perjantai 22. syyskuuta 2023

Työpäiviä tiistaista torstaihin

On ollut niin kiire, ettei kissaa ole kerennyt sanomaan. Niinpä työseuranta on vähän jäänyt unholaan.

Viime aikoina ollaan kirjoitettu kaikkien ryhmien kanssa, mitä me oikein tehdään Taiteesta työtä -5 vuotis suunnitelman mukaisesti. Viimeksi tätä tehtiin Merikarvialla. Maanantaina Marko ja Ari kirjoitti.

Luehan tuosta blogi 

Nyt tiistain kimppuun, joka oli taas Osallisuus teatterin päivä. 

Tiistaina 19.9. Osallisuus teatterin päivä

Päivä alkoi kello 9, kun kannettiin Arin kamat Monituoteeseen.

Osallisuus teatterin päivä

Seuraava juttu järjestää Mikolle etäyhteys, kun Mikko oli kipeä, mutta halusi osallistua. 

Sitten alettiin pohtia kuinka teatterilaiset ottaa kantaa tuleviin kansalaisopistojen leikkauksiin. Kuvattiin sitten se. Mikon kommentti kuvattiin etäyhteydellä. 

Otettiin KIITOS kuva uuden kameran kanssa teatteri porukasta sekä Jaanasta ja minusta. 

Kiitos uudesta kamerasta, tehtiin heti juttu sillä

Sitten mietittiin näytelmän käsikirjoitusta ja Muutosten aika laulua.

Ruokatauko oli välissä. Iltapäivällä oli musiikki treenit, narjoiteltiin niitä kappaleita, jotka olivat jo valmiita ja jotka tulee näytelmään. Jani kokeili laulaa Maailma on kaunis -kappaletta.

Siinä tiistaipäivä.

Keskiviikkona 20.9.2023

Keskiviikkona oli Mistelin taidetestaamo, jossa oli Perttu ja Eemeli vieraana.

Siellä otettiin kanssa KIITOS valokuva kamerasta. Vähän treenattiin lauluja joita ollaan aiemmin tehty Mistellissä. Oli pari teatteri lauluakin ja kuvattiin ne uudella kameralla.

Soitellen meni tämäkin päivä Taidetestaamossa ja uutta laulua tehdessä


Tehtiin ryhmän kanssa yksi uusi laulu, ITE musiikkia. 

Taidetestaamosta heitettiin Perttu kotiin. Käytiin SEKKissä syömässä muusia ja nakkeja. Sen jälkeen meillä oli Arin kanssa laulupaja, jossa tehtiin kaksi laulua.

Toinen oli Muutosten aika ja toinen Rakkauslaulu. Molemmat laulut tulevat tulevaan Muutosten aika -näytelmään. 

Tässä olikin keskiviikko.

21.9. torstaina

Moi vaan täältä Tekunkorvesta. Viime viikolla ei oltu täällä, kun kaikki kurssilaiset oli flunssassa. 

Nyt kamat otettu esiin ja kurssi on alkanut tällä kertaa. Jutellaan mukavia samalla. Otettiin KIITOS kuva Tekunkorvesta uuden kameran kanssa. 

Aamulaulua pohdintaan ja tehtiin se. Nyt kaksi lausetta vielä, niin on valmiit sanat.

Myös Tekunkorvessa tehtiin uusi Aamulaulu


Nyt sävel, Ari tekee. Samalla äänitetään. Musiikki laulettiin ja soitettiin myös loppuaika.

Tekunkorven jälkeen tultiin SEKKiin syömään hernekeittoa. 

Haettiin Eija Monituoteesta SEKKiin. Keitettiin kahvit ja syötiin suklaakeksit.

Nyt Ari ja Eija treenaa yläkerrassa, minä kirjoitan nyt tätä työnseurannan blogia alakerrassa.

Nyt Eija ja Ari äänittivät yläkerrassa uusien laulujen demot.

Minun työpäiväni päättyy kello 14:00.

Tiia Takala

Eijan kertomaa

Terve. Ari haki minut kello 12:00 aikaan tänne SEKKiin harjoituksiin. Tänään treenataan kahta uutta laulua vielä. 

Ennen sitä juotiin pikakahvit. 

Yhdestä syystä en pääsyt Lukutaidon päivä keikkaan, koska jouduin olemaan 8.9. päivänä pois. Se oli vähän harmilista minulle, mutta niitä tilaisuuksia tulee kumminkin lisää. 

Eija Railo 

Arin loppukommentti

Vauhtia on riittänyt 3 päivää. Teatterin käsis alkaa hahmottua, 4 uutta laulua on syntynyt, nyt Tiian kanssa on tehty yhteensä 61 yhteisölaulua. 

Syksyn kurssit alkavat olla käynnissä ja käynnistys ottaa oman aikansa, mutta eteenpäin mennään ainakin tämä vuosi. Epävarmuus ensi vuoden toiminnoista kalvaa ja syö miestä, mutta työkaverit on niin upeita, että jaksaa kyllä.

Torstaina iltapäivällä käytiin vielä Eijan kanssa hakemassa pari piuhaa musiikkiliikkeestä. Sen jälkeen Eija heitettiin kotiin ja minun työt jatkui vielä lasten ja nuorten Ahlaste tuupissa. Menossa on 11 peräkkäinen työpäivä, mutta ei ole enää kuin pari päivää, niin saa viettää yhden vapaapäivän.

Ohjaajareppana Ari Impola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti