arkistointiprojektia varten. Katsoimme Tekunkorven Suomi 100 elokuvan sekä muita heidän tekemiään elokuvia.

Kuvasimme Tekunkorvessa Hiljaiset muistot elokuvaa, joka kertoo muistelupiirin runosta ja Hiljaiset silmät kirjan runoista.

Iltapäivisin Tekunkorven piirin jälkeen menin taas Monituotteeseen.


Syksyinen kerhohuone

Hiljaiset muistot elokuvan ensi-ilta piti olla 1.12.2020 Taiteen rajamailla seminaarissa, mutta koronatilanteen vuoksi tämä TAITEESTA TYÖTÄ -hankkeen toisen vuoden pääseminaari jouduttiin perumaan samoin kuin kansaivälisenä vammaistenpäivänä 3.12.2020 suunniteltu Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirin oma ensi-ilta tapaaminen. Tässä nyt kuitenkin tämä elokuva nähtävillä ensiesityksenä.


Tammikuun 14. päivä taas jatketaan, jos koronatilanne näin suo.

Tekunkorven muita linkkejä

  • Otsolan kansalaisopisto
  • Taiteesta työtä -hanke
  • 1100 satakuntalaista yhteisöelokuvaa hanke
  • Satakunnan Elävän Kuvan Keskus
  • Monituotteen vertaisohjaajat ja Porin meikäläiset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti