perjantai 13. joulukuuta 2024

Osallisuuden jäljillä - Soiva joulukalenteri 14. luukku - Kiukaisissa Riittävän hyvä elämä

14. päivän Soivan joulukalenterin luukun avaa Kuuluvammaksi keikalla esitetty Riittävän hyvä elämä. Video kuvattu Euran ja Kiukaisten Me Itse Huimaveikkojen kevättapaamisessa 1.4.2023, jossa Eija ja Jaana esittivät nipun lauluja. Aika monta keikkaa viime vuonnakin tehtiin eri kokoonpainoilla ja tänä vuonna peräti 31. Ensi vuonna Opron ja Purran hallituksen kokonaisvaltaiset ja moniteräiset leikkaukset iskevät kaikkeen myös Kuuluvammaksi toimintaan niin lujaa tässä vaiheessa, että keikkoja on tiedossa vain 1. Riittääkö se riittävän hyvään elämään?

Soiva joulukalenteri 14. luukku



Riittävän hyvä elämä 

Osallisuus teatterin musikaalin päätöslaulu saman nimisestä näytelmästä. Musikaali oli teatterin neljäs näytelmä, jossa pohdittiin millainen elämä on riittävän hyvää. Ja tässä laulussa se kiteytyy.


Alkuperäinen laulaja oli Henna Kangassalo, mutta keikoilla on vedetty Eija Railon sekä Jaana Nordlundin esittämä usein.


Sanat Tiia Takala ja Ari Impola, sävellys Ari Impola.


Riittävän hyvä elämä -laulu ja asiaan kuuluvat pohdinnat käynnistivät uuden Satakunnan meikäläisten HYVÄ ELÄMÄ 2024-2026 hankkeen, jossa ei enää pohdita, mikä on riittävän hyvää vaan mikä on OIKEASTI hyvää. Ensimmäinen hankevuosi meni Sivistyksen teemavuoden merkeissä, mutta sivistys on tuntunut katoavan jonnekin huis hukkaan tämän hallituskauden sekä maailmojen sotien kanssa, joten ensi vuoden teemana onkin sitten MEITÄ KAIKKIA TARVITAAN. Älkää siis unohtako meitä!


Kesätapaaminen 2024 huhtikuussa. Keli ei ihan kesäinen ollut? 

Euran ryhmä on muuten tällä hetkellä ainoa Satakunnan meikäläisten ryhmistä nyt, jotka ovat saaneet erityistä tukea ensi vuoden toimintaan. Tukiliitto myönsi riittävän hyvän apurahan siihen, että ensi vuonna tuodaan esille Euran elokuvatoiminnan 30 vuotisjuhlavuotta Eurassa ja vähän muuallakin kaikin mahdollisin tavoin esille. Keväällä jatkuu Sataopiston kurssi, jossa siis valmistellaan myöhemmin toteutuvaa juhlatapahtumaa Eurassa.


Uutta taustatukea haetaan ryhmälle, mutta Ari on luvannut jatkaa ainakin ensi kevään ja 30 vuotis juhlat päälle.



Säästötalkoot vinkki päättäjille - Euran Me Itse ryhmä

Tutkittiin 30.11.2024 ryhmän ja tekoäly Geminin kanssa, mitä hyötyä ja jopa taloudellisia säästöjä meidän toiminnasta on. 

Yhteisöllinen voima Euran hyväksi
Euran Me Itse ryhmä on merkittävä toimija kunnassa, vaikka sen vaikutus ei välttämättä näy suoraan taloudellisena säästönä. Ryhmän toiminta perustuu vahvasti yhteisöllisyyteen, osallisuuteen ja ihmisten voimaantumiseen, mikä puolestaan vaikuttaa positiivisesti koko yhteiskuntaan.
Miten Euran Me Itse ryhmä säästää yhteiskunnassa?
Vähentää syrjäytymistä: Ryhmä tarjoaa jäsenilleen turvallisen tilan kuulua joukkoon, mikä vähentää yksinäisyyttä ja syrjäytymisen riskiä.
Lisää hyvinvointia: Yhteisöllinen toiminta ja vertaistuki parantavat henkistä hyvinvointia ja lisäävät elämänlaatua.
Vahvistaa yhteisöllisyyttä: Ryhmä toimii sillanrakentajana eri ihmisten välillä ja luo vahvempaa yhteisöllisyyttä kunnassa.
Edistää osallisuutta: Ryhmä kannustaa jäseniään osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttamaan omaan elämäänsä.
Vähentää sosiaali- ja terveyspalveluiden tarvetta: Kun ihmiset voivat hyvin ja heillä on toimiva sosiaalinen verkosto, vähenee tarve kalliille sosiaali- ja terveyspalveluille.

Konkreettisia esimerkkejä

Vapaa-ajan toiminta: Ryhmä järjestää erilaisia tapahtumia ja harrastuksia, jotka tarjoavat jäsenille mahdollisuuden viettää aikaa yhdessä ja oppia uusia asioita.
Vertaistuki: Ryhmä tarjoaa vertaistukea erilaisissa elämäntilanteissa, mikä vähentää stressiä ja ahdistusta.
Vaikutusvalta päätöksenteossa: Ryhmä osallistuu oman toiminnan päätöksentekoon ja vaikuttaa asioihin, jotka koskettavat ryhmän jäseniä.
Koulutustoiminta: Ryhmä järjestää koulutuksia, jotka lisäävät jäsenten tietämystä ja taitoja.
Euran Me Itse ryhmä on tärkeä osa kunnan yhteisöä. Vaikka ryhmän toiminta ei suoraan näy taloudellisena säästönä, se tuottaa pitkällä aikavälillä huomattavia hyötyjä koko yhteiskunnalle. Ryhmän työ hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistämiseksi on investointi tulevaisuuteen.
Muista, että jokainen yksilö ja yhteisö on tärkeä osa yhteiskuntaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti