Dansku ja Keltainen kuu tuli Yhdessä ME selvitään -seminaariin vieraileviksi tähdiksi 29.11. Sitten 30. päivä sävellettiin ja levytettiin kolme joululaulua. 1.12. tällä porukalla on vielä keikka ensin Tekunkorvessa ja sitten Näkyvämmäksi livekoulutuksessa. Tässä vähän Tiian rapsaa menneestä ja Ari tiivistelmä, mitä tapahtui vuonna 1998.
Dansku ja Keltainen kuu
Tämä Danskun ja Keltainen kuu kokoonpano sävelsi ja äänitti 3 joululaulua tänään
Tiian kertomaa;
Tutustuin Samuun ja Danskun 2021 ensimmäisen kerran Merikarvian etä jouluriahassa, joka vietettiin elokuussa Merikarvian elokuvaleirin yhteydessä.
Ari on Danskun kanssa tutustunut jo aiemmin Radio Valo kurssilla 2016. Jo silloin oli tullut ajatus joskus olisi kiva tehdä elokuvaa, mutta tuo ajatus heräsi taas henkiin tuon etätapaamisen myötä.
Syntyi ajatus että Tukiliitosta voisi hakea apurahaa elokuvan tekoon.
Tukiliitolta saatiinkin sitten 400 euroa. Sillä rahalla lähdimme toteuttamaan elokuvaa. Tämä raha oli elokuvan kuvaus kuluihin.
Ensin suunniteltiin etänä elokuvaa.
Teimme elokuvaa Samun ja Danskun elämästä ja miten kulttuuri ja taide kuuluu heidän elämää.
Dansku ja Keltainen kuu on myös bändi nimi, joka keksittiin elokuvaa tehdessä.
MATKA RAPSA 19.-20.4.2022
Vantaan reissu alkoi tiistaina 5.45. Seuraavaksi kannoimme tavarat junaan. Lähdimme junalla kohti Tamperetta, jossa vaihdoimme junaa matkatavaroiden kanssa, jolla jatkoimme kohti Helsinkiin. Matka sujui hyvin ja leppoisti. Helsingin Rautatieasemalla meitä vastassa oli Daniela ja Samu.
Kävimme syömässä ja pohdimme vähän tulevia kuvauksia. Sen jälkeen lähdimme junalla kohti Vantaan Myyrmäkeä, jossa kävimme katsomassa ensin yhden keskiviikon kuvauspaikan. Ja sovimme siellä keskiviikon kuvauksista. Mukana oli myös Taika-Petteri. Sitten oli taukoa.
Treenia ja kuvauksia Taika-Petterin johdolla
Seuraavaksi söimme Danskun luona Danielin tekemiä lihapullia jotka olivat hyviä. Jälkkäriksi oli mutakakkua ja kahvia.
Ari ja Daniel harjoittelivat myös Daniellan sanoittamia lauluja ja harjoitukset kuvattiin.
Viime hetken soittotreenit
Sitten me lopetimme työt tiistailta.
Keskiviikkona aloitimme työt kello 10.00. Päätimme menemme kävelen Myyrmäkeen, kävelimme ja kuvasimme samalla. Sitten kävimme syömässä.
Menimme kuvauspaikalle, jossa kuvattiin Daniellan sanoituksiin kappaleiden ensimmäinen julkinen esitys.
Ensimmäinen keikka
Niitä myöskin vähän harjoiteltiin. Ja sitten kuvattiin siellä myös haastattelu.
Sitten lähdimme junalla Helsinkiin, jossa odoteltiin käytiin Oodissa kahvilla ja kävin vähän tutustumassa Oodiin. Sitten lähdimme junalla kotiin Tampereella vaihdoimme junaa. Kun saapui Poriin kannettiin tavarat autoon ja Ari heitti minut kotiin.
1.-2.9. Vantaa
Olimme menossa esittää Vantaalle ensi illat. Tämä juttu liitettiin näkyvämmäksi hankkeeseen. 1.9. oli ensi-ilta kulttuurikeskus Vernissa.
Myös osallisuus teatterin elokuun musiikkivideo on myös siellä ensi-illassa.
Haluan nyt kertoa teille vähän Vantaa Illasta. Minusta tapahtuma oli hieno. Ennen tapahtumaan menimme Danskun luo harjoitettiin kerran biisit läpi. Saimme lihapullia, perunaa ja salaattia ruuaksi.
Sitten menimme ensin bussilla Myyrmäkeen, josta jatkoimme junalla Tikkurilaan. ja sitten Menimme kulttuurikeskus Verniin. Ensin soundcheck ja sitten varsinainen tilaisuus alkoi alkumaljoilla. Sitten näytettiin elokuvat.
Elokuvien jälkeen esiintyi Dansku ja Keltainen kuu livenä.
Tilaisuus päättyi kakkukahviin. Menimme vielä sen jälkeen Danskun luo, jossa katsoimme ensi-ilta leffat läpi ennen kuin laitettiin julki. Kävimme palautekeskustelun.
Söimme iltapalan ja rauhoituimme nukumaan. Aamulla olikin kotiin lähdön aika. Kävimme juomassa kahvia Daniel kanssa. Sen jälkeen lähdimme bussilla Myyrmäkeen, josta lähijunalla Helsinkiin, kävimme syömässä Hesessä. Sen aloitimme juna kohti Tamperetta ja siitä Poriin.
Tämän rapsan loppuun kirjoitin junassa 2.9.2022.
Tiia Takala
LAINAUS yleisöltä;
Hienon leffan näin eilen, näiden spesiaalinuorten tekemä. Näkyvämmäksi. Ja bändi esiintyi. Ihan itketti ja nauratti ,.
Suvi (Luoma-aho)
Tarina jatkuu vielä 29.11.-1.12.2022, jolloin Dansku ja Keltainen kuu vieraili Porissa. Ehkä tästäkin vielä tulee joskus lisää tarinaa. Ainakin huomenna nähdään Dansku ja Samu Näkyvämmäksi koulutuksessa kertomassa kokemuksistaan elokuvan tekemisestä.
KeViKen kotiseutuprojekti alkoi 1998
Nyt kun tässä 31 luukkuisessa joulukalenterissa ollaa muisteltu 30 vuoden aikana toteutunutta toimintaa, niin tänään ollaan vuodessa 1998.
KeViKen viestintäprojekti 1995-1997 päättyi ja tähän jatkeeksi suunniteltu kotiseutuprojekti käynnistyi.
Vuosi alkoi varsin kenkusti, kun taloudellista tukea ei toiminnalle enää Opetusministeriön Keppi-projekti jälkeen löytynyt hyvistä tuloksista huolimatta. Toiminnan pelasti sitten ohjaajan saama vuoden taiteilija-apuraha, joka mahdollisti täysipainoisen toiminnan kehittämisen ja uusien toimintojen kehittämistä. Mieliala oli muutenkin korkealla, kun Satakunta sai oman taidetoimikunnan ja toiveet saada kehittää myös kehitysvammaisten kulttuuritoimintaa mukaan yhteiseen kehitykseen olivat tosi korkeilla.
Myös 4. Myötätuulen viesti vietiin kaikkiin satakuntalaisiin kuntiin. Kotiseutuprojektia vietiin kaikkiin kuntiin näkyvämmäksi 3 viikon ajan tehden elokuvia ja tutustuen paikallisiin kulttuuritarjontoihin kunta per päivä teemalla Päivä kotikunnassa.
Paikallistelevisioihin tuotettiin yli 30 kehitysvammaisten tuottamaa paikallis televisio ohjelmaa, nettisivuja kehitettiin, kymmenkunta tilaisuutta käytiin läpi esittelemässä toimintaa, 3 lehteä julkaistiin, järjestettiin 8 viestintäleiriä ja nyt tulivat leireille myös lapset ja nuoret mukaan opiskelemaan viestintää aikuisten kehitysvammaisten osaajien kanssa yhdessä. Iso urakka oli myös suunnitella ja järjestää Tähdenlentoja tapahtumaa alkuvuodelle 1999 sekä tietenkin suunnitella seuraavan vuoden toimintoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti