Eurajoen Tähtitaivaan elokuvapiiristä moro!
Kello on nyt 9:27 ja alkusähläämisen jälkeen päästään alkuun täälläkin. Kokoonnumme syksyllä Otsolan kansalaisopiston elokuva- ja mediakurssina Tähtitaivaan asukkaille 4 kertaa lauantaisin 9:00-12:00.
Sanotaan nyt vielä päivätkin 23.9. - 14.10. - 11.11 - 2.12.2023
Tähtitaivaan elokuva- ja mediapiiri vuosimallia 2023 syksyllä |
Työseurantaa lauantaina 23.9.2023
Arin työpäivä Porissa alkoi kukonlaulun aikaan pakkamisella, kurssikamat autoon ja matkaan. Tällä kertaa Ari ajelee yksikseen, kun Jaana on kipeänä.
Janne napataan mukaan Eurajoelta ja sitten Tähtitaivaaseen. Janne toimii tänään Arin työparina ja vara-Jaanana.
9:00 aikaa aloitettiin siis sählääminen. Ensin kysyttiin kuulumisia, jota Janne kirjasi. Sitten otettiin ryhmäkuva, itse asiassa kaksi erilaista, toinen näkyy tuossa yläpuolella.
Vähän muisteltiin, mitä oltiiin aiemmin tehty, täytettiin osallistujien ilmoittautumislomakkeet Otsolan kansalaisopistolle ja alettiin suunnittelemaan syksyn ohjelmaa. Ensin tietty mietittiin päivän teema, joka on Ei itketä lauantaina. Se on myös tämän ryhmä elokuva vuodelta 2018.
Katsotaanpas vielä ryhmän viimeisin leffa, Onni Tähtitaivaalla.
Syksyn ohjelmaa sitten suunnillaan yhdessä.
- Kannanotto kansalaisopistoihin kohdistuvista leikkauksista Satakunnan meikäläisten kannanottoon mukaan
- Uuden kameran opettelua ja äänijohdon vaihto vanhaan mikkiin
- Eurajoen markkinoista kuvatusta materiaalista elokuva
- Blogeja toiminnoista
- Päivitetään kotisivuja ja tiedotetaan toiminnastamme somessa
- Oma Taiteesta työtä raporttiosuus 5 vuoden toiminnasta
- Oma videopätkä Taiteesta työtä -loppuseminaariin
- Uutisia meikäläisten toiminnoista, varsinkin Eurajoen toiminnoista
- 2.12. Pikkujoulut teemaviikolla?
- Ei itketä lauantaina, mutta toivotaan, että kurssi jatkuu ensi vuonna hallituksen leikkauksista huolimatta
Kannanottoo ja mietteitä kansalaisopistoista
Janne haastatteli porukoiden mielipiteitä ja yhdessä viilattiin näistä kannanotto, jonka Janne luki myös videolla.
Aloitamme syksyn toimlnnan Tähtitaivaan elokuvapiirissä.
Mukava kokoontua pitkästä aikaa.
Tämä on Otsolan kansalaisopiston kurssi.
Opiskellaan median lukutaitoa,
teemme elokuvia ja blogeja elämästämme.
Haluamme vaikuttaa omiin asioihin
ja oppia kansalaistaitoja yhdessä.
On kiva kun ryhmä on taas koossa,
tuntuu hyvältä nähdä pitkästä aikaa toisia.
Mukava olla muiden kaverien kanssa,
on ainakin tekemistä ainakin vähäksi aikaa.
Ryhmä on mukava, on ainakin tekemistä
ja aikakin kuluu paremmin.
Yhdessä tekeminen ja osallistuminen on meille tärkeää. Kansalaisopistot antavat meille mahdollisuuden toimia yhdessä.
Älkää ottako näitä meiltä pois!
Ei itketty lauantaina Tähtitaivaalla
Kuvattiin sitten uudella kameralla juttu, kun saatiin äänipiuhat kuntoon. Sitten laitettiin kuvamateriaalit editointiohjelmaan ja katsottiin tuliko jutusta hyvä.
Juttu jatkuu päivän mittaan...
Iltapäivällä Kiukaisiin. Jatketaan siellä sitten juttua...
Kiukaisissa 13:00
Päätettiin, ettei sota yhtä Samulia kaipaa, vaan lähdettiin soitellen sotaan |
Kahvit juotiin sitten, Sinikka keitti ja Ari toimi pullapoliisina. Sitten päätettiin laulaa päivän päätteeksi Hannan kanssa pari laulua ja muut toimivat ryhmiryhmänä. 2.12. on suunnitteilla tämän Kuuluvammaksi ryhmän pikkujoulut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti