maanantai 21. joulukuuta 2020

21/24 askelta jouluun - TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenteri 2020

 Tiia Takalan työvuosi 2020


9.1. suunnittelupäivä SEKKissä. Tästä vuosi alkoi. Mukana oli Elina. Aloitin vapaaehtoistyössä torstai iltapäivisin. Tarkoituksena oli kirjoittaa runojani koneelle, edistää HPNN musiikkivideota ja teatterin toimintaa sekä harjoittaa omaa taiteellista toimintaa.

14.1. olin Satasairaalassa Sataduunia seminaarissa. Täällä olimme Erikin kanssa. Minä edustin Osallisuus teatteria ja Erik edusti Avain-orkesteria. Esittelimme yhdessä myös Rakkaudella 12 askelta esteettömästi porilaisille -hanketta, johon olimme juuri saaneet rahoituksen.


18.1. Olin Arin kanssa tapaamassa Huittisten Hulivilejä.


21.1. Teatterikausi alkoi Me Itse kokouksella. Aloitimme kevään harjoittelukauden Porin seudun kansalaisopiston kurssilla.

27.1. olin mukana Satakunnan kokemustoimijoiden vertaistapaamisessa

30.1. oli HPNN suunnittelupäivä. Olimme Herrainpäivillä HPNN kanssa suunnittelemassa musiikkivideoita.



26.2. oli Auki on päivä SEKKissä. Tämä oli toinen rakkaudelle Porilaisille tapahtuma ja ensimmäinen näistä mihin itse osallistuin tänä vuonna.
 
11.2. olin kokemuspuhujana Opistot erityisen parissa -koulutustilaisuudessa Tampereella. Täällä olin Millan kanssa edustamassa teatteria.

2.3. olin Kankaanpään erityistaiteen yhteisryhmän palaverissa. Olin Arin ja Eijan kanssa suunnittelemassa Outsider-taiteen kehällä seminaaria, jossa Osallisuus teatterille suunniteltiin juontokeikka. Tämän tapahtuman piti olla keväällä, mutta korona siirsi sen syksyyn ja se meni päällekkäin meidän oman Taidetiistai tapahtuman kanssa. Joten emme päässeet juontokeikalle.



12.3. Arin ja Elinan kanssa kriisipalaveri SEKKissä, kun maailma näytti menevän koronan vuoksi kiinni.

23.3. olin mukana Maailman teatteripäivän julistuksen kuvauksissa. Edustin Osallisuus teatteria ja mukana oli monta muutakin porilaista teatteria.



29.3. kuvattiin TAITEESTA TYÖTÄ viikkokuvausta. Kuvattiin yhden päivän aikana 7 lyhytelokuvaa, jotka julkaistiin seuraavalla viikolla yksi päivässä viikon ajan.

Huhtikuussa alkoi Tiistaitiimi. Olin tiistaisin Arin kanssa SEKKissä ja saimme etäyhteydet toimimaan muiden Satakunnan meikäläisten kanssa. Meillä oli etänä maanantaipalaveri, Tiistaitiimi ja perjantaisin harjoittelimme Skypen käyttöä. Osallisuus teatteri, HPNN ja Porin Me Itse kokoontuivat etänä suunnittelemaan tulevia.


1.6. avotyöt SEKKissä alkaa. Aloitin virallisesti SEKKissä työskentelemään maanantaisin ja keskiviikkoisin avotöissä.

10.6. olin Syvärauma elokuvien kuvauksissa assistenttina ja valokuvaajana. Syksyllä olin mukana editointipajoissa Arin kanssa maanantaisin. Joka toinen maanantai olimme Merikarvialla.



4.-6.8. meillä oli Osallisuus teatterin musiikki- ja teatterileiri Sahakosken pirtillä, jossa harjoittelimme 11.8. Satakunnan kansan live-esitystä.


Me Itse ry:n puheenjohtaja Jaanan kanssa meillä oli yhteisiä suunnittelutyöpäiviä.



8.9. oli Lukutaidon päivä. Järjestimme YK lukutaidon päivänä Luontotalo Arkissa Lukutaito on hyvä asia -nimisen tapahtuman.

14.9. olin Arin ja Eija kanssa Nakkila Hormiston kyläelokuvan kuvauksissa.



15.9. meillä oli Ahlaisten kyläsaunalla Tulevaisuuden pajapäivä.

14.-18.9 osallistuimme Satakunnan kokemustoiminnan some-kampanjaan.

30.9. Kuivalahden leiri. Pidimme Osallisuus teatterin päiväleirin Kuivalahdella ja harjoittelimme HPNN musiikkijuttuja.

27.10. järjestimme Taidetiistai tapahtuma ja kävimme illalla Kankaanpään Outsider -taidenäyttelyn avajasissa.


Marraskuussa järjestimme kaksi elokuvailtaa Luontotalo Arkkiin ja kävimme esittelemässä Pori Film Festivaaleilla Erityisryhmien elokuva-aarrearkun.



Olin mukana Taikusydän palaverissa. Osallistuin kahteen Taikusydän etäpalaverissa. Olen mukana kokemusasiantuntijana Satakulttuuria ohjausryhmässä. Olen myös Taiteesta työtä ohjausryhmässä. Olin mukana SEKK kevät- ja syyskokouksissa. Olen ollut mukana myös kaikissa Porin Me Itse kokouksissa.



Tein apurahan hakupohjia teemaviikon ja Tukiliiton apurahan hakemuksiin, joista sitten saimmekin tukea. Osallistuin Luova Satakunta mesenaatti hankkeeseen.

Olin apuna ja vertaisohjaajana Huittisissa, Merikarvialla, Harjavallassa, Kankaanpäässä, Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirissä, Hyviksen elokuvassa, Syvärauma elokuvassa ja Mistelin taidetestaamossa. Osallistuin kaikkiin loppuvuoden Rakkaudella porilaisille -tapahtumien suunnitteluihin ja juontoihin.

HPNN keikkoja oli muutama ja yksi HPNN video saatiin valmiiksi.


Olin Arin apuna 1100 satakuntalaista elokuvaa arkistointihankkeessa.

Vuoden aikana kirjoitin omana työnä runoja ja koronapäiväkirjaa, osallistuin teatterinäytösten käsikirjoittamiseen, tein Taidetutkajuttua, otin satoja valokuvia, näyttelin, tein kymmeneen lauluun sanat, edustin meikäläisiä ja Osallisuus teatteria kokemuspuhujana.



Saatiin me sentään jotain aikaan koronasta huolimatta.

Ps.

Tässä muuten vielä meidän tonttujen työpäivä, kun koitetaan saada kaikki elokuvat pakettiin ennen joulua...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti