Toiseksi vanhin ryhmä täytti 10 vuotta tänä vuonna ja tapahtumaa juhlittiin asiaan kuuluvalla hartaudella.
Juhlapuheista ja onnitteluista tehtiin pieni video, joten ei tämän ryhmän historiasta tuon enempää nyt. Katsokaas tuo juttu, niin tiedätte enemmän, jos ette sattumoisin ennen ole tietäneet.
Mitä tapahtui Huimaveikoille vuonna 2019?
- Kokoonnuttiin 8 kertaa 2 tuntia Hopeanuolessa Harjavallassa Sataopiston elokuva- ja mediakurssin yhteydessä.
- Ryhmässä 12 jäsentä Harjavallasta ja Kiukaisista.
- Kesällä kuvauttiin Kiukaisissa ja Paneliassa Turun yliopiston maisematutkimuksen oppiaineen tutkimusassistentteina Eurajoen vesistöä.
- 26.8. vietiin Myötätuulen viesti Harjavallan kaupungintalolle.
- 23.11. pidettiiin 10 juhlat.
- Samuli edustanut 2 puheenjohtaja tapaaminen ja Rovaniemen Me Itse päiville sekä saanut 2 henkilökohtaista taustatukipäivää. Samuli kuuluu myös TAITEESTA TYÖTÄ ohjausryhmään.
- Blogeja, elokuussa leffa, Satakunnan meikäläisten uutisia, Facebook tiedottamista, Satakunnan meikäläisten ja SEKKin yhteisöjäsen
- Talousministeri Palmu päätyi 30.11. tulokseen, että Harjavallan Me Itse Huimaveikkojen talous on kohdallaan.
Entäs vuosi 2020
- Vähimmäistavoitteena on kokoontua 8 kertaa 2 tuntia Hopeanuolessa Sataopiston kurssina.
- Uusi tietokone hankintaan.
- Me Itse vuosikokoukseen olisi lähdossä Samuli ja Nina.
- Me Itse Harjavallan esittelyvideo tarttis päivittää.
- Kesäleffa kuvataan, jos saadaan TAITEESTA TYÖTÄ -hankkeelle rahoitus ja JOkiprojektia jatketaan.
- Ensi-ilta Blue Sea Film Festivaaleille sekä oma ensi-ilta Harjavaltaa tai Kiukaisiin.
- Samulille henkilökohtaista taustatukea vähintään 2 päivää sekä puheenjohtaja tapaamisisissa ja TAITEESTA TYÖTÄ ohjausryhmässä mukana.
- Hämeenlinnan Me Itse päivillä lähtee Samuli ja Nina.
- Teemaviikolle joulukuussa osallistutaan.
Tästä jatketaan 25.1.2020.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti