Torstaina 24.11.2022
Joulukalenterin luukku 1/31
Tekunkorpi
KeViKe ja MEKA TV on tuottanut joulukalentereita nettiin jo vuodesta 1996. Tänä vuonna joulukalenterissamme on 31 luukkua, sillä meneillään on MEKA TV 30 vuotta juhlavuosi ja päätimme tehdä joulukalenteriinkin 31 luukkua, onhan menossa jo 31. toimintavuosi.
Joulukalenterissa esittelemme tämän päivän toimintaa sekä käymme läpi vuosi vuodelta 3 vuosikymmenen aikana toteutunutta toimintaa.
Tekunkorven elokuva ja muistelupiiri
Tänään kokoonnumme Tekunkorven elokuva- ja muistelupiirissä.
Tekunkorven elokuva- ja muistelupiiri
Piiri on suunnattu Tekunkorven asumispalveluiden iäkkäämmille kehitysvammaisille henkilöille, joiden muistitietoa keräämme ja onhan meistä osa ollut toiminnassa jo 1990 luvulta lähien. Vanhoja KeViKe elokuvia katsellessamme saatamme vilahtaa kuvaruudussa monta vuotta nuorempina. Samalla pysymme ajan tasalla, mitä tänään, sillä keskustelemme kaikesta mahdollisesta, mitä tulee mieleen.
Lisää tietoa Tekunkorvesta löydät Satasairaalan sivuilta täältä
Tekunkorven väki on aloittanut elokuva- ja muistelupiirin Otsolan kansalaisopistossa syksyllä 2016. Kokoonnuimme Otsolassa koronavuoteen saakka, jolloin siirryimme piirin kanssa toimimaan Tekunkorven neuvotteluhuoneessa.
Keväisin kokoonnumme 13 kertaa ja syksyisin 12 kertaa muistelemaan ja juttelemaan mukavia kaikesta maan ja taivaan välillä tapahtuvista mukavista ja välillä ei niin mukavistakin asioista. Katsomme vanhoja ja vähän uusiakin KeViKe ja MEKA TV elokuvia ja keskustelemme näistä.
Teemme toiminnastamme blogeja, päivitämme kotisivua, teemme lyhytelokuvia ja harrastamme sanataidetta tekemällä runoja sekä lauluntekstejä.
Tänään muistelimme ja keskustelimme vuodesta 1992
Tänään muistelemme ja tutkimme, miten KeViKe perustettiin 1992. Tästä on olemassa yksi pieni hauska videopätkä 8 vuoden takaa, jossa pohdimme silloin samaa asiaa kuin nykyäänkin, että hyvää toimintaa on, mutta millä rahalla.
KeViKen 1. toimintavuotena alkoi KeViKen Kääntöpiiri projekti Satakunnan erityishuoltopiirin kultturiprojektinyhteydessä
10.2.1992 Ulvilassa Antinkartanossa perustettiin kehitysvammaisten videokerho - KeViKe - tarkoituksena tehdä maailman ensimmäinen kehitysvammaisten itsensä suunnittelema ja toteuttama elokuva. Emme ole varmoja, oliko se ensimmäinen vastaavanlainen, mutta muualta maailmasta emme ole vastaavaa nähneet emmekä kuulleet.
Todellinen elämä on tekemistä haaveista totta -lyhytelokuvan ensi-ilta oli 7.10.1992 Satakunnan Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa.
Toukokuussa kierrettiin myös kaikki silloiset 31 Satakunnan erityishuoltopiirin jäsenkuntaa polkupyörillä 4 vuorokauden aikana vieden viestejä kehitysvammaisilta kuntien päättäjille.
Marraskuussa aloitettiin tietokoneprojekti Ravaninkodossa ja Kuivalahdessa järjestettiin valokuvakurssi. Näitä oppeja olemme nyt kehittäneet edelleen 3 vuosikymmenen ajan.
Kulttuuri kuuluu kaikille -osaraportti julkaistiin Satakunnan erityishuoltopiirissä.
KeViKen perustaminen näkyi. Turun ja Porin läänin maaherra Pirkko Työläjärvi myönsi 1.1.1993 Satakunnan erityishuoltopiirille kunniakirjan tunnustukseksi ansioituneesta toiminnasta ammatillisen koulutuksen edistämisestä. Kunniakirjan toisena vastaanottajana oli KeViKen ohjaaja.
Kunniakirjan innoittamana syntyi ajatus, että KeViKelle kannattaisi kehittää oma projekti ja samaa kaltevaa rahoitukseltaan vuoristoratamaista kehitystyötä tehdään edelleen MEKA TV toiminnan puitteissa kolme vuosikymmentä myöhemmin.
Mitä kolmekymmentä vuotta myöhemmin Tekunkorvessa tehtiin
Viikkolaulu muuten esitetään myös Pori Film Festivaaleilla huomenna 25. päivä marraskuuta, mutta se onkin sitten jo toisen joulukalenteriluukun juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti