maanantai 23. joulukuuta 2019

TAITEESTA TYÖTÄ joulukalenterin luukku 23.

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on vielä aikaa joulusiivousta tehdessä pohtia, mitä ihmettä saatiin tänä vuonna aikaan MEKA TV toiminnan, TAITEESTA TYÖTÄ -hankkeen, Osallisuus teatterin, Satakunnan meikäläisten ja vähän muidenkin kanssa.



Vaikka mikään ei ihan mennyt kuin Strömsöössä, niin pakko myöntää, että varsinaisia epäonnistumisia tuli vuoden aikana vain vähän.

Arantilankodon elokuvapiiri ei lähtenyt vuoden alussa käyntiin, mikä on harmi jo siitäkin syystä, että täällä oli kaksi Me Itse kouluttamaa kokemuspuhujaa ja TAITEESTA TYÖTÄ hankkeen suunnittelijaa, jotka jäivät näin ilman taustatukea.

Kettuki ry:n kanssa ei saatu yhteen hyvään hankkeeseen rahoitusta eikä yhteistyö lähtenyt näin ollen toivottuun liitoon. Ehkä joskus myöhemmin, mutta nyt vuodenvaihteessa kehnon työtilanteen ja työttömyysuhannalla olisi tuo hanke ollut enemmän kuin paikallaan.

Kolmas pettymys oli se, ettei yksi toinen iso hanke saanut tuulta siipien alle, joka olisi ollut selkärankaa tämän vuodenvaihteen toiminnoille. 17.5.2020 tulee 30 vuotta täyteen ensimmäisestä satakuntalaisesta yhteisöelokuvasta, joka liittyy tähän projektijatkumoon, joka taas uhkaa päättyä jälleen kerran. Kaiken kaikkiaan 1990 lähtien Ravaninkoto/KeViKe/MEKA TV jatkumo on tuottanut noin 1100 yhteisöelokuvaa, jotka olisi ollut hyvä niputtaa historiikiksi, kun tuo 30 vuotis yhteisöelokuvataiteilijoiden juhlapäivä koittaa. Homma vaatisi 2-3 kuukauden täysipäiväisen panostuksen, johon ei siis löytynyt tukea ja mokoma juhlapäivä mennee siis näillä näkymin ohi.

Kaiken kaikkiaan TAITEESTA TYÖTÄ -hanke on edennyt aivan erinomaisesti hyvin tuloksin muuten paitsi että vuoden vaihteessa jatkorahoituksesta ei ole mitään varmuutta. TAITEESTA TYÖTÄ hankkeen suurin murhe tällä hetkellä on se, että miten saisi TYÖSTÄ PALKKAA.

TAITEESTA TYÖTÄ 5 vuotisen hankkeen 1. toimintavuosi on siis takanapäin. Nyt on toiminta- ja yhteistyöverkosto toimintavalmiina, mutta tukiverkosto on vain liian harva täysipainoiseen etenemiseen. Se onkin 2. toimintavuoden isoin haaste, miten toiminnalle saataisiin oikeaa jatkumoa ilman, että sitä joutuu aivan vuodenvaihteessa pysäyttämään ja käynnistämään uudelleen. Kun perusturvaa eikä -rahoitusta ei ole, ollaan vain aina tässä tilanteessa lähes joka vuosi. Tässä suhteessa meneillään on 7 vuosi peräkkäin, kun odotellaan vuodenvaihteessa vatsa kuralla, saadaanko toiminnalle mitään järkevää jatkoa. Kansalaisopistotoiminta jatkuu, mutta näitäkin tunteja on niin vähän, ettei se työllistä ohjaajaa kuin puolikkaaksi vain osan aikaa vuodesta.


MEKA TV ANSIOLUETTELO 2019


KURSSIT


  • Erityisryhmien sosiaalinen media Merikarvia - 60 tuntia - 14.1.-25.3. sekä 23.9.-2.12.2019
  • Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri Pori - 50 tuntia - Otsola - 17.1.-18.4. sekä 5.9.-28.11.2019
  • Sanoista eläviksi kuviksi Eurajoki - 50 tuntia - Otsola - 18.1.-12.4. sekä 6.9.-29.11.2019
  • Erityisryhmien elokuvapiiri Huittinen - 32 tuntia - Sataopisto - 19.1.-30.3. sekä 28.9.-30.11.2019
  • Sosiaalisen median kurssi Monituote Pori - 20 tuntia - Porin seudun kansalaisopisto - 22.1.-2.4.2019
  • Ojantien animaatiopaja Pori - 20 tuntia - Porin seudun kansalaisopisto - 22.1.-2.4.2019
  • Erityisryhmien mediakurssi Harjavalta - 16 tuntia - Sataopisto - 26.1.-6.4. sekä 21.-9.-23.11.2019
  • Elokuvan intensiivikurssi erityisryhmille Eurajoki - 12 tuntia -Otsola - 23.-13.4.2019
  • Erityisryhmien sosiaalinen media Pori - 40 tuntia - 24.9.-19.11.2019
  • Intensiivinen elokuvakurssi Eurajoen Kaunummi - 12 tuntia - 7.-28.9.2019



Muu säännöllinen toiminta

  • Ahlaste tuupi - Ahlaisten nuorisoseura 25 kokoontumista
  • Ruskilan perinnepiiri 8 kokoontumista



LEIRIT JA PAJAPÄIVÄT

  1. Ilmaisutaidon päivät Kankaanpää 
  2. Tärskywood 3 päivä elokuvakurssi Turussa
  3. Teatterileiri Karvia ja Lavia
  4. 24H elokuvaleiri Lavia
  5. Ilmaisutaidon päivät Eurajoki
  6. Ilmaisutaidon pajapäivät Huittinen
  7. Luova Lava-leiri Ahlainen
  8. Teatterileiri Ahlaisten Sahapirtti
  9. Merikarvia elokuvaleiri
  10. Vaikuta kulttuuritoiminnalla 3 päivä Opintokeskus Siviksen kurssi Raumalla
  11. Vaikuta kulttuuritoiminnalla 3 päivä Opintokeskus Siviksen kurssi Kankaanpäässä



ELOKUVAT


  1. Puheenjohtajan tervehdys - Me Itse - 1 min - 19.1.2019
  2. Mitä kuuluu Saanteen seilori - Ahlaste tuupi - 5 min - 22.1.2019
  3. Ahlaste tuupin tammikuun 2019 uutiset - Ahlaste tuupi - 2 min - 23.1.2019
  4. Ahlaisten Röhönaurajat yhdistyksen vuosikokous - Ahlaste tuupi - 1 min - 24.1.2019
  5. Laiskat uutiset helmikuussa 2019 - Ahlaste tuupi - 2 min - 13.2.2019
  6. Ahlaisten kirjasto - Ahlaste tuupi - 6 min - 13.2.2019
  7. Arkisia tarinoita -taltiointi - Osallisuus teatteri - 31 min - 20.2.2019
  8. Me Itse ry. 20 vuotta - 1 min - 25.2.2019
  9. Loistava vaalivuosi tulossa - Ojantien animaatiopaja - 2 min - 28.2.2019
  10. Nukkuvien puolueen vaalikokous 2019 - Eurajoen meikäläiset - 2 min - 4.3.2019
  11. Minä lupaan erityisesti suuri vaalikeskustelu - 122 min - 8.3.2019
  12. Me Itse 20 vuotta - 16 min - 16.3.2019
  13. Sydänmaan koululla - 8 min - 22.3.2019
  14. Tuolta se tulee - Ahlaste tuupi - 2 min - 11.4.2019
  15. Suuri vaalishow - Osallisuus teatteri - 6 min - 12.4.2019
  16. Satakunnan meikäläisten kevätkuulumisia 2019 - 10 min - 15.4.2019
  17. Eurajoen Sydänmaan paikannimiä - 13 min - 28.4.2019
  18. Kitukosken kokkikoulu - Ahlaste tuupi - 2 min - 2.5.2019
  19. Meksikon pikajuna - Ojantien animaatiopaja - 4 min - 7.5.2019
  20. Näin tämä homma meillä toimii - Osallisuus teatteri - 12 min - 17.5.2019
  21. Kerro kuka olet Esa Vienamo - 4 min - 19.5.2019
  22. Tule sinäkin Poriin 13.9.2020 - Osallisuus teatteri - 2 min - 22.5.2019
  23. Aarnin paras kaveri - Ahlaste tuupi - 2 min - 25.4.2019
  24. Team Wessberg - Ahlaste tuupi - 3 min - 27.5.2019
  25. Susannalla on asiaa - Turun Tärskyt - 1 min - 19.6.2019
  26. Ei mitään meistä ilman meitä - Me Itse - 2 min - 24.6.2019
  27. Tukiliiton Me Itse 20 vuotta onnittelupuheet - Me Itse - 10 min - 24.6.2019
  28. Huimaveikot Eurajoen rannoilla - 4 min - 30.7.2019
  29. Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Me Itse 20 vuotta onnittelupuhe - Me Itse - 9 min - 1.8.2019
  30. Kesälomat on takana Merikarviallakin - 2 min - 2.8.2019
  31. Rauman meikäläisten elonkorjuun aikaa 2019 - 3 min - 13.8.2019
  32. Terve täältä Kankaanpäästä elokuussa 2019 - 2 min - 13.8.2019
  33. Huittisten Hulivilien elouutiset 2019 - 2 min - 14.8.2019
  34. Kettukin vieraina Hämeenlinnassa - Huittisten Hulivilit - 9 min - 14.8.2019
  35. Porin meikäläisten ja Osallisuus teatterin syksyn avaus 2019 - 5 min - 16.8.2019
  36. Karhijärven kesä 19 - 6 min - 18.8.2019
  37. Eurajoen meikäläisten syyskausi 2019 - 3 min - 21.8.2019
  38. Jallittajat - 9 min - 23.8.2019
  39. Yhdellä Krookanlahden kauneimmalla paikalla - Merikarvian meikäläiset - 5 min - 23.8.2019
  40. Tänään haastattelemme Sydänmaan koulua - 7 min - 23.8.2019
  41. Syvärauma - Rauman meikäläiset - 15 min - 23.8.2019
  42. Keitä me oikein ollaan - Eurajoen meikäläiset - 8 min - 23.8.2019
  43. Paljon melua tyhjästä - Huittisten Hulivilit - 8 min - 23.8.2019
  44. Valtakunnalliset sienipäivä Merikarvialla - Merikarvian meikäläiset - 3 min - 9.9.2019
  45. Mammamiia ja Motsarellaseikkailevat Ahlaisissa - Ahlaste tuupi - 1 min - 24.9.2019
  46. Selivaaran Lincoln Ahlaisissa - Ahlaste tuupi - 4 min - 26.9.2019
  47. Täydelliset - Ahlaste tuupi - 3 min - 17.10.2019
  48. Kehitysvammaliiton Me Itse 20 vuotta onnittelupuhe - Me Itse - 8 min - 1.11.2019
  49. Krookan ydinkeskustassa - Merikarvian meikäläiset - 6 min - 1.11.2019
  50. Steg för Steg Me Itse 20 vuotta onnittelupuhe - Me Itse - 4 min - 2.11.2019
  51. Erityistaidekoulu - Kankaanpää Pörriäiset - 5 min - 4.11.2019
  52. Kulttuurikeskus Skantzin avajaiset - 23 min - 6.11.2019
  53. Ahlainen ruohonjuuritasolla - Ahlaste tuupi - 2 min - 7.11.2019
  54. Tarinoita Nakkilan keskustan vaiheilta - 9 min - 13.11.2019
  55. Elokuvamuistoja Karhulasta - 9 min - 13.11.2019
  56. Tarinoita ja muistoja Satoveräjästä - 28 min - 13.11.2019
  57. Avain-orkesteri Porin päivillä 2019 - 2 min - 21.11.2019
  58. Kyläelämää Satakunnassa - 18 min - 26.11.2019
  59. Mertsi Palmroos on laulun arvoinen - Me Itse - 12 min - 1.12.2019
  60. Merikarvian yrittäjämarkkinat - Merikarvian meikäläiset - 10 min 2.12.2019
  61. Myötätuulen viesti Merikarvialla - 5 min - 2.12.2019
  62. Hei vaan kaikille Tuorilan kylästä - 7 min 2.12.2019
  63. Muistoissa Tommi Kivimäki - Me Itse - 17 min - 3.12.2019
  64. Satakunnan meikäläisten Myötätuulen viesti 2019 - 11 min - 3.12.2019
  65. Videokilpailu Eurajoen vesistöstä - 5 min - 11.12.2019
  66. Videokilpailun Euajoen lähivesistöstä ohjeistus - 3 min - 11.12.2019
  67. Lavian teatteri iltamat - 3 min - 12.12.2019
  68. Taivaanrannan tuolla puolen -taltiointi - 35 min - 12.12.2019
  69. Me Itse 20 vuotta Sirkka Merikoski - Me Itse - 26 min - 15.12.2019
  70. Ulla Topin Me Itse 20 vuotta juhlapuhe - Me Itse - 23 min - 15.12.2019
  71. Me Itse 20 vuotta Marjatta Tammiston puheenvuoro - Me Itse - 13 min - 16.12.2019
  72. Me Itse 20 vuotta Teuvo Taipaleen puheenvuoro - Me Itse - 11 min - 16.12.2019
  73. Me Itse 20 vuotta onnittelut Pohjois-Karjalasta - Me Itse - 20 min - 16.12.2019
  74. Me Itse 20 vuotta sähköpostionnittelut Eeva-Kaisa Mäkiseltä - Me Itse - 3 min - 16.12.2019
  75. Me Itse joulutervehdys 2019 - Me Itse - 2 min - 19.12.2019
  76. Ahlaisten tonttujen joulukiireitä - Ahlaste tuupi - 2 min - 19.12.2019
  77. Satakunnan meikäläisten joulukortti - 2 min - 20.12.2019
  78. Harjavallan Huimaveikot 10 vuotta - 4 min - 22.12.2019 
  79. Taidetiistai kauppakeskus Puuvillassa Rakkaudella porilaisille - 20 min - 23.12.2019

SUORATOISTOT

  • Me Itse vuosikokous - 17.3.2019
  • Kehitysvammaisten Tukiliiton vuosikokous - 18.5.2019
  • TAITEESTA TYÖTÄ -elokuva- ja teatteriseminaari - 3.12.2019

OMAT TAPAHTUMAT mm.

  • VAIKUTA Taiteesta työtä, Porin museo 20.2.2019
  • Minä lupaan erityisesti -vaalikeskustelut Porin seurakuntakeskuksessa 28.2.2019
  • Merkillisen hienoo hommaa -oheistapahtuma Lainsuojattoma teatteritapahtumassa 13.5.2029
  • Kesäiset teatteri-iltamat Lavia 27.6.2019
  • Myötätuulen viesti Merikarvialla, Porissa, Eurajoella, Raumalla, Harjavallassa, Huittisissa ja Kankaanpäässä 19.8.-2.9.2019 
  • Taidetiistai Kauppakeskus Puuvilla 17.9.2019
  • Tuu tutummaksi -tapahtumapäivä Merikarvialla 2.12.2019
  • TAITEESTA TYÖTÄ -elokuva- ja teatteriseminaari 3.12.2019
  • Tonttupajat Rauma ja Huittinen 7.12.2019
  • Taivaanrannan tuolla puolen -esitys 9.12.2019



MUITA ESIINTYMISIÄ mm.



  • Ei mitään meistä ilman meitä - Me Itse 20 vuotta seminaari - 16.3.2019
  • Kehitysvammaliiton seminaari Helsingissä 21.3.2019
  • Ojantien vanhempain ilta - ensi-ilta ja #rakkaudellaporillaisille - 7.5.2019
  • Suomi Areena Kehitysvammaliiton keskustelutilaisuuden avausnäytelmä 16.7.2019
  • Blue Sea Film Festival 3 näytöstä 23.8.2019
  • Asiakkaan oikeuksien päivä, Satasairaala ja Sataedu, 10.10.2019
  • Hyvis kulttuuritapahtuma, 23.10.2019



TUET JA APURAHAT

  • Kehitysvammaisten palvelusäätiö teemaviikon seminaarin kuluihin - 500,-
  • Kehitysvammaisten Tukiliitto, Huittisten Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry:n ja kaikki Satakunnan Me Itse ryhmien yhteinen toimintaraha - 2000,- 
  • Kehitysvammaisten Tukiliitto Huittisten Hulivilien elokuvan tekemiseen ja tapahtumien järjestämiseen - 400,-
  • Kehitysvammaisten Tukiliitto HPNN ryhmän elokuvan tekemiseen - 400,-
  • Merikarvian opisto-kulttuurilautakunta kyläelokuvien tekemiseen - 500,-
  • Rakkaidella porilaisille -hyvinvointiraha - 7500,-
  • Taike - vammaisyhteisöiden kulttuurin ja kulttuuritoiminnan saavutettavuuden edistämisen - 15000,-

PALKINNOT JA HUOMIONOSOITUKSET


Kehitysvammaliiton Aino Miettisen palkinto Ari Impolalle 21.3.2019

Kehitysvammaliitto palkitsi MEKA TV veteraani Sami Virran Suomen selväsanaisimmaksi 

Kirjailija Jaakko Koivuluoma palkittiin Kankaanpäässä elämäntyöstään erityiskirjailijana. Jaakon ensimmäiset kirja julkaisiin KeViKe sarjassa 1990 luvun alussa ja tänä vuonna ilmestyi miehen 20. kirja.

Lista ja ansioluettelo on vielä vähän puutteellinen, kun tätä väsättiin muun joulusiivouksen ohessa, mutta eiköhän sekin ensi vuonna täydenny. Tai sitten ei. Kaikkien toimintaryhmien suunnitelmissa on niputtaa ensin vanhaa ennen kuin mitään uutta aletaan tekemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti