Koronaviikkokirja pääsiäisenä 2020 Huittinen
Ajattelin väsätä tällaisen viikkopäiviksen,
koska en ole vähään aikaan tehnyt tätä.
Jos vaikka sitten kertoisin,
mitä olen koko pääsiäisenä tehnyt.
Pidin tuossa kirjoittamisesta pikkaisen tauon,
ettei tulisi sitä kyllästymistä
ja että ei alkaisi maistumaan ihan puulta.
No ei kait se niin puulta ala maistumaan.
Minulla on mennyt pääsiäinen ihan ok,
vaikka on ollut todella tylsää,
kun on tuo ilma ollut ihan mitä sattuu.
Silti minä olen jaksanut uskoa ja toivoa,
että huominen tuo taas lisää toivoa.
Minulla on ollut oikeastaan ihan kivaa,
kun sain aloittaa taas
tämän päiviksen kirjottamisen tänään,
on ainakin jotain kivaa tiedossa
joka ikinen päivä kun tätä teen.
Minä koitin pääsiäisenä pitää lippua korkealla
ja onneksi se onnistu aika hyvin.
En antanut kenenkään lannistaa minua.
Vaikka olisi ollut ikävä uutinen,
niin minä en siitä huolimatta
anna kenenkään sanoa minulle,
että nyt me kuollaan,
Emme me kuole tähän,
jos me noudatamme vaan noita määräyksiä.
Minulla meni tämä pääsiäinen siinä,
kun katselin telkkaria
ja söin pääsiäismunia.
En syönyt ollenkaan MÄMMIÄ,
koska en voi sietää sitä,
se on todella pahaa yök....
no no hyi Jasmin,
ei koskaan saa sanoa että yök tai hyi...
Jasmin voisi sanoa,
että en vaan tykkää siitä ja se siitä.
Minulla ei ole kamalasti kerrottavaa,
koska ei minulla oikein mitään käynyt pääsiäisenä,
vaan sitä samaa vanhaa rataa menin.
Voisin sanoa että;
EI MAINITTAVAA......
Olisi niin kivaa, jos pääsisin töihin jo
ja monenkin muun mielestä se olisi kivaa,
mutta näillä menemme.
Kun tulee lämpimät,
niin sitten minä otan grillin esille
ja alan herkuttelemaan oikein urakalla.
Nyt minä sitten taidan lopetella
ja toivotella, että parempia ilmoja odotellessa
voimme kuntoilla, eikö vaan??
Ja tarkoitan myös itseänikin.
Oikein hyvää kevättä ja kesän alkua teille
rakkaat ystäväni.
Olkaahan terveitä jookos?? |
14.4.2020 kello 20:27
Jasmin Blomander
Huittinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti