perjantai 24. huhtikuuta 2020

Tiistaitiimi 21.4.2020

Satakunnan meikäläiset kokoontuvat nyt tiistaisin TAITEESTA TYÖTÄ -ohjausryhmän kanssa etänä edistämässä asioita Tiistaitiimin merkeissä. Saimme tämän taideringin kehittämiseen ja ylläpitämiseen Taikelta hieman lisätukea ja tämä tulikin tosi tarpeeseen. Tällä tavoin edetään nyt toukokuun loppuun saakka aina tiistaisin kello 9:00-14:00.


Tiia ottama valokuva kuvaa hyvin päivä tunnelmia, joita koitamme näin yhdessä etänä kevittää

SEKKissä tiistaina 21.4.2020


Moi.
Tänään ollaan luotu
SEKKissä etäyhteyksiä.
Tänään saatiin Messerger ryhmän
yhteys toimimaan.

Satakunnan meikäläisten
Taiteesta työtä ohjausryhmän
työnimi on Tiistaitiimi. 
Se luotiin Facebookiin 

Myös HPNN salaseura perustettiin Facebookiin.

Ollaan muutenkin kokeiltu erilaisia etäyhteyksiä
muun muassa WhatsAppia ja Skypeä.

Tiia Takala
Osallisuus teatteri

Tiia tekee vapaaehtoistyötä SEKKissä kerran viikossa ja vähän muulloinkin etänä


Porissa 21.4.2020


Porin meikäläsille kuuluu hyvää. 

Itselleni kuuluu kanssa hyvää,

mutta alkaa loppua järki tähän karateeniin.

Toivotavasti tämä loppuisi kohta 
ja päästäisiin takasin töihin ja Arin hommiin.

Huomenna pitäsi selvitä, 
että jatkuuko tämä karateeni 13.5 Jälkeen.

On ollut Kiva, kun nyt parina tiistaina 
on ollut puhelinpalaverit.
Sitä aletaan laajentamaan ainakin 
nyt ensin maantaina 
ja ehkä Kohta myös perjataisin.

Ei voi kun toivoa, 
että tämä karanteeni loppuu kohta. 

Tsemppiä Me Itse jäsenille ja taustatueille,
myös sinne pääkallopaikalle Tampereelle.

Kuullaan seuraavaksi uusia kuulumisia
jossain vaiheessa.

Santeri Saarinen
Porin Me Itse

Santerin kuulumisia

Huittisissa tiistaina 21.4.2020


Pääsiäinen meni, mutta pääsiäispuput eivät


No niin, nyt pitää muistaa, 
että ei tee tästä 
niin pitkää kuin aikaisemmista. 

Meillä oli tänään Messinger yhteys 
ja katsottiin, että toimiiko se yhteys, 
ja yllätys yllätys se toimi 
ja vielä oikeen hyvinkin toimikin.

Siihen saa liitettyä ainakin 7 ihmistä, 
mutta niistä tulee niin pieniä kuvia, 
mutta ei se mitään, 
kunhan yhteys toimii. 

Tänään on ollut lämmin ja ihana päivä.
On voinut olla omassa terassilla 
ja juoda siellä kahvit. 
Luulen että näitä ihania päiviä 
tulee vielä paljonkin, 
niin voi mennä ulos, 
vaikka ottamaan valo kuvia 
ja laittaa tänne. 

Tänään tuli pestyä ikkunatkin 
enimäkseen sisältä päin. 
No niin nyt minä stoppaan tähän moikka!!!
hyvää viikkoa kaikille!!


21.4.2020 kello 20:23

Jasmin Blomander 
Huittinen


Blogitehdas Jasminilta hieman lyhyempi juttu


Tiistaitiimin päivän saldo 


  • Ari ja Tiia SEKKissä 9:00 alkaen
  • Yksi Arin harmillinen puhelinongelma saatiin Tiian kanssa ratkaistua
  • Saatiin kaikki etäyhteydet Messengerillä, WhatsAppsilla ja Skypellä toimimaan
  • Aamupalaverissä etänä mukana Jaana, Jasmin, Samu ja Santeri. Sovittiin, että pidetään myös pienet maanatai- ja perjantaipalaverit ryhmän kanssa etänä
  • Otettiin Merjan sijainen Maritta mukaan ohjausryhmään
  • Tämän viikon Tiistaitiimi uutiset kuvattiin ja ensi viikon käsikirjoitus tehtiin
  • Tehtiin HPNN ryhmälle omat elokuvan ideointi-, käsikirjoitus- ja keskusteluryhmä Facebookiin ja oltiin yhteydessä kaikkiin jäseniin
  • Kolme tarinaa kirjoitettu päivän rapsaan
  • Esille tuli taas vaikka mitä, Ari työstää näitä loppuviikolla
  • Tiia otti keväisiä taide- ja valokuvia
  • Tehtiin Tiialle yksi runotaulukokeilu

Tiian runotaulukokeilu

  • Päivä tuloksiin on vielä lisättävä, että Huittisten Hulivilit kokeilivat illalla Messenger kokousta ja tämä onnistui hyvin. Mukana kokeilussa oli Jasmin, Paula, Henna, Markus, Mari ja Ari. Kokeilun jälkeen höpinää vissiin riitti muilla, varsinkin kun Ari poistui keskustelusta, mutta Hulivilien kokous tullaan pitämään sitten joku päivä, kun pitää kesän elokuvasuunnittelua ja käsikirjoitusta edistää
  • Tiian kanssa sovittiin, että harjoitellaan Skypen käyttöä yms. perjantaina sekä pidetään maanantaipalaveri kaikkien halukkaiden kanssa
  • Kello 14:00 Ari viimeisenä lähtijänä sammutti SEKKistä valot


Viikon minuuttiuutiset Tiian lukemina.
Ensi viikolla on odotettavissa vähän Vappuhupailua
Arin ja Tiian askartelutuokiossa,
jossa teemme jokapojan ja -tytön kauppamaskit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti